Ministeri Tiilikainen luovutti Vesistöteko -palkinnon yhdistykselle

100 suomalaista vesistötekoa -kampanjan loppuhuipennus koettiin Helsingissä, kun ympäristöministeri Tiilikainen palkitsi kolme eniten kannatusta saanutta tekoa Jokihelmi -lasiveistoksella ja kunniakirjalla. Jäälin kunnostusten lisäksi palkituksi tuli Iijokisoutu sekä Honkalanrannan luonnonsuojelualue Hämeenlinnassa.

Palkitseminen oli Silakkasoudun päätöstapahtuma. Silakkasoutu on hyväntekeväisyystapahtuma, jonka tarkoituksena on edistää Itämeren suojelua. Soutuun osallistui noin 250 soutajaa seitsemällätoista kirkkoveneellä. Soutureitti alkoi Finlandiatalolta ja päättyi Kauppatorin rantaan. Päätöslounas ja palkitseminen oli Helsingin kaupungintalossa. Lounaan aikana valkokankaalla pyörivät palkittujen tahojen esittelydiat. Järjestäjien lehdistötiedote avautuu täältä: http://www.silakkasoutu.fi/@Bin/176950/Suomalaisten_vesistotekojen_vuosi_huipentui_silakkasoutuun_011017.pdf.

Kiimingin – Jäälin vesienhoitoyhdistyksen palkinnon ottivat vastaan Markku Vuolteenaho ja Birger Ylisaukko-oja.

Kari Alakosken suunnittelema Jokihelmi

Veneet odottavat soutajia Finlandiatalon rannassa

 

Soittokunta otti soutajat vastaan Kauppatorin rannassa

Yhdistyksen diat pyörivät ravintolan valkokankaalla

Palkitut ja ympäristöministeri

P

 

 

Posted on lokakuu 2, 2017, in Ajankohtaista, Vesien hoito and tagged , , , , , . Bookmark the permalink. Jätä kommentti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: