Category Archives: Vesien hoito

YLE kertoi Jäälin vesien kunnostuksesta

Suomen radio lähetti valtakunnan kanavalla pätkän Jäälinjärven kunnostuksesta. Haastattelu on kuultavissa YLE Areenassa osoitteessa https://areena.yle.fi/1-4216980#autoplay=true 10:45 minuutin kohdalla. Asiaa käsiteltiin lyhysesti myös Pohjois-Suomen uutisissa perjantaina 6. lokakuuta. YLE Oulun nettisivuilla asiasta on esitetty laaja kooste: ks. https://yle.fi/uutiset/3-9869005 .

Ministeri Tiilikainen luovutti Vesistöteko -palkinnon yhdistykselle

100 suomalaista vesistötekoa -kampanjan loppuhuipennus koettiin Helsingissä, kun ympäristöministeri Tiilikainen palkitsi kolme eniten kannatusta saanutta tekoa Jokihelmi -lasiveistoksella ja kunniakirjalla. Jäälin kunnostusten lisäksi palkituksi tuli Iijokisoutu sekä Honkalanrannan luonnonsuojelualue Hämeenlinnassa.

Palkitseminen oli Silakkasoudun päätöstapahtuma. Silakkasoutu on hyväntekeväisyystapahtuma, jonka tarkoituksena on edistää Itämeren suojelua. Soutuun osallistui noin 250 soutajaa seitsemällätoista kirkkoveneellä. Soutureitti alkoi Finlandiatalolta ja päättyi Kauppatorin rantaan. Päätöslounas ja palkitseminen oli Helsingin kaupungintalossa. Lounaan aikana valkokankaalla pyörivät palkittujen tahojen esittelydiat. Järjestäjien lehdistötiedote avautuu täältä: http://www.silakkasoutu.fi/@Bin/176950/Suomalaisten_vesistotekojen_vuosi_huipentui_silakkasoutuun_011017.pdf.

Kiimingin – Jäälin vesienhoitoyhdistyksen palkinnon ottivat vastaan Markku Vuolteenaho ja Birger Ylisaukko-oja.

Kari Alakosken suunnittelema Jokihelmi

Veneet odottavat soutajia Finlandiatalon rannassa

 

Soittokunta otti soutajat vastaan Kauppatorin rannassa

Yhdistyksen diat pyörivät ravintolan valkokankaalla

Palkitut ja ympäristöministeri

P

 

 

SYKEn tiedote: kolme innostavinta palkitaan – Jäälinjärvi mukana

Suomen ympäristökeskuksen tiedote 100 suomalaista vesistötekoa -kampanjan päättymisestä on julkaistu osoitteessa http://www.syke.fi/fi-FI/content/44606/0. Vuoden 2017 innostavimpana vesistötekona palkitaan tiedotteen mukaan kolme tekoa, joista yksi on Jäälinjärven kunnostus. Muut palkittavat ovat Honkalanrannan luonnonpuistoalue Hämeenlinnassa ja Iijokisoutu.

 

Rantapohja kertoi Jäälin vesistökunnostusten palkitsemisesta

Rantapohja kertoi, että Kiimingin – Jäälin vesienhoitoyhdistys on valittu kolmen parhaan joukkoon 100 suomalaista vesistötekoa kampanjassa. Yhdistyksen edustajat on kutsuttu Helsingissä 1. lokakuuta järjestettävään palkitsemistilaisuuteen. Uutisen voit katsoa täältä: Rantapohja 210917

200 vierasta Jäälin koululta

Jäälin koulun kolmennet ja neljännet luokat tutustuivat vesienhoitoon ja rantaluontoon Jäälinmajalla. Kullakin ryhmällä oli kolme rastia: opettajien laatima tietovisa rannalle levitettynä, vesienhoitoyhdistyksen kunnostusesittely sekä makkara- ja mehurasti. Yhdistyksen infopisteellä käytiin läpi järven ravintoketjua, ihmistoiminnan vaikutusta vesistöön ja häriintyneen ravintoketjun hoitoa sekä pohdittiin järven käyttökelpoisuutta ihmisen kannalta.

Sää oli suosiollinen ja tapahtuma kaikin puolin onnistunut. K-Supermarket Jääli tarjosi tapahtumaan makkarat ja mehut.

100 suomalaista vesistötekoa -kampanja: Jäälinjärvi finalistien joukossa

100 suomalaista vesistötekoa -kampanjan tavoitteena oli kerätä alkuvuodesta lähtien mahdollisimman paljon erilaisia vesistötekoja kautta Suomen. Kampanjan raati on nyt valinnut niistä kymmenen. Niistä palkitaan kolme yleisöäänestyksen perusteella. Palkinnot jaetaan Helsingissä Silakkasoutujen yhteydessä 1. lokakuuta.

Kampanjan raati on valinnut Kiimingin – Jäälin vesienhoitoyhdistyksen kunnostustoimet finalistien joukkoon. Raati koostui Suomen rotareiden, Suomen Melonta- ja Soutuliiton, Suomen vesiensuojeluyhdistysten liiton ja Suomen ympäristökeskuksen edustajista.

Kymmenen finalistia ja niiden äänestysohje löytyy osoitteesta http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Vesistokunnostusverkosto/100_suomalaista_vesistotekoa/Aanestys . Äänestys päättyy 18. syyskuuta.

Rautailmiö kasvoi isoksi tutkimusteemaksi

Kiimingin – Jäälin vesienhoitoyhdistyksen esille nostama massiivinen rautailmiö on kasvanut isoksi tutkimusteemaksi. Asiasta on laadittu tutkimussuunnitelma, jolla haetaan 1,85 milj. euron rahoitusta EU:n Interreg Nord -ohjelmasta. ProFe -hankkeen toteuttajia ovat SYKE (päähakija), Oulun yliopisto, Luulajan yliopisto,  Lapin yliopisto  ja Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus. Vesienhoitoyhdistys on antanut tukikirjeen hankkeelle. Siinä yhdistys lupaa hankkeen käyttöön kaiken hallussaan olevan tiedon ja kokemuksen ja sitoutuu etsimään alueeltaan sopivaa kohdetta kenttätutkimuksia varten.

Hankekuvauksen mukaan päähuomio kiinnitetään raudan lisääntyneestä huuhtoutumisesta aiheutuvien vesistöhaittojen torjuntaan valuma-alueella. Hankkeessa keskeisessä asemassa on lisätä valuma-alueilla jo käytössä olevien vesiensuojelutoimenpiteiden puhdistustehokkuutta. Myös uusia menetelmiä ja menettelytapoja maaperästä vesistöihin kohdistuvan rautakuormituksen vähentämiseksi kehitetään. Perustaa tälle työlle luodaan selvittämällä syyt raudan lisääntyneelle huuhtoutumiselle alueen vesistöjen vedenlaadun pitkäaikaisseurantojen tuloksia Suomessa ja Ruotsissa tarkastelemalla sekä hankkimalla uutta biogeokemiallista tietoa valuma-alueelle perustettavilta pilottialueilta. Myös kunnostusmenetelmiä rautakuormituksen jo pilaamille vesistönosille kehitetään.  ProFe hanke tuottaa uusia ratkaisuja loppukäyttäjien ongelmien ratkaisuun. Heidät pyritäänkin vahvasti osallistamaan mukaan hankkeeseen tehokkaan tiedon välittämisen ja yhteisten palaverien avulla. Lisäksi hankkeen työssä on tarkoitus hyödyntää alueella Suomessa ja Ruotsissa jo olevaa paikallista vesienhoidon osaamista mahdollisimman tehokkaasti.  Näin alueella jo olemassa oleva osaaminen saa ansaitsemansa tunnustuksen ja rajan ylittävää vesienhoidollista yhteistyötä tehdään myös tulevaisuudessa.

Sateet nostivat pienen tulvan

Jäälissä satoi neljän vuorokauden aikana 30.8. – 2.9.  noin 70 millimetriä. Kun valuma-alue on tehokkaasti ojitettu, tulovirtaama Jäälinjärveen nousi noin vuorokauden viiveellä kahdeksankertaiseksi sateita edeltävään tasoon verrattuna. Järven pinta on noussut sateiden alusta 25 sentillä ja nousee yhä, joskin nousu on jo hidasta ja päättyy pian. Tulovirtaaman huippu, noin 0,9 kuutiometriä sekunnissa,  esiintyi 3. syyskuuta. Viime kevään suurin tulovirtaama oli 3,8 kuutiometriä sekunnissa. Saarisenojan virtaamakäyrän näet täältä: Saarisenojan virtaama 2017

VYYHTI-ohjausryhmä kokoontui Jäälissä

VYYHTI-hankkeen ohjausryhmä piti kolmannen kokouksensa Jäälinmajalla ja tutustui sen jälkeen Jäälin vesienhoitoon maastossa. VYYHTI-hankkeen keskeinen tavoite on kehittää verkostomalli omatoimiseen vesien kunnostukseen. Toimijoiden suurin huoli on, miten toimintamalli saadaan elämään projektin jälkeen. Ohjausryhmä on tiedostanut, että verkoston toiminta vaatii pysyvän koordinointitoimen, jonka pitkäaikainen rahoitus turvataan. Koordinoinnin luontevana sijoituspaikkana ohjausryhmä pitää tulevaa maakuntahallintoa.

VYYHTI on edistänyt eri tavoin suurta pilottihankkeiden joukkoa ja luonut siten konkreettisia toimintamalleja. Tämä on mallin toimivuuden ja vaikuttavuuden kannalta olennaista. Hanke päättyy vuonna 2018.

Ohjausryhmän kokoukseen osallistui 16 henkilöä, jotka edustavat asiantuntemusta eri organisaatioista. Pääosa osanottajista kävi tutustumassa Kalamäen kosteikkoon ja bioremediaatiotutkimukseen. Jotkut vieraat kävivät Kokkohaarassa asti rakenteilla olevaa Koiteli-reittiä pitkin. Monet vieraat toivat esiin, että Kalamäki on hyvä vierailukohde Oulussa ensi vuonna järjestettäville valtakunnallisille vesistökunnostuspäiville.

Jukka Pekkanen esittelee kasvilauttoja VYYHTI-ohjausryhmälle

Vesienhoitoyhdistys voitti Jäälinsoudun ja järjesti venetsialaisten ilotulituksen

Jäälin tapahtumapäivään kului muun ohella perinteinen Jäälinsoutu. Kirkkoveneet saatiin täyteen soutajia, mutta joukkueita ilmaantui vain kaksi: Kiimingin – Jäälin vesienhoitoyhdistys ja Jäälin ja Kiimingin leijonien yhdistetty joukkue. Vesienhoitoyhdistys veti pitemmän korren runsaan kilometrin mittaisella reitillä. Joukkuetta kipparoi puheenjohtaja Markku Vuolteenaho.

Jäälinmajalla järjestetty tapahtuma keräsi parhaimmillaan lastenohjelman aikana satoja osanottajia. Tapahtuman järjestivät yhteistyössä Jäälin asukasyhdistys, Jäälin leijonat, Kiimingin – Jäälin vesienhoitoyhdistys ja Jäälinmaja. Vesienhoitoyhdistys esitteli Jäälinjärven tilaa ennen illan loppuhuipennusta. Diat voit katsoa täältä: Venetsialaiset 260817  Päivä huipentui näyttävään, järven keskeltä ammuttuun ilotulitukseen, jonka vesienhoitoyhdistys järjesti. Ilotulituksen kustannuksista vastasivat yhteistyökumppanit: K-Supermarket Jääli, Maanrakennus Päkkilä, Lapkaara ja Rakennus Jarkimo. Ilotulituksen voi katsoa videolta Jäälin puskaradiosta (Facebook) Jari Larun ja Kimmo Kariniemen latauksina.

Voittoisa soutujoukkue vasemmalta: Markku Vuolteenaho, Otto Moilanen, Jenni Sirviö, Ville-Matti Alanko, Kimmo Kariniemi, Eero Marttila, Sanna Ylisaukko-oja, Mika Halonen, Anna Pernu, Birger Ylisaukko-oja, Lahja Kellokumpu, Hannu Kellokumpu, Juho Kaukua, Tapani Laakso, Teijo Tolppa.