Category Archives: Vesien hoito

Särkikaloja vähennettiin taas

Ammattilaisten nuottasaalis oli tämän syksyn kaksipäiväisessä hoitokalastuksessa 600 kiloa särkeä ja pientä lahnaa. Viime vuoteen verrattuna saalis oli vaatimaton, noin neljäsosa. Silti se on merkittävä. Se vastaa ainakin puolta Jäälinjärven vuotuisesta kalankasvusta. Ensimmäisen päivän työstä puolet meni hukkaan, kun nuotta tarttui merkitsemättömään lämmönkeräysputkeen. Saaliskalat olivat nyt selvästi suurempia kuin vuosi sitten.

Yhdistyksen oma rysäsaalis kesän ajalta on noin kaksisataa kiloa särkikaloja. Puolet siitä saatiin Jäälinojan niskalta kutuvaelluksen aikana ja toinen puoli vähitellen kesän kuluessa.  Kesäsaaliskalojen koko oli pieni ja kappaleluku vastaavasti suuri.

Historiallinen hetki: vesi palautettiin Saarisenojaan

Saarisenoja on kuivatettu Saarisenojanniityn kohdalta puoli vuosisataa sitten. Tänään torstaina 27.9.2012 klo 12.02 vesi käännettiin takaisin Saarisenojan luonnonuomaan – tosin olennaisesti toisella tavalla kuin luonto oli sen aikanaan järjestänyt.

Kuivuneen luonnonuoman yläosaan rakennettiin mittava vesilintu- ja laskeutusallas. Siitä vesi jatkaa matkaansa läheisen suon yläreunaan kaivettuun jako-ojaan, joka ei johda mihinkään vaan levittää virtaavan veden kaltevan suon yläreunaan noin 300 metrin matkalle. Siitä vesi suotautuu suon pinnalla olevan kasvillisuuden ja turvekerroksen kautta satojen metrien matkan alapuolella olevaan, aiemmin kuivuneeseen luonnonuomaan. Pintavalutuksen tarkoitus on pidättää vedessä olevia epäpuhtauksia suoalueelle, missä kasvillisuus voi niitä hyödyntää.

Saarisenojanniityn pintavalutus on tärkeä osa kuluvana vuonna tehtävistä vesienhoitorakenteista. Hanketta edelsi patojen ja suisteiden rakentaminen Kokko-ojan haaraan. Lisäksi on rakennettu kaksi putkipatoa tasaamaan ojaston virtaamavaihteluita. Rakentamisen intensiivivaihe kaivinkonetta käyttäen kesti runsaan viikon. Talkootöissä oli koko rakentamisen ajan 2 – 4 miestä. Erikseen on tehty siistimistöitä suuremmilla porukoilla, ja niitä jatketaan vielä konetöiden päätyttyä.

Suunnitelmat ovat nähtävissä kokonaisuudessaan sivuston Vesien hoito -osiosta.

Katso video:  https://dl.dropbox.com/u/75409109/KosteikonViimeistely.m4v

Saarisenojan vesi on käännetty

Pintavalutuksen jako-oja. Vesi imeytyy oikealla olevan suon pintaan.

Saarisenojan lintuvesi- ja laskeutusallas on juuri valmistunut – vesi nousee

Tyytyväiset vesimiehet

Ihmeiden tekijät: Kalle ja kaivinkone

Rakentaminen alkoi hyvin

Kokko-ojan haaran suisteiden ”raakatyövaihe”  on valmistunut. Kone saapui kohteelle keskiviikkona 19.8. iltapäivällä. Perjantai-iltaan mennessä oli saatu rakennetuksi kaksi hirsirakenteista suistepatoa sekä Saarisenojan ja Kokko-ojan säätö- ja sulkupadot. Suisteet ovat kahden hirren korkuisia, ja niiden yhteispituus on 150 metriä. Rakentamisen ajan talkoovahvuus on ollut neljä miestä. Suisteiden tarkoitus on levittää Kokko-ojan ja Saarisenojan vesi virtaamaan hitaasti ranta-alueilla olevien tiheiden kasvillisuusalueiden kautta, jotta kiintoaines pidättyisi ranta-alueille.

Kokko-ojan haarassa on vielä paljon viimeistelytyötä. Täiden jälkien  siistiminen ja hyödyntämiskelpoisten puiden saattaminen kuljetuskuntoon vaativat vielä paljon talkootyötä.

Seuraavaksi kone siirtyy Saarisenojanniitylle rakentamaan suurta lintuvesi- ja  laskeutusallasta ja pintavalutuskenttää.

Saarisenojan säätöpadon rakentaminen alkamassa

Suisteiden rakentajia

Kokko-ojan säätöpatoa syntyy

Kokko-ojan suiste odottaa viimeistelyä ja vettä. Lopputilanteessa vesi virtaa hyvin ohuesti seinän yli ja valuu tiheän rantakasvillisuuden läpi takaisin ojaan.

Vesivisio keskusteltavaksi

Yhdistyksen hallitus hyväksyi 27.8. pitämässään kokouksessa vesivision luonnoksen vuoteen 2021. Visiossa hahmotellaan vesiympäristön laatua ja soveltuvuuttaa virkistyskäyttöön sen jälkeen, kun kunnostustoimet on saatu valmiiksi. Visiohahmotelma kuuluu:

Jäälinjärven yläpuolisella valuma-alueella on kaksi vesilintukosteikkoa, pintavalutuskenttiä ja muita vesienhoitorakenteita. Vesi on palautettu Saarisenojan alkuperäiseen uomaan Saarisenojanniityllä. Saarisenojan ja Kokko-ojan varrella on vaellus- ja hiihtoreitit, jotka johtavat Koiteliin sekä valuma-alueen metsä- ja suoalueille. Vaellusreitit toimivat maastotietopolkuina, ja siellä esitellään vesistöä ja vesienhoitoa, alueen asutushistoriaa, geologisia muodostumia, luontoyyppjeä ja niiden ominaispiirteitä sekä metsien hoitoa ja käyttöä. Reittien varrella on lintutorni, laavuja ja nuotiopaikkoja.

Kiintoaineen ja ravinteiden kulkeutuminen Jäälinjärveen on pienentynyt kolmannekseen maksimista. Veden väriarvot ovat selvästi parantuneet. Limalevä- ja sinileväesiintymät ovat pääosin poistuneet eivätkä haittaa uimista tai muuta virkistyskäyttöä. Jäälinjärven kalastorakenne on terve, ja virkistyskalastukseen soveltuvat kalakannat ovat hyviä. Puusto ja muu rantakasvillisuus pehmentävät rakennetuja rantoja ja vähentävät järven rasitusta.

Jäälinjärvestä Jäälinojaan virtaavan veden laatu on hyvä. Jäälinojaan tuleva hulevesi-, jätevesi- ja hajakuormitus on pienentynyt eikä merkittävästi heikennä Jäälinojan alaosan veden laatua. Jäälinojan vesi soveltuu kauttaaltaan kasteluun, uimiseen ja peseytymiseen. Kalakannat voivat hyvin.”

Yhdistys ottaa mielellään vastaan palautetta visioluonnoksesta. Palautteen voi antaa joko suoraan yhdistyksen toimijoille tai tämän sivuston yhteystieto-osion kautta.

Kiimingin kunnanhallitus: Vesienhoitoyhdistykselle rahoitusta myös Uudesta Oulusta

Kiimingin kunnanhallitus on lähettänyt Oulun kaupungille ja Oulun Vesi Oy:lle kirjeen, jossa se tähdentää hyvin käynnistyneen vesienhoitotyön jatkumista keskeytyksettä myös kuntaliitoksen jälkeen. Kunnanhallitus toteaa, että yhdistyksen toiminta on ollut perustamisestaan lähtien määrätietoista, asiantuntevaa ja tehokasta. Kunnanhallitus esittää toiminnan rahoituksen turvaamista myös vuoden 2013 osalta. Lisäksi kunnanhallitus esittää Oulun Vesi Oy:lle Jäälinjärven kaakkoispuolen viemäröintisuunnitelman toteuttamista viipymättä. Kiimingin kunnan kirje on luettavissa täältä: Kiimingin kirje Oululle.

Kiimingin – Jäälin vesienhoitoyhdistys on jo aiemmin lähettänyt Oulun kaupungille tukihakemuksen ja esittänyt Oulun Vesi Oy:lle viemäröinnin laajentamista Jäälinjärven koillispuolelle.

Vesienhoitorakenteiden teko alkaa

Yhdistyksen hallitus päätti 27.8.2012 pitämässään kokouksessa, että Jäälinjärven yläpuolisen valuma-alueen vesienhoitorakenteiden teko alkaa 17. syyskuuta. Työt alkavat Kokko-ojan haaraan rakennettavista suisteista ja padoista. Puurakenteet tehdään talkootyönä kaivinkoneen avustamana. Kokko-ojan haaran töiden valmistuttua kone siirtyy Saarisenojanniitylle rakennettavalle pintavalutuskentälle. Matkalla asennetaan yksi putkipato.  Kone palaa Jäälinjärven lounaispuolen tieuraa pitkin Jääliin. Paluumatkalla asennetaan yksi putkipato ja kaksi rumpua. Töiden arvioidaan kestävän pari viikkoa.

Ennen töiden alkamista Kokko-ojan haaraan siirretään konekuljetuksena tarvittavat rakennuspuut, noin 120 tukkia. Saarisenojanniitylle kutsutaan koolle raivaustalkoot ja  tehdään tarpeellisia mittaustöitä.

Talkoot onnistuivat yli odotusten

Kokko-ojan haaran puurakenteisten suisteiden rakentamista valmisteltiin talkoilla 20. ja 21.8. Ensimmäisenä iltana rakentamiskohde raivattiin kymmenen hengen voimalla ja viidellä raivaus- tai moottorisahalla. Toisena iltana käsiteltiin aiemmin kaadetut puut hirsiksi ja siirrettiin kuljetusvalmiina lanssille. Töihin osallistui jälleen kymmenen henkeä, pääosin muita kuin edellisenä iltana osallistuneita. Työkaluina oli kolme mönkijää ja muutama moottorisaha. Suisteiden paikat on myös vaaittu ja merkitty maastoon. Seuraavaksi järjestestään puiden kuljetus rakentamiskohteelle. Itse rakentamiseen päästäneen parin viikon kuluessa.

Talkoita riittää vielä syksyn mittaan. Saarisenojanniityllä on suuri raivauskohde, ja joitakin kulku-uria on avattava. Myös rakentamisvaiheessa tarvitaan konetyön lisäksi käsitöitä. Uusista työmahdollisuuksista ilmoitetaan jäsenille sähköpostitse.

Yhdistys kiittää talkoolaisia hyvästä osanotosta ja ripeästä ja tuloksellista toiminnasta.

Yhdistys kiirehtii Jäälinjärven koillisrannan viemäröintiä

Jäälinjärven koillispuolella on kuutisenkymmentä kiinteistöä, jotka ovat viemäröinnin ulkopuolella. Näiden kiinteistöjen jätevesitilanne selvitettiin alkukesällä. Selvityksessä ilmeni, että jätevesistä Jäälinjärveen tuleva kuormitus on varsin suuri. Tämä kuormitus olisi poistettavissa kokonaan viemäröinnillä. Tähänastisten selvitysten perusteella viemäröinti olisikin Jäälinjärven tilan kannalta selvästi tärkein yksittäinen toimenpide. Tämän vuoksi yhdistys päätti lähettää Kiimingin Vesi Oy:lle kirjeen, jossa kiirehditään alueen viemäröintiä. Kirje on luettavissa täältä: Kirje Kiimingin Vesi Oylle.

Kiiminki-lehti uutisoi vesistöjen kunnostuksesta

Jokaiseen talouteen jaettu Kiimingin Yrittäjien tiedotuslehti julkaisi näyttävän jutun Kiimingin – Jäälin vesienhoitoyhdistyksen toiminnasta Kiimingin kunnan osiossa. Lue juttu täältä: Kiiminki-lehti 050812. Samassa osiossa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Marjo Korhonen nosti yhdistyksen esiin omassa laajassa katsauksessaan.

ELY-keskukselle ilmoitus valuma-alueen kunnostustöistä

Yhdistys on tehnyt Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle virallisen ilmoituksen kuluvana vuonna valuma-alueella toteutettavista vesienhoitorakenteista. Yhdistyksen käsityksen mukaan viranomaisen lupaa ei tarvita, kun rakentamisesta on sovittu kaikkien maanomistajien kanssa. Ilmoituksen sisällön näet tästä: Ilmoitus ELY-keskukselle.