Author Archives: vhybirger

Vesienhoidon käsikirja kiinnostaa

Yhdistyksen nettijulkaisuna tuottama Vesienhoidon käsikirja on saanut hyvän vastaanoton. Käsikirja valmistui viime marraskuussa. Linkki (www.vesienhoidonkasikirja.fi)  on tähän mennessä avattu 2300 kertaa. Eniten käyntejä oli heti julkaisemisen jälkeen, mutta käynnit ovat jakuneet sen jälkeenkin melko tasaisesti, kuukausittain noin 200. Käsikirja esiteltiin valtakunnallisilla vesistökunnostupäivillä Raumalla 10. kesäkuuta, ja kiinnostus sielläkin oli suuri. Vesistökunnostusverkosto selvittää parhaillaan, olisiko käsikirjan painamiseen tarvetta ja mahdollisuuksia.

Hallituksen kokous 5/2015

Yhdistyksen hallituksen viides kokous pidettiin 25. toukokuuta. Kokouksen pääteemat olivat viestintä sekä kesän vesistötarkkailuohjelma. Kokouksen pöytäkirjan löydät tääältä Hallituksen kokous 5/2015.

Vesistökunnostuspäivät Raumalla

Yhdistys osallistui jälleen valtakunnallisille vesistökunnostuspäiville, jotka pidettiin 9. – 11. kesäkuuta Raumalla. Paikalla oli puolentoistasataa aiheesta kiinnostunutta osallistujaa, niin viranomaisia, tutkijoita, vesialan ammattilaisia kuin maallikoitakin. Maastossa tutustusmiskohteina olivat mm. Säkylän Pyhäjärven vesienhoitorakenteet. Kahden päivän esityksissä saatiin monipuolista tietoa aihealueesta, aivan erityisesti hoitokalastukseen liittyvistä näkökohdista. Esitykset tulevat lähipäivinä Vesistökunnostusverkoston sivuille http://www.ymparisto.fi/vesistokunnostusverkosto.

Yhdistyksellä oli tilaisuudessa esittelypiste, jonka ympärillä käytiin paljon keskusteluja. Erityistä kiinnostusta herätti Kiimingin – Jäälin vesienhoitoyhdistyksen tuottama Vesienhoidon käsikirja. Kirjasta pidettiin myös esittely seminaariväelle. Vesistökunnostusverkosto selvittää mahdollisuuksia kirjan painamiseen.

Tämänkertaisen vesistökunnostuspalkinnon sai Virtavesien hoitoyhdistys VIRHO, joka toimii eteläisen Suomen alueella. Epävirallisen tiedon mukaan Kiimingin – Jäälin vesienhoitoyhdistys oli kolmen palkintoehdokkaan joukossa. Tällä kertaa ei haluttu palkita järvikunnostajaa.

Vesistökunnostuspäivillä 9. - 11-6.2015

Vesistökunnostuspäivillä 9. – 11-6.2015

 

Tulva ei hiipunutkaan

Tulovirtaamat Jäälinjärveen ovat pysyneet ajankohtaan nähden suurina. Suurin tulovirtaama Saarisenojasta ja Korteojasta oli  23. huhtikuuta 3,2 kuutiometriä sekunnissa. Tulva laski suhteellisen hitaasti niin, että kesäkuun alussa lukemat olivat noin puoli kuutiometriä sekunnissa. Viime viikonvaihteen sateet aiheuttivat uuden tulvan, ja tulovirtaama nousi nousi nopeasti yli kahden kuutiometrin sekunnissa. Vuoden keskivirtaama on alle 400 litraa sekunnissa ja normaali kesävirtaama useimmiten selvästi alle puolet siitä.

Tonni kutusärkiä poistettu

Nousevien kutusärkien pyynti on onnistunut kuluneena keväänä  ennätyksellisen hyvin. Tänään ylitettiin tuhannen kilon kokonaissaalis. Särjet on pyydetty rysällä pääasiassa Jäälinjärven luusuasta. Toinen rysä on pyynnissä Jäälinjärven yläpäässä lähellä Saarisenojan suuta. Hyötykäytön puuttuessa kalat joudutaan toimittamaan Ruskon jätekeskukseen.

Särkikalojen vähentämisen tarkoitus on muuttaa kalaston rakennetta niin, että ahvenet kasvaisivat suuremmiksi. Yli 15 senttiset ahvenet ovat petokaloja ja pitävät osaltaan särkikantaa kurissa. Myös kalastajia isot ahvenet kiinnostavat. Tiheä särkikanta rehevöittää järveä mm. pöyhimällä  järven pohjaa, jolloin sinne laskeutuneet ravinteet liukenevat uudelleen veteen. Myös ravintoketjun toivotaan muuttuvan niin, että sinilevän ja limalevän elinolot heikkenisivät ja järven käyttökelpoisuus paranisi.

 

Multivisio kertoo yhdistyksen toiminnasta

Yhdistyksen toimintaa kuvaava multivisioesitys on julkaistu Youtubessa osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=O-SCo2ZYXkU&feature=youtu.be . Videon on toimittanut talkootyönä Kari Arontie. Esityksessä on käytetty sekä Arontien että muiden yhdistyksessä toimivien kuvavalikoimaa. Multivisioon pääsee myös älypyhelimella ja tabletilla yhdistyksen julkaisuihin tulevan QR-koodin avulla. Esitys kestää noin viisi minuuttia.

Metsäkeskukselta lisärahoitusta vesienhoitoon

Metsäkeskus on myöntänyt rahoitusta Kokko-ojan haaran pintavalutusjärjestelyn täydentämiseen lietteenpoistojärjestelmällä. Viime kesänä havaittiin, että suuri määrä lietetty pysähtyy uomiin patoja vasten. Virtaavasta vedestä lietteen poistaminen onnistuu huonosti. Sen vuoksi tarvitaan erityisiä rakenteita, jotta liete voidaan ohjata erilliseen suljettavaan altaaseen, josta sen pumppaus on mahdollista. Vastaava järjestely on toteutettu Kalamäen kosteikkoon. Siitä saatavat kokemukset hyödynnetään Kokko-ojan toimenpiteitä suunniteltaessa. Rahoitus on voimassa vuoden 2017 loppuun.

Metsäkeskus on aikaisemmin myöntänyt rahoitusta Kalamäen kosteikon rakentamiseen sekä aiemmin tehtyjen rakenteiden kunnostukseen.

Ilkivaltaa Kalamäessä

Kalamäen kosteikolle pystytettiin esittelytaulu 13. toukokuuta. Jotakin ohikulkijaa taulu on häirinnyt, sillä se oli heitetty juurineen Saarisenojaan sillan alapuolelle. Tämä ei rohkaise kehittämään Kalamäen aluetta jääliläisten virkistyskeitaaksi. Taulun informaation näet tästä. Kalamäen kosteikon taulu.

Kalamäen kosteikon esittelytaulu oli heitetty virtaavaan ojaan.

Rantapohja kertoi koululaisten vierailusta

Rantapohja uutisoi Jäälin koulun kolmasluokkalaisten tutustumisen vesienhoitoon. Juttu löytyy täältä: Rantapohja koululaiset Kalamäessä 210515

Koululaiset tutustuivat Jäälin vesien hoitoon

Jäälin koulun kolmannet luokat, yhteensä yli 80 oppilasta, kävivät tutustumassa lähes valmiiseen Kalamäen kosteikkoon Jäälinjärven kaakkoispäässä. Oppilaille kerrottiin järven ravintoketjusta, raudan kulkeutumisesta maaperästä Jäälinjärveen sekä kosteikon toimintaperiaatteesta. Ranta-asutuksen kuormituksesta muistutettiin jakamalla oppilaille hyvän ranta-asukkaan ohje. Toisessa kohteessa oppilaat tutustuivat hoitokalastukseen. Nähtävillä oli aamun viidenkymmenen kilon särkikalasaalis. Oppilaat saivat tietoa pyydyksistä ja hoitokalastuksen merkityksestä. Myös kalojen anatomiaan tutustuttiin kaloja avaamalla.

Tutustumiskäynti liittyy koulun antamaan ympäristön ja luonnontiedon opetukseen. K-Supermarket Jääli järjesti vieraille tarjoilua.

 

Otto ja saalis 130515 pk

Oppilaat Kalamäessä

Oppilaat Kalamäessä