Kalamäen viimeistely käynnissä
Työt Kalamäen kosteikolla jatkuivat talvirakentamisen jälkeen tiistaina 1.9. Perusedellytys on virtaamien pienentyminen pitkälle elokuuta jatkuneen tulvan jälkeen. Keskiviikkoiltaan mennessä on rakennettu lietteenpumppausreitti läheiselle suoalueelle, tuettu lietteekeruualtaan ylempi pato, korotettu Kalamäen tie painumisen jälkeen suunnittelukorkeuteen, tasoitettu läjytysalueet ja aloitettu lisätulva-aukon rakentaminen. Seuraavaksi muotoillaan sillan yläpuolella oleva tiepenger padoksi ja verhoillaan kivillä sekä rakennetaan puusilta lisätulva-aukon yli. Kosteikkoalueen yläpäässä kunnostetaan vielä joitakin rakenteita. Konetyöt valmistuvat tällä viikolla.
Rakennustöiden valmistuttua lietteenkeruuallas tyhjennetään ensimmäisen kerran pumppaamalla. Sen perustella voidaan tehdä päätelmiä lietteenkeruujärjestelmän toimivuudesta. Pumppauksen päätyttyä vesi nostetaan lopulliseen korkeuteen ja padon ohitusputki suljetaan, jolloin vesi alkaa virrata kivipadon yli.
Posted on 2 syyskuun, 2015, in Ajankohtaista, Toteutus, Vesien hoito and tagged Jäälin vedet, Jäälin vesien hoito, kunnostus, rakentaminen, vesienhoito. Bookmark the permalink. Jätä kommentti.
Jätä kommentti
Comments 0