Blogiarkistot
Rantapohja: Vesien kunnostus jatkuu
Rantapohja kirjoitti yhdityksen vuosikokouksesta, missä sääntömääräisten kokousasioiden lisäksi esiteltiin yhdistyksen tähänastista ja tulevaa toimintaa. Rantapohjan jutun löydät täältä: Rantapohja 040413
Jäälin suuralue: Oulun palvelumalli yhteistyön ja kumppanuuden pohjalle
Jäälin suuralueen yhteistyöryhmä on antanut Oulun palvelurakennemallista lausunnon, jossa haetaan toimintamallia Kiimingin – Jäälin vesienhoitoyhdisykseltä. Lausunnossa katsotaan, että aktiivisten ihmisten ja yhdistysten osallistumisella joitakin osia lähipalveluista voitaisiin kehittää laadukkaasti ja kustannustehokkaasti kumppanuussuhteessa kaupunkiin. Tässä vesienhoitoyhdistys on avannut uutta uraa. Omaehtoinen, laajaan yhteistyöhön ja kaupungin tukeen pohjaava vesien kunnostus on edelläkävijä jopa valtakunnan tasolla. Yhteistyöryhmä arvioi, että tällaista toimintamallia voisi laajentaa vesienhoidon lisäksi esimerkiksi ulkoliikuntapaikkojan ajanmukaistamiseen ja verkkopalveluiden tukitoimintaan. Vesienhoidossa yhteistyöryhmä nostaa esiin Jäälinjärven koillisrannan viemäröinnin ja Jäälinojaan valuvien hulevesien käsittelyn. Yhteistyöryhmän lausunnon löydät täältä: Jääli palvelurakennemallista
Lueppa -lehden kirjoitus: Jätevedet pois Jäälin vesistä
Oulun uusi aluelehti Lueppa julkaisi yhdistyksen kirjoituksen, jonka pääviesti oli Jäälinjärven koillisrannan viemäröintiytarve. Kirjoitus sisälsi läpileikkauksen yhdistyksen toiminnasta. Julkaisu jaetaan uuden Oulun jokaiseen kotiin. Kirjoituksen löydät täältä: Lueppa 1-2013
Yhdistys esittäytyy Oulun Päivillä
Yhdistys tarjoaa kaikille oululaisille mahdollisuuden tutustua Jäälin vesien kunnostukseen osana Oulun Päivien ohjelmaa. Jäälinjärveen asennetaan kesän alussa paunetti (päältä avoin isorysä), joka käydään kokemassa yhdessä vieraiden kanssa. Sen jälkeen esitellään yhdistyksen toimintaa yleisesti. Lopuksi kiinnostuneet voivat tutustua Kokko-ojan haarassa toteutettuihin vesienhoitorakenteisiin. Ajankohta on maanantai 17.6.2013 klo 18. Kokoontumispaikka on Jäälinmajan ranta osoitteessa Rantakuja 10, Jääli.
Yhdistys esittäytyi Jäälin Supermarketissa
Yhdistys pääsi osalliseksi K-Supermarket Jäälin synttäriviikosta esittäytymällä liikkeen tiloissa maailman vesipäivänänä 22.3. Asiakkaiden kanssa rupateltiin esittelyaineiston pohjalta ja slideshown pyöriessä kauppiaan tarjoaman kahvittelun kera klo 10 – 18 . Vaikka useimmat ovat ymmärrettävästi kiireisiä, paljon hyviä keskusteluja syntyi ja myös uusia jäseniä ilmoittautui.
K-Supermarket Jääli on valinnut Jäälin vesien kunnostuksen pääsponsorointikohteekseen vuonna 2013. Myynnissä on mm. Jäälinjärvi-kassi, josta perittävä pieni lisähinta tulee yhdistyksen hyväksi.
Jäsentiedote 1/2013
Vuoden ensimmäinen jäsentiedote on julkaistu. Se kattaa suunnilleen koko päättyneen vuoden 2012. Pääset lukemaan sen täältä: Jäsentiedote 1/2013
Kiitos kuluneesta vuodesta
Yhdistys kiittää lämpimästi jäseniään, sopimus- ja yhteistyökumppaneitaan sekä aivan esityisesti niitä, jotka ovat lahjoittaneet rahaa yhdistyksen tilille. Ilman suuren joukon monipuolista panostusta vesienhoito ei olisi voinut käynnistyä näin nopeasti. Hyvää joulua ja menestystä alkavalle vuodelle.
Lähes joka toinen osallistui talkoisiin
Vuoden 2012 talkootöiden määrä on mittava: yhteensä 1588 tuntia. Lähes puolet työstä kului vesienhoitorakenteisiin, paitsi itse rakentamistyöhön, myös monitahoiseen valmisteluun, maanomistajasopimuksiin yms. rakentamisen edellytyksiin. Myös panostus tutkimukseen oli mittava. Tutkimukset pitivät sisällään veden laadun mittaukset ja analyysit sekä Jäälinjärven allaskokeen. Tutkimustunteihin ei sisälly Kaisa Savolaisen diplomityö. Lisäksi kalastukseen käytettiin huomattavasti talkootyötä, minkä lisäksi ”hoitokalastusisku” ostettiin ammattikalastajilta.
Talkoihin osallistui kaikkiaan 35 eri henkilöä. Tulos on erittäin hyvä; jäsenistä siis lähes joka toinen osallistui talkootöihin.
Katso tuntijakauma tästä: Talkootunnit 2012
Yhdistyksen toimintamalli kiinnosti Kitkajärvellä
Suomen ympäristökeskus järjesti yhdessä Posion kunnan ja Kuusamon kaupungin kanssa 27.11. yleisötilaisuuden, jossa pohdittiin kunnostushankkeen käynnistämistä Kitkajärvelle. Sinänsä hyväkuntoinen, suuri ja kirkasvetinen järvi on alkanut nuhraantua ja ongelmia kalakannoissa esiintyy. Keskeinen kysymys Kitkajärvellä on kunnostustoiminan organisoiminen. Kiimingin- Jäälin vesienhoitoyhdistykseltä oli pyydetty tilaisuuteen puheenvuoro, jossa haluttiin tietoa yhdistyksen perustamisesta ja kunnostushankkeisiin kehitetystä toimintamallista. Yhdistyksen esite jaettiin tilaisuuden osanottajille. Puheenvuorossa esitetyt diat löytyvät täältä: Kitka 271112. Yhdistyksen toimintamalli herätti kuulijoissa myönteistä kiinnostusta.
Rantapohja uutisoi Jäälinjärvi-seminaarista
Paikallislehti Rantapohja kirjoitti näkyvästi Jäälinjärvi-seminaarista. Lue juttu täältä Rantapohja 201112
