Monthly Archives: elokuu 2015
Hallitus jalkautui Kalamäkeen
Yhdistyksen hallitus valmistautuu Kalamäen kosteikon viimeistelytöihin tulvan lopultakin laskiessa. Hallitus tutustui Kalamäen rakentamiskohteisiin paikalla ja piti sen jälkeen kokouksensa nuotion ääressä. Hankkeiden vaikuttavuudesta on saatu rohkaisevia vesianalyysituloksia, joskaan vesienhoitorakenteiden teho ei tällaisilla tulvilla alkuunkaan riitä ongelmien poistamiseen. Lisäksi hallitus käsitteli viestintään liittyviä asioita. Pöytäkirjan voit lukea täältä: Hallitus pöytäkirja 6-2015
Jäälinsoutu kiinnosti monia
Yhdistys oli näkyvästi esillä Jäälin asukasyhdistyksen järjestämässä soututapahtumassa. Yhdistyksen joukkue sijoittui kirkkovenesoudussa toiseksi. Voiton vei Kutteritien Huopaajat. Vesienhoidosta kerrottiin esittelypisteessä. Erityisteemoina olivat koko kesän jatkunut tulva sekä kosteikkojen vaikuttavuustutkimukset. Asiasta kertovat graafit voit katsota täältä: Tarkkailutuloksia . Eri pisteitä otettuja vesinäytteitä oli esillä. Yhdistyksen esittelyvideo pyöri nonstop-esityksenä.
Soututapahtuman ohjelma oli kokonaisuutena monipuolinen. Aluella esiintyi taikuri, lapset voivat telmiä pomppulinnassa, Kiimingin harmonikkakerho viihdytti ja ravitsemuksesta huolehtivat sekä Jäälin asukasyhdistys että Jäälinmajan väki. Tapahtuman kruunasi koko kesän paras sää.
Alkukesän tulovesimäärä valtavan suuri
Jäälinjärven vesi on nyt hyvin sameaa. Järveen on alkukesän aikana tullut moninkertainen määrä vettä normaaliin verrattuna. Tavallisesti Jäälinjärven vesi on kevättulvan jälkeen melko kirkasta. Kesän mittaan järveen tulee ruskeaa vettä, joka sisältää paljon kiintoainesta. Sitä mukaa kun vesi järvessä vaihtuu, myös järven vesi muuttuu tummemmaksi. Tänä kesänä järven vesi on vaihtunut kesäkuun alusta lähtien jo kahteen kertaan, joten järvi on täynnä heikkolaatuista ojavettä. Osaltaan veden ilmettä heikentävät myös kuusen ruosteen laskeumat. Analyysitulosten mukaan uudet kosteikot näyttäisivät toimivan, mutta tällaisissa olosuhteissa ne eivät alkuunkaan riitä tulevien vesien puhdistamiseen. Tulovesimäärän kertymät viime vuosilta näet täältä Tulovesimäärä Jäälinjärveen
Jäälin vesien hoitoa esiteltiin Kuusamon mökkiläisille
Satakunta mökkiläistä eri puolilta Kuusamoa kokoontui 1. elokuuta Kuusamohotelliin Kuusamon kaupungin ja Mökkiläistoimikunnan järjestämään mökkiläistapahtumaan. Teemoina olivat vesien hoito ja yleiskaava. Jäälin vesien hoitoa esiteltiin esimerkkitoimintana. Esittely koostui videosta, lyhyestä sanallisesta esittelystä sekä keskustelusta esittelypisteessä.