Blogiarkistot
Tutkijat tutustuivat kiintoaineongelmaan
Viisi asiantuntijaa Suomen ympäristökeskuksesta tutustui Jäälinjärveen tulevien vesien massiiviseen kiintoaineilmiöön. Yleisesittelyn lisäksi yhdistys demonstroi asiaa Kalamäen kosteikolla, missä tulovesikanava on puolentoista vuoden olemassaolonsa aikana täyttynyt lietteellä lähes kokonaan. Lietteen tarkka koostumus ei ole selvillä. Merkittävä osa siitä on ilmiselvästi rautaa, mutta myös hiilellä lienee oma osuutensa. Kokonaan toinen kysymys on, millä tavoin ja minkä vuoksi aineita pääsee vesistöön niin paljon. Keskusteluissa oltiin yhtä mieltä siitä, että tarvitaan tutkimusta. Ajatuksena on edetä vaiheittain lähtien liikkeelle lietteen koostumuksen selvittämisestä. Yhteydenpitoa sovittiin jatkettavan.

Seppo Hellsten, Jouni Lehtoranta, Kaisa Heikkinen, Tiina Nokela ja Petri Ekholm Suomen ympäristökeskuksesta ihmettelivät lietteen nopeaa kertymistä Kalamäen kosteikon tulokanavaan. Kuvassa myös yhdistyksen edustajat Jukka Pekkanen ja Birger Ylisaukko-oja. Puheenjohtaja Markku Vuolteenaho puuttuu kuvasta.
Kalamäen tietä kunnostetaan yhteistyönä
Kiimingin Erä kunnostaa Kalamäen tietä ja vesienhoitotiyhdistys luovuttaa kunnostusta varten suodatinkangasta ja ylimäämämursketta. Tiellä on pahoja painumia, jotka ovat estäneet ajoneuvolla liikkumisen. Tie on isännätön, mutta sitä käyttävät paljon mm. kuntoilijat, koululaiset ja ulkoilijat. Ajoneuvoliikennettä tielle ei haluta. Tarpeellinen huoltoliikenne kevyellä kalustolla on kuitenkin mahdollista. Vesienhoitoyhdistyksellä on alueella paljon kunnossapitotarvetta, ja Kiimingin Erä käyttää tietä metsästyksen järjestämiseen. Tien kunnostuksen lisäksi on sovittu, että Kiimingin Erä vahvistaa tulva-aukon siltaa ajolankutuksella.
Vesienhoitotoimikunta kokoontui
Pääosin asiantuntijoista koostuva Kiimingin – Jäälin vesienhoitotoimikunta piti vuotuisen kokouksensa, jossa käytiin läpi yhdistyksen tärkeimmät aktiviteetit kuluvan vuoden osalta. Hoitokalastuksen todettiin tuottaneen hyvää tulosta niin, että Jäälinjärven kalakannnan rakenne on nyt kunnossa. Kokkohaaran lietteenpoistojärjestelmä esiteltiin sekä kokouksessa että maastossa. Vesienhoitorakenteiden vaikuttavuuden seurantatulokset esiteltiin ja todettiin mm. näytteenotossa ja analysoinnissa esiintyvät ongelmat. Eniten keskuteltiin kiintoaineilmiöstä, joka on osoittautunut massiiviseksi. Toimikunta piti lietteen vähentämistä järveen tulevista vesistä erittäin tärkeänä. VYYHTI-hankkeen vetäjä Riina Rahkila esitteli vuoteen 2018 jatkuvan hankkeen. Vilkasta keskustelua käytiin siihen liittyvistä pienimuotoisista vesienhoitohankkeista myös Jäälinojan valuma-alueella.
Toimikunta oli tyytyväinen Jäälin vesistökunnostuksen etenemiseen ja sen tuottamiin tuloksiin. Kokousmuistion löydät täältä: Vesienhoitotmk kok 1-2016.
Kokkohaaran lieteallas tyhjennetty
Kokko-ojan haaraan viime talvena rakennettu lietteenkeruujärjestelmä testattiin tyhjentämällä lietteenkeruuallas pumppaamalla erotusaltaaseen. Työtä varten rakennettiin aluksi pumppauslautta. Pumppaus onnistui erinomaisesti. Lietealtaan pohjalla oli noin puolen metrin lietekertymä. Lähellä altaan pohjaa liete oli niin sakeaa, että sen siirtyminen pumppuun vaati sekoittamista. Allas saatiin kokonaan tyhjäksi. Kertyneen lietteen määrää on vaikea arvioida. Kalamäen kosteikolta tehdyn analyyysin perusteella voidaan otaksua, että kuiva-aineena määritellen lietteen määrä olisi kahden tonnin luokkaa. LIetteenkeruuallas otettiin käyttöön 14. kesäkuuta.
Jäälinjärven kalakanta kunnossa
Jäälinjärven kalastorakenne tutkittiin heinäkuun lopulla Nordic-koeverkkosarjalla. Edellinen tutkimus on tehty samalla tavoin vuonna 2011 yhdistyksen aloittaessa toimintansa. Uuden raportin mukaan ahvenet ovat kasvaneet huomattavasti. Keskipaino on noussut 28 grammasta 40 grammaan. Ahvenia on hyvin kaikissa ikäluokissa. Petokalakokoisia (yli 15 senttiä) ahveista oli lähes puolet. Särkien määrä on vähentynyt, ja kaksi nuorinta ikäluokkaa puuttuu lähes kokonaan. Hoitokalastuksella järveen kudulle nousevia särkiä on useana vuonna pyydetty noin tuhat kiloa.
Raportin suosituksissa on esitetty verkkokalastuksen kieltämistä tai silmäkoon nostamista 45 – 55 milliin. Tällä varmistettaisiin petokalojen riittävä määrä myös jatkossa. Tutkija arvioi, että verkkopyynnillä petokalat voidaan ”vahingossa” pyytää liian vähäksi. Hoitokalastusta suositellaan jatkettavaksi, joskin esille on nostettu myös kysymys, riittääkö petokaloille ruokaa. Tutkimusraportti on luettavissa täältä: Kalastustutkimus 2016
Mielenkiintoista on, näkyykö kalakannan rakenteen tervehtyminen järven ravintoketjussa. Sinilevää ei kuluneena havaittu, ja limalevän haitallinen esiintyminen on yleisen käsityksen mukaan vähentynyt. Ilmiöllä saattaa olla yhteys särkikalojen vähentymiseen, mutta tutkimuksilla tätä ei voida osoittaa.
VYYHTI-ryhmä tutustui Jäälin vesienhoitoon
Hiljattain käynnistynyt VYYHTI-jatkohanke (Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan) järjesti tutustumiskäynnin Jäälin vesienhoitokohteille. Haapaveden Pirnesjärven kunnostuksen suunnittelu on yksi hankkeen pilottikohteista. Pirnesjärven edustajat olivat Jäälin kokemuksista hyvin kiinnostuneita. Massiivinen rauta-humusongelma edellyttäisi kaikkien mielestä tieteellistä tutkimusta ilmiön syntymekanismista.
Rantapohja kertoi venetsialaisista – ennen ja jälkeen
Ranapohja kertoi 25.8. innostuneesti jääliläisten ensimmäisistä oman kylän venetsialaisista, joissa huipentuma oli Jäälinjärven keskelle suunniteltu näyttävä ilotulitus. 30.8. Rantapohja raportoi tapahtuman riesaksi ilmaantuneen myrskytuulen, joka leikkasi juhlasta pois parhaat osat: ilotulituksen ja elävän musiikin. Tunnelma Jäälinmajalla oli silti loistava. Suuri kiinnostus tapahtumaan osoitti, että uudelle perinteelle on tarvetta. Rantapohjan jutut voit lukea täältä: Rantapohja venetsialaisista 250816 ja 300816
Myrsky aiheutti suuren pettymyksen
Venetsialaisillaksi osunut myrsky esti Jäälinjärvelle valmistellun ilotulituksen. Kovan tuulen vuoksi viranomaiset kielsivät kaikki ilotulitukset turvallisuussyistä. Jäälinjärven ilotulitus herätti ennakkoon suurta kiinnostusta. Huonosta säästä huolimatta Jäälinmajalle tuli runsaasti ihmisiä, ja monet myös viihtyivät siellä. Soittajat joutuivat kuitenkin kääntymään pois soitinten vaurioitumisriskin vuoksi.
Yhdistys kiittää yhteistyökumppaneitaan, K-Supermarket Jääliä ja Maanrakennus J Päkkilää ja Jäälinmajaa sekä kaikkia tilaisuudesta kiinostuneita. ”Harjoitus” osoitti, että hyvän sään aikaan tapahtuma voi tuottaa iloa monille jääliläisille.
Jääliläisten venetsialaiset 27.8.
Viisivuotista toimintaansa juhlistaakseen yhdistys järjestää ensimmäiset jääliläisten venetsialaiset lauantaina 27.8. Tapahtuman huipentuma on näyttävä ilotulitus Jäälinjärven keskellä klo 22. Ilotulituksen kustannuksista vastaavat tärkeät yhteistyökumppanit K-Supermarket Jääli ja Maanrakennus J Päkkilä Oy.
Kiimingin harmonikat luo tunnelmaa Jäälinmajalla klo 20 alkaen. Maja tarjoaa syötävää ja juotavaa sekä rantasaunaa pientä korvausta vastaan. Jääliläisten toivotaan sytyttävän tulia ja värikkäitä valoja sekä järjestävän toimintaa rannoilla. Tapahtuman erityinen tavoite on kiinnittää kaikkien jääliläisten huomio Jäälinjärveen.
Ilotulituksen järjestämisestä vastaa ammattimainen toimija. Ilotulituksesta ei tule jätettä, roskaa tai ympäristölle haitallisia päästöjä.
Yhdistys osallistui Jäälinsoutuihin
Jäälin asukasyhdistys järjesti perinteiset Jäälinsoudut Jäälinmajan rannassa 14.8. Soutajista oli niukkuutta, ja niinpä asukasyhdistys ja vesienhoitoyhdistys yhdistivät voimansa yhdeksi joukkueeksi, joka sitten voittikin kisan. Vesienhoitoyhdistys esitteli toimintaansa esittelypisteellä, joka kiinnosti osallistujia hyvin. Yhdistyksen viisivuotisen toiminnan pääviesti oli, että kalakannan rakenne on saatu oikaistuksi, eivätkä ravinteet aiheuta suuria ongelmia. Sinilevää ei tänä kesänä ole ollut. Tuloveden mukana kulkeutuvan kiintoaineen suuri määrä on yllättänyt. Toimenpiteiden riittävyyden arviointia vaikeuttaa suuri vesimäärä. Jo toisena kesänä peräkkäin virkistyskäyttökauden tulovirtaama on ollut normaaliin verrattuna moninkertainen. Tämä heijastuu suoraa Jäälinjärven ja siitä lähtevän Jäälinojan tilaan.








