Monthly Archives: syyskuu 2021

Kaleva nosti Jäälinjärven kunnostuksen omaehtoisen ympäristötyön esimerkiksi

Kalevan toimittaja Pekka Rahko kirjoittaa koko sivun jutussa ihmisten kokemasta ympäristöahdistuksesta. Yhtenä keinona sen lievittämiseen hän suosittaa omaehtoista ympäristötyötä ja toteaa, että Kiimigin – Jäälin vesienhoitoyhdistys on hieno esimerkki omaehtoisesta ympäristötyöstä. Suuri valokuva kalamäestä palkitsemisesta kertovine kuvateksteineen antaa aiheelle näkyvyyttä. Rahko toteaa, että ympäristöongelmista kirjoitetaan paljon mutta vähemmän heistä, jotka toimivat vapaaehtoisesti ympäristön, luonnon ja ilmaston hyväksi. Syytä olisi, hän painottaa. Kalevan jutun voit lukea täältä:

MunOulu kuvaili Jäälin vesienhoitoyhdistyksen kummiluokkatoimintaa

Vesienhoitoyhdistyksen kouluyhteistyö sai hyvää näkyvyyttä Oulun kaupunkilehdessä. Jutussa kerrotaan sukupolvikohtaamisista eri tapahtumissa ja muistellaan vielä linnunpönttöprojektia. Superluokan vesiteemaan liittyen Jaakko Laine kävi kertomassa merialueista ja laivoista. Jutun voit lukea täältä: Kummiluokkatoiminta tuo vaihtelua Jäälin koulun arkeen – Mun Oulu

Tulovirtaama seitsenkertaistui

Vajaan kolmen vuorkauden aikana Jäälissä satoi 65 millimetriä. Tehokkaasti ojitetulta valuma-alueelta vedet tulevat nopeasti alas. Tulovirtaama Jäälinjärveen nousi seitsenkertaiseksi arvosta 200 litraa sekunnissa 1500 litraan sekunnissa. Järven pinta on noussut kahdessa päivässä 15 senttiä ja nousu jatkuu. Kevättulvan lukemista ollaan kuitenkin vielä kaukana: suurimmat tulovirtaamat ovat noin neljä kuutiometriä sekunnissa. Viime lokakuussa tulvavirtaama nousi kolmeen kuutioon sekunnissa.

Pro Valkiais- Niilesjärvi ry kuuli Jäälin kokemuksia

Valkiais- ja Niilesjärven hoitoa ja kunnostusta varten on perustettu yhdistys, joka halusi kuulla Jäälin vesienhoitokokemuksista. Näitä kerrottiin yhdistyksen vuosikokouksessa Hiukkavaaratalossa 7. syyskuuta. Paikalla oli runsaat kymmenen erittäin kiinnostunutta osallistujaa.

Valkiais- ja Niilesjärvi ovat aivan toisentyyppisiä järviä kuin Jäälinjärvi siksi, että niiden valuma-alue ja veden vaihtuvuus on erittäin pieni. Jäälinjärvi taas on läpivirtausjärvi. Tarvittavat toimenpiteet ovat sen vuoksi erilaisia. Niilesjärvessä sinilevää esiintyy runsaasti.

Jäälin juhlavideo katsottavissa

Muutama vuosi sitten jääliläistynyt Jaco Hubregtse on koostanut videon Kalamäessä 28.8.2021 järjestetystä tapahtumasta. Video on katsottavissa täältä:

Yhdistys osallistui Jäälin koulun hyvinvointimessuille

Jäälin koulu järjesti 4. syyskuuta hyvinvointimessut, missä esiteltiin erilaisia ympäristöön, harrastuksiin ja hyvinvointiin liittyviä aktiviteetteja. Koronan vuoksi tapahtumaan ei ollut kutsuttu ”suurta yleisöä”. Oppilaille tapahtuma oli koulupäivä. Oppilaat tutustuivat rasteihin ohjatusti. Oppilaiden vanhemmat olivat saaneet kutsun.

Kiimingin – Jäälin vesienhoitoyhdistys esitteli Jäälinjärven kunnostusta ja tilaa sekä yhdessä Jäälin asukasyhdistyksen kanssa myös Koiteli-reittiä. Molemmat asiat kiinnostivat aikuisia hyvin. Uusiksi jäseniksi ilmoittautui viisi henkilöä.

Rantapohja kertoi vielä juhlatapahtumasta

Rantapohja teki koko aukeaman jutun Jäälin juhlasta etukäteen. Syyskuun ensimmäisessä numerossa lehti kertoi vielä hyvän juhlatunnelman hengessä onnistuneesta tapahtumasta. Jutun voit katsoa täältä:

Kiiminkijoki ry tutustui Jäälin vesienhoitoon

Kiiminkijoki ry suunnittelee vesienhoitohankkeita omalla tomialueellaan ja tutustui 1. syyskuuta Jäälin vesienhoitoon kymmenen hengen voimin. Ryhmä sai esittelyn Jäälinmajalla ja tutustui sen jälkeen maastossa Kalamäen alueeseen.

Ryhmä ihasteli erityisesti talkootoimintaa ja koululaisten osallistumista samoin kuin yhteistyötä tutkijoiden ja rahoittajien kanssa.

%d bloggaajaa tykkää tästä: