Category Archives: Ajankohtaista
Koululaiset tutustuivat Jäälin vesien hoitoon
Jäälin koulun kolmannet luokat, yhteensä yli 80 oppilasta, kävivät tutustumassa lähes valmiiseen Kalamäen kosteikkoon Jäälinjärven kaakkoispäässä. Oppilaille kerrottiin järven ravintoketjusta, raudan kulkeutumisesta maaperästä Jäälinjärveen sekä kosteikon toimintaperiaatteesta. Ranta-asutuksen kuormituksesta muistutettiin jakamalla oppilaille hyvän ranta-asukkaan ohje. Toisessa kohteessa oppilaat tutustuivat hoitokalastukseen. Nähtävillä oli aamun viidenkymmenen kilon särkikalasaalis. Oppilaat saivat tietoa pyydyksistä ja hoitokalastuksen merkityksestä. Myös kalojen anatomiaan tutustuttiin kaloja avaamalla.
Tutustumiskäynti liittyy koulun antamaan ympäristön ja luonnontiedon opetukseen. K-Supermarket Jääli järjesti vieraille tarjoilua.
Hoitokalastus käynnissä
Särkikalojen nousu merestä on nyt kiivaimmillaan. Jäälinjärven luusuasta on saatu rysällä jopa sadan kilon päiväsaalista. Kevään saalis on tähän mennessä runsaat kolmesataa kiloa. Kalat joudutaan toimittamaan Ruskoon, sillä hyötykäyttöä ei kohtuullisella etäisyydellä ole.
Särkikannan pienentämisellä pyritään vaikuttamaan järven ravintoketjuun niin, että petokalat vahvistuisivat; toisin sanoen ahvenet kasvaisivat isommiksi ja muuttuisivat petokaloiksi. Tämän toivotaan lisäävän eläinplanktonia, joka puolestaan käyttää ravintonaan mm. limalevää ja sinilevää. Särkikaloilla on myös taipumus pöyhiä järven pohjaa, jolloin pohjalle laskeutuneet ravinteet palaavat uudelleen kiertoon rehevöittämään järveä.
Keskimääräinen tulva hiipuu
Kuluvan kevään tulva oli keskimääräinen. Suurin tulovirtaama Jäälinjärveen oli n. 3,3 kuutiometriä sekunnissa. Siitä Saarisenojasta tuli 2,5 kuutiometriä sekunnissa. Tulvan alusta lukien Jäälinjärveen on tullut vettä noin 5 milj. kuutiota. Kun järven tilavuus on noin 2,5 milj. kuutiota, järven vesi on tulvan aikana vaihtunut keskimäärin kahteen kertaan. Tällä hetkellä tulovirtaama on noin yksi kuutiometri sekunnissa ja laskee melko nopeasti. Kesällä tulovirtaama pienenee muutamaan prosenttiin tulvahuipusta, ja veden vaihtuminen on hidasta.
Kalamäen kosteikolla tulva syövytti yhtä ohjauspengertä, jonka alle oli jäänyt jäätä. Penger on nyt korjattu ja ympäristöä muutenkin hieman siistitty. Pohjapadon muotoilu ja kiviverhous sekä kohteen muu viimeistely tehdään kesällä.
Säilytyskontti yhdistykselle
Yhdistys on hankkinut käytetyn teräskontin tavaroita varten. Asiallista säilytystä vaativat mm. lietepumpppu, hoitokalastusvälineet, rakennustarvikkeet, pientarvikkeet, esittelytaulut yms. Kontti on sijoitettu maanomistajan luvalla Raitamaantien varteen niin, että sinne pääsee myös talvella.
Kalamäen töitä jatkettiin sittenkin
Kalamäen kosteikon talvityöt ehdittiin jo lopettaa, kun puiden poisto yhden kiinteistön kohdalla viivästyi. Puuttuvat työt varauduttiin tekemään seuraavana talvena. Puut saatiin sittenkin poistetuksi ennen kuin kaivukone ehti lähteä. Niinpä kosteikko voitiin saattaa muotoilun osalta lopulliseen kuntoon. Jatkotöihin kuului myös ylivuotopadon rakentaminen. Pato koostuu yhdestä syvästä virtausaukosta ja kahdesta pitkästä säädettävästä virtausreunasta, joiden yli vesi virtaa aina kun on tulva. Virtausreitit nykyisessä väliaikaisessa tilanteessa, käyttötilanteessa ja tulvatilanteessa käyvät ilmi täältä: Virtausreitit .
Kosteikko on hyvin monimuotoinen ja maisemallisesti mielenkiintoinen matalikkojen, avovesialueiden, pintavalutuksen ja patojen yhdistelmä. Ensi kesänä Kalamäen sillan yläpuolella oleva penger viimeistellään padon muotoon ja verhoillaan kivillä. Myös kaivujälkiä siistitään. Kosteikko otetaan lopullisesti käyttöön sulkemalla nykyinen kosteikon ohitusreitti sekä padon ohitusputki.
Kalamäen talvityöt valmistuivat
Kalamäen kosteikkoalueen järjestelyt ovat valmiit. Vesi virtaa vielä väliaikaista reittiä. Käyttötilanteessa vesi virtaa mm. pintavalutusalueen läpi. Tämä alue on vielä paksun jään ja lumen vallassa. Sinne voidaan johtaa vettä vasta sulan kauden aikana. Kosteikkoalueen osat, muotoilu ja virtaukset käyvät ilmi liitekartasta Kalamäki virtausreitit . Kartalle on merkitty punaisella viivalla nykyinen virtausreitti ja sinisellä virtausreitti käyttötilanteessa.
Kesän tulleen nykyinen sillan yläpuolelle rakennettu louhospenger, joka toimii patorunkona, muotoillaan padoksi ja verhoillaan alueelle varastoiduilla kivillä. Sen jälkeen ohituskaivo suljetaan, ja vesi alkaa virrata padon yli. Myös kaivumaiden läjityksiä muotoillaan tarpeen mukaan, kun massojen seassa olevat jäälohkareet ja lumi ovat sulaneet.
Kosteikkoa rakennetaan pitkällä puomilla
Kalämäen kosteikon rakentaminen jatkuu Saarisenojan pohjoispuolella, mihin syntyy laaja avovesialue. Osa siitä jää matalaksi ja tavoite on, että siihen syntyisi runsaasti kasvillisuutta. Kaivinkoneeseen vaihdettiin pitkä puomi, jolla kaivu ja maiden siirto onnistuu paremmin kuin perusvarustuksella. Pitkän puomin ulottuvuus on jopa 17 metriä.
Talvityöt Kalamäessä valmistunevat tällä viikolla. Viime maanantaina Saarisenojaan voimalinjan kohdalle tehtiin pieni hirsirakenteinen pohjakohouma.
Hallituksen kokous 3/2015
Yhdistyksen hallituksen kolmas kokous pidettiin 11.3.2015. Kokouksen pääasia oli vahvistaa talvirakentamisen kohteeet ja toteutustapa. Kokouksen pöytäkirjan voit lukea täältä: VHY hallitus ptk 3-2015.
Rantapohja uutisoi näyttävästi Kalamäen rakentamisen
Rantapohja täytti pääuutissivunsa Kalamäen rakentamisella. Juttu kertoo laajasti ja monipuolisesti Jäälin vesien hoidosta. Lue juttu täältä: Rantapohja 190315
Kalamäen kosteikkoalueen muotoilu käynnistyi
Kalamäen kostekkoalueen muotoilun tarkoituksena on ohjata Saarisenojan vettä virtaamaan lietteenpoiston, pintavalutuksen, matalikkoalueiden ja altaiden kautta ennen päätymistä Jäälinjärveen. Muotoilusuunnitelma on hyvin monimuotoinen. (ks. Kalamäen suunnitelma) . Osa suunnitelmasta jää myöhemmin toteutettavaksi, kun puustoa ei ole saatu poistetuksi koko kosteikkoalueelta. Suunitelma sisältää paljon kaivutöitä varsinkin Saarisenojan pohjoispuolella. Työnaikaiset virtaukset on suunniteltu niin, että virtaavassa vedessä ei kaiveta.
Kosteikon rakentaminen aloitettiin tammikuussa patorungon ja sen ohitusputken rakentamisella Saarisenojaan. Nyt tehdään pehmeiköllä tehtävät työt. Viimeistely tehdään kesällä, ja sen jälkeen vesi kosteikolla nostetaan sulkemalla ohitusputki, jolloin vesi alkaa virrata pohjapadon yli.
















