Blogiarkistot
Hyvää joulua ja onnea alkavalle vuodelle!
Hyvät jäsenet ja muut yhdistyksen asioista kiinnostuneet! Yhdistyksen kuudes täysi toimintavuosi on päättymässä. Vesioloiltaan vuosi oli normaali. Jäälinjärven vesi oli laadultaan parempaa kuin vuosiin, vaikka vielä on paljon varaa parantua. Sinilevähaittaa ei ollut, eikä limaleväkään aiheuttanut suurta harmia. Hoitokalastuksesta saatujen särkien hyötykäyttö kiinnosti ihmisiä selvästi aiempaa enemmän. Tutkijat kiinnostuivat massiivisesta rautailmiöstä, ja mittavalle rautatutkimukselle haettiin EU-rahoitusta. Yhdistys sai myös palkintoja: valtakunnallisen Innostava vesistöteko -palkinnon ja Oulun Seudun ympäristötoimen Kestävän kehityksen palkinnon. Yhteistyössä Jäälin asukasyhdistyksen ja Jäälin Leijonien kanssa toteutettava Koiteli-reitti eteni hyvin. Reitin varrelle sijoittuu kolmen yhdistyksen rakentamaa kosteikkoa.
Yhdistys toivottaa kaikille vesienhoidosta kiinnostuneille oikein hyvää joulua ja onnea vuodelle 2018.
Jäsentiedote julkaistu
Kuluvan vuoden toiminnasta julkaistu jäsentiedote on luettavissa täältä: Jäsentiedote 1-2017
Nuoret kalamiehet kirjoittivat Jäälin kalajärvestä
Nuoret kalamiehet, Ilari Lohi ja Eetu Ervasti (14 v) kirjoittivat Rantsikkaan kalareissuistaan Jäälinjärvellä. Myös Lauri Alataloa on haastateltu. Pojat kertovat käyvänsä kalassa järvellä noin kolme kertaa viikossa. Kalaa tulee poikien mielestä hyvin. He kannustavat myös muita käymään kalassa toteamalla: ”Saatat yllättyä kuinka helposti kalaa tuleekaan”. Voit lukea kirjoituksen täältä: Jäälin kalajärvi RAntsikka 301117.
Rantsikka on Rantapohjan julkaisema nuorten areena. Kirjoitus liittyy Rantapohjan ja alueen yläkoulujen mediayhteistyöhön.
YLE kertoi Jäälin vesien kunnostuksesta
Suomen radio lähetti valtakunnan kanavalla pätkän Jäälinjärven kunnostuksesta. Haastattelu on kuultavissa YLE Areenassa osoitteessa https://areena.yle.fi/1-4216980#autoplay=true 10:45 minuutin kohdalla. Asiaa käsiteltiin lyhysesti myös Pohjois-Suomen uutisissa perjantaina 6. lokakuuta. YLE Oulun nettisivuilla asiasta on esitetty laaja kooste: ks. https://yle.fi/uutiset/3-9869005 .
Ministeri Tiilikainen luovutti Vesistöteko -palkinnon yhdistykselle
100 suomalaista vesistötekoa -kampanjan loppuhuipennus koettiin Helsingissä, kun ympäristöministeri Tiilikainen palkitsi kolme eniten kannatusta saanutta tekoa Jokihelmi -lasiveistoksella ja kunniakirjalla. Jäälin kunnostusten lisäksi palkituksi tuli Iijokisoutu sekä Honkalanrannan luonnonsuojelualue Hämeenlinnassa.
Palkitseminen oli Silakkasoudun päätöstapahtuma. Silakkasoutu on hyväntekeväisyystapahtuma, jonka tarkoituksena on edistää Itämeren suojelua. Soutuun osallistui noin 250 soutajaa seitsemällätoista kirkkoveneellä. Soutureitti alkoi Finlandiatalolta ja päättyi Kauppatorin rantaan. Päätöslounas ja palkitseminen oli Helsingin kaupungintalossa. Lounaan aikana valkokankaalla pyörivät palkittujen tahojen esittelydiat. Järjestäjien lehdistötiedote avautuu täältä: http://www.silakkasoutu.fi/@Bin/176950/Suomalaisten_vesistotekojen_vuosi_huipentui_silakkasoutuun_011017.pdf.
Kiimingin – Jäälin vesienhoitoyhdistyksen palkinnon ottivat vastaan Markku Vuolteenaho ja Birger Ylisaukko-oja.
SYKEn tiedote: kolme innostavinta palkitaan – Jäälinjärvi mukana
Suomen ympäristökeskuksen tiedote 100 suomalaista vesistötekoa -kampanjan päättymisestä on julkaistu osoitteessa http://www.syke.fi/fi-FI/content/44606/0. Vuoden 2017 innostavimpana vesistötekona palkitaan tiedotteen mukaan kolme tekoa, joista yksi on Jäälinjärven kunnostus. Muut palkittavat ovat Honkalanrannan luonnonpuistoalue Hämeenlinnassa ja Iijokisoutu.
Rantapohja kertoi Jäälin vesistökunnostusten palkitsemisesta
Rantapohja kertoi, että Kiimingin – Jäälin vesienhoitoyhdistys on valittu kolmen parhaan joukkoon 100 suomalaista vesistötekoa kampanjassa. Yhdistyksen edustajat on kutsuttu Helsingissä 1. lokakuuta järjestettävään palkitsemistilaisuuteen. Uutisen voit katsoa täältä: Rantapohja 210917
Yhdistys kutsuttiin Helsinkiin palkittavaksi
Kiimingin -Jäälin vesienhoitoyhdistys selviytyi kolmen palkittavan joukkoon valtakunnallisessa 100 suomalaista vesistötekoa -kampanjassa. Yhdistyksen edustajat on kutsuttu Helsingissä järjestettävään Silakkasoutuun 1. lokakuuta. Tapahtuman yhteydessä palkitaan kolme nettiäänestyksessä eniten ääniä saanutta vesistötekoa.
Silakkasoutu on hyväntekeväisyyystapahtuma puhtaiden vesien puolesta. Sen järjestää viisi helsinkiläistä rotaryklubia. 100 suomalaista vesistötekoa -kampanjan järjestävät Vesistökunnostusverkosto, Suomen melonta- ja soututuliitto sekä Suomen Vesiensuojeluyhdistysten liitto. Soututapahtumasta ja kampanjasta saat lisätietoa nettiosoitteesta http://www.silakkasoutu.fi/. Kampanjaan ilmoitettuihin tekoihin voi tutustua nettiosoitteessa http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Vesistokunnostusverkosto/100_suomalaista_vesistotekoa/Kampanjassa_mukana .
Suuri kiitos kaikille Jäälin hanketta äänestäneille!
Rantapohja: Jäälinjärven kunnostus ehdolla vuoden vesistöteoksi
Rantapohja nosti näkyvästi esiin Jäälin vesistökunnostuksen sijoittumisen kymmenen joukkoon valtakunnallisessa kampanjassa, jonka tavoitteena oli etsiä sata suomalaista vesistötekoa. Rantapohja toteaa, että kymmenestä finaaliin päässeestä teosta kolme palkitaan Silakkasoudussa Helsingissä 1. lokakuuta. Sijoitukset ratkaistaan yleisöäänestyksellä. Rantapohjan juttu on luettavissa täältä: Rantapohja 120917:
200 vierasta Jäälin koululta
Jäälin koulun kolmennet ja neljännet luokat tutustuivat vesienhoitoon ja rantaluontoon Jäälinmajalla. Kullakin ryhmällä oli kolme rastia: opettajien laatima tietovisa rannalle levitettynä, vesienhoitoyhdistyksen kunnostusesittely sekä makkara- ja mehurasti. Yhdistyksen infopisteellä käytiin läpi järven ravintoketjua, ihmistoiminnan vaikutusta vesistöön ja häriintyneen ravintoketjun hoitoa sekä pohdittiin järven käyttökelpoisuutta ihmisen kannalta.
Sää oli suosiollinen ja tapahtuma kaikin puolin onnistunut. K-Supermarket Jääli tarjosi tapahtumaan makkarat ja mehut.






