Blogiarkistot
100 suomalaista vesistötekoa -kampanja: Jäälinjärvi finalistien joukossa
100 suomalaista vesistötekoa -kampanjan tavoitteena oli kerätä alkuvuodesta lähtien mahdollisimman paljon erilaisia vesistötekoja kautta Suomen. Kampanjan raati on nyt valinnut niistä kymmenen. Niistä palkitaan kolme yleisöäänestyksen perusteella. Palkinnot jaetaan Helsingissä Silakkasoutujen yhteydessä 1. lokakuuta.
Kampanjan raati on valinnut Kiimingin – Jäälin vesienhoitoyhdistyksen kunnostustoimet finalistien joukkoon. Raati koostui Suomen rotareiden, Suomen Melonta- ja Soutuliiton, Suomen vesiensuojeluyhdistysten liiton ja Suomen ympäristökeskuksen edustajista.
Kymmenen finalistia ja niiden äänestysohje löytyy osoitteesta http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Vesistokunnostusverkosto/100_suomalaista_vesistotekoa/Aanestys . Äänestys päättyy 18. syyskuuta.
Sateet nostivat pienen tulvan
Jäälissä satoi neljän vuorokauden aikana 30.8. – 2.9. noin 70 millimetriä. Kun valuma-alue on tehokkaasti ojitettu, tulovirtaama Jäälinjärveen nousi noin vuorokauden viiveellä kahdeksankertaiseksi sateita edeltävään tasoon verrattuna. Järven pinta on noussut sateiden alusta 25 sentillä ja nousee yhä, joskin nousu on jo hidasta ja päättyy pian. Tulovirtaaman huippu, noin 0,9 kuutiometriä sekunnissa, esiintyi 3. syyskuuta. Viime kevään suurin tulovirtaama oli 3,8 kuutiometriä sekunnissa. Saarisenojan virtaamakäyrän näet täältä: Saarisenojan virtaama 2017
Vesienhoitoyhdistys voitti Jäälinsoudun ja järjesti venetsialaisten ilotulituksen
Jäälin tapahtumapäivään kului muun ohella perinteinen Jäälinsoutu. Kirkkoveneet saatiin täyteen soutajia, mutta joukkueita ilmaantui vain kaksi: Kiimingin – Jäälin vesienhoitoyhdistys ja Jäälin ja Kiimingin leijonien yhdistetty joukkue. Vesienhoitoyhdistys veti pitemmän korren runsaan kilometrin mittaisella reitillä. Joukkuetta kipparoi puheenjohtaja Markku Vuolteenaho.
Jäälinmajalla järjestetty tapahtuma keräsi parhaimmillaan lastenohjelman aikana satoja osanottajia. Tapahtuman järjestivät yhteistyössä Jäälin asukasyhdistys, Jäälin leijonat, Kiimingin – Jäälin vesienhoitoyhdistys ja Jäälinmaja. Vesienhoitoyhdistys esitteli Jäälinjärven tilaa ennen illan loppuhuipennusta. Diat voit katsoa täältä: Venetsialaiset 260817 Päivä huipentui näyttävään, järven keskeltä ammuttuun ilotulitukseen, jonka vesienhoitoyhdistys järjesti. Ilotulituksen kustannuksista vastasivat yhteistyökumppanit: K-Supermarket Jääli, Maanrakennus Päkkilä, Lapkaara ja Rakennus Jarkimo. Ilotulituksen voi katsoa videolta Jäälin puskaradiosta (Facebook) Jari Larun ja Kimmo Kariniemen latauksina.
Yhdistys osallistuu 100 suomalaista vesistötekoa -kampanjaan
Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämä Vesistökunnostusverkosto on Suomen juhlavuonna lanseerannut 100 suomalaista vesistötekoa -kampanjan; ks. http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Vesi/100_suomalaista_vesistotekoa_kampanja_ka(43748) . Kaikki teot julkaistaan ja parhaat palkitaan lokakuussa Helsingissä Silakkasoutujen yhteydessä. Palkinnot ratkaistaan yleisöäänestyksellä. Kiimingin – Jäälin vesienhoitoyhdistys on ilmoittaunut kampanjaan seuraaalla esittelytekstillä:
””Kiimingin-Jäälin vesienhoitoyhdistys perustettiin 2011 parantamaan Jäälin vesien tilaa. Jäälinjärven ongelmia olivat löyhä pohjasedimentti, vinoutunut kalasto sekä lima- ja sinilevä. Yhdistys on toteuttanut valuma-alueella yhdeksän vesienhoitorakennetta, mm. kosteikoita. Kutusärkiä pyydetään joka kevät. Kaava-alueen ulkopuolelle valmistui viemäri yhdistyksen myötävaikutuksella. Vesien laatua ja toimien vaikuttavuutta on tutkittu alusta pitäen. Kaikki työt tehdään talkoilla.
Jäälinjärven tila on kohentunut. Kalaston rakenne on terve. Sinilevää tai limalevähaittoja ei juuri esiinny. Veden väri ja näkösyvyys ovat parantuneet. Huomattava osa tulovesien kiintoaineesta pidättyy lietteenpoistojärjestelmiin, mistä se pumpataan pois.
Yhdistys on julkaissut Vesienhoidon käsikirjan. Nettisivuilta on avattu 30 000 näyttöä. Alueellinen ja paikallinen media ovat tehneet useita juttuja vuosittain. Oulun seudun ympäristötoimi on myöntänyt yhdistykselle kestävän kehityksen palkinnon 2016.”
Kuvaukseen on liitetty joitakin valokuvia.
Tutkijat tutustuivat Jäälinjärven valuma-alueeseen ja vesienhoitoon
Kuuden hengen tutkijaryhmä Oulun yliopistosta ja Suomen ympäristökeskuksesta tutustui Jäälinjärven valuma-alueella havaittaviin rautailmiöihin. Runsasta rautasaostumaa esiintyy lukuisissa alueen metsäojissa. Niistä rautasaostuma valuu virtauksen mukana kohti Jäälinjärveä. Yhdistyksen vesienhoitorakenteilla pyritään vähentämään raudan päätymistä Jäälinjärveen. Rauta on peräisin maaperästä, mistä se kulkeutuu metsäojiin pohjavesivirtauksen mukana. Ilmiö on todettu mittasuhteiltaan massiiviseksi.
Raudan esiintymisessä on monia mielenkiintoisia piirteitä, joille ei ole tiedossa selityksiä. Miksi rauta lähtee liikkeelle? Rautasaostumaa kulkeutuu eniten keski- ja loppukesällä, siis lämpimän veden aikaan. Onko kysymys kemiasta, bakteeritoiminnasta, fyysisistä seikoista vai mistä? Kokkohaaran lietteenkeruualtaan äskeinen tyhjennys osoitti, että talvella rautaa liikkuu vähän.
Vierailulla käynyt tutkijaryhmä on laatinut EU-rahoitusta varten tutkimussuunnitelman, jolla pyritään selvittämään raudan kulkeutumiseen liittyviä mekanismeja. Jäälinjärven valuma-alueelle suunnitellaan koealueita, joiden avulla pyritään selvittämään, voiko raudan irtoamista maaperästä joillakin toimenpiteillä vähentää. Mikäli hanke saa rahoituksen, työ käynnistyy vuonna 2018.
Vierailulla sovittiin alustavasti yhteistyön tiivistämisestä myös kohta käynnistyvässä Kalimenjoki-tutkimuksessa.

Oulun yliopiston ja Suomen ympäristökeskuksen tutkijat tutustuivat myös Kalamäen bioremediaatiotutkimukseen Jukka Pekkasen johdolla.
Esittelypiste JCR-tapahtumassa
Yhdistys oli esillä Jäälin JCR-tapahtuman päiväosiossa. Esillä oli informaatiota yhdistyksen vesienhoitorakenteista, vesistutkimusten tuloksista, bioremediaatiosta sekä massiiviseksi todetusta rautailmiöstä. Osallistumista tuki K-Supermarket Jääli. JCR-tapahtuman kävijätavoite ei toteutunut hyvästä säästä huolimatta.
Kaleva uutisoi näyttävästi bioremediaatiohankkeen
Kaleva kertoi käynnistymässä olevasta tutkimushankkeesta kahdeksan palstan jutulla. Tutkimuksella selvitetään veden pinnalla kasvavien kasvien kykyä ottaa raviteita vedestä. Tutkimuksen rakenteet ovat valmiit ja lähes kaikki kasvit on istutettu lautoille. Kasvien odotetaan kasvattavan juurensa lauttojen alle, jolloin juuret ottavat ravinteita suoraan virtaavasta vedestä. Kalevan juttu on luettavissa täältä: Bioremediaatio Kaleva 020617
Rantapohja täytti etusivun ja pääuutissivun Jäälin bioremediaatiohankkeella
Rantapohja teki näyttävän jutun Jäälin kasvilauttatutkimuksesta. Kelluville lautoille istutettavilla kasveilla tutkitaan niiden kykyä ottaa ravinteita suoraan vedestä. Lue juttu täältä: Rantapohja 300517
”Elämää Jäälinjärven rannalla”
Kiiminki-seura järjesti Kiimingin Sykkeessä yleisötilaisuuden otsikolla ”Elämää Jäälinjärven rannalla”. Tilaisuudessa muisteltiin Jäälin varhaisempaa historiaa muutaman talon asutuksesta vireäksi kesämökkiyhdyskunnaksi (Kari Tiri ja Juha Lumila). Jäälin kasvu räjähti 1970-luvulla ja jatkuu yhä. Teema kattoi myös vuodesta 2011 jatkuneen Jäälin vesien kunnostuksen. Esittelydiat löydät täältä: Elämää Jäälinjärven rannalla 110517. Diojen ja tarinoinnin lisäksi näytettiin yhdistyksen esittelyvideo ja lietteenpumppausvideo.

