Blogiarkistot
Jäsentiedote 1/2013
Vuoden ensimmäinen jäsentiedote on julkaistu. Se kattaa suunnilleen koko päättyneen vuoden 2012. Pääset lukemaan sen täältä: Jäsentiedote 1/2013
Kiitos kuluneesta vuodesta
Yhdistys kiittää lämpimästi jäseniään, sopimus- ja yhteistyökumppaneitaan sekä aivan esityisesti niitä, jotka ovat lahjoittaneet rahaa yhdistyksen tilille. Ilman suuren joukon monipuolista panostusta vesienhoito ei olisi voinut käynnistyä näin nopeasti. Hyvää joulua ja menestystä alkavalle vuodelle.
Lähes joka toinen osallistui talkoisiin
Vuoden 2012 talkootöiden määrä on mittava: yhteensä 1588 tuntia. Lähes puolet työstä kului vesienhoitorakenteisiin, paitsi itse rakentamistyöhön, myös monitahoiseen valmisteluun, maanomistajasopimuksiin yms. rakentamisen edellytyksiin. Myös panostus tutkimukseen oli mittava. Tutkimukset pitivät sisällään veden laadun mittaukset ja analyysit sekä Jäälinjärven allaskokeen. Tutkimustunteihin ei sisälly Kaisa Savolaisen diplomityö. Lisäksi kalastukseen käytettiin huomattavasti talkootyötä, minkä lisäksi ”hoitokalastusisku” ostettiin ammattikalastajilta.
Talkoihin osallistui kaikkiaan 35 eri henkilöä. Tulos on erittäin hyvä; jäsenistä siis lähes joka toinen osallistui talkootöihin.
Katso tuntijakauma tästä: Talkootunnit 2012
Yhdistyksen toimintamalli kiinnosti Kitkajärvellä
Suomen ympäristökeskus järjesti yhdessä Posion kunnan ja Kuusamon kaupungin kanssa 27.11. yleisötilaisuuden, jossa pohdittiin kunnostushankkeen käynnistämistä Kitkajärvelle. Sinänsä hyväkuntoinen, suuri ja kirkasvetinen järvi on alkanut nuhraantua ja ongelmia kalakannoissa esiintyy. Keskeinen kysymys Kitkajärvellä on kunnostustoiminan organisoiminen. Kiimingin- Jäälin vesienhoitoyhdistykseltä oli pyydetty tilaisuuteen puheenvuoro, jossa haluttiin tietoa yhdistyksen perustamisesta ja kunnostushankkeisiin kehitetystä toimintamallista. Yhdistyksen esite jaettiin tilaisuuden osanottajille. Puheenvuorossa esitetyt diat löytyvät täältä: Kitka 271112. Yhdistyksen toimintamalli herätti kuulijoissa myönteistä kiinnostusta.
Rantapohja uutisoi Jäälinjärvi-seminaarista
Paikallislehti Rantapohja kirjoitti näkyvästi Jäälinjärvi-seminaarista. Lue juttu täältä Rantapohja 201112
Mikä arvo hyväkuntoisella vesistöllä – yhteistutkimus Kellon ja SYKEn kanssa
Yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen ja Kellon kyläyhdistyksen kanssa tehdään kyselytutkimus, jonka tavoitteena on selvittää, miten Kellon – Jäälin välisen alueen asukkaat käyttävät läheistä vesistöä, mitä he tietävät käynnistyneistä kunnostushankkeista ja miten he olisivat itse valmiita osallistumaan kunnostukseen. Kysymys on Kalimenjoen vesistön valuma-alueesta kokonaisuutena, johon Jäälinoja ja Jäälinjärvi kuuluvat. Alueella asuu kakkiaan 12 000 ihmistä, pääasiassa Jäälissä, Hönttämäessä ja Kellossa.
Kysymyslomake lähetetään 1700 talouteen marraskuun alussa. Tuloksia on odotettavissa ensi vuoden puolella. Asialle on eduksi, jos kaikki kyselyn saaneet täyttäisivät lomakkeen. Palkintojakin on!
Lue Kalevan uutinen aiheesta täältä: Kaleva 311012.
Rantapohjan erinomainen juttu aiheesta löytyy täältä: Rantapohja 061112
Rantapohja: ”Tuhansia talkootunteja…”
Paikallislehti Rantapohja julkaisi kattavan artikkelin vesienhoidosta otsikolla ”Tuhansia talkootunteja Jäälin vesien hyväksi”. Lue Rantapohjan juttu täältä: Rantapohja 041012. Kyseinen Rantapohjan numero jaettiin kaikkiin Kiimingin kunnan talouksiin. Lisäksi Rantapohjan levikkialuetta ovat useat kunnat Oulun pohjois- ja itäpuolella.
Kaleva kirjoitti kattavasti kunnostuksista
Kaleva julkaisi 3.10.2012 monipuolisen jutun Jäälinojan valuma-alueen kunnostuksista. Lue juttu täältä: Kaleva 031012
Vesienhoitoa esiteltiin Lioneille
LC Kiiminki – Jääli oli kutsunut Kiimingin – Jäälin vesienhoitoyhdistyksen esittelemään vesienhoitoa klubin kokoukseen Jäälinmajalle 13.9.2012. Paikalla oli kolmisenkymmentä klubin jäsentä. Esittelydiat näet täältä: LC Kiiminki -Jääli
Hallituksen kokous 5/2012
HALLITUKSEN KOKOUS 5/2012
Aika: 27.8.2012 klo 18 Read the rest of this entry
