Category Archives: Vesien hoito
Ennätysmäärä talkootunteja
Vuosi 2014 oli toimelias. Talkootunteja kertyi lähes 1700. Niistä yli puolet – lähes 900 tuntia – käytettiin EAKR-rahoitteiseen hankkeeseen, jossa toteutettiin Korteojan ja Kokkojärvenniityn kosteikot sekä Vesienhoidon käsikirja. EAKR-hankkeeseen kului jo edellisenä vuonna noin 400 talkootuntia. Merkittävä määrä työtä tehtiin aiemmin tehtyjen rakenteiden kunnostukseen ja hoitoon. Hoitokalastuksen tuntimäärä puolittui; toisaalta merestä nousevien kutusärkien pyynti Jäälinjärven luusuasta on särkikannan rajoittamisessa tehokasta.
Talkootöihin osallistui yhteensä 21 henkilöä. Suurimmat tuntimäärät keskittyvät muutamalle henkilölle. Talkootuntien jakauman eri kohteille ja toiminnoille näet täältä: Talkoot 2014
Kalamäen kosteikon rakentamista aloitellaan
Kalamäen alueelle on kunnostettu ajoura. Jo aivan lähiaikoina on tarkoitus rakentaa tulevan padon kohdalle ohituskaivo ja patorungon paikalle louhospenger helpottamaan Saarisenojan ylikulkua. Nykyinen silta ei kestä raskaita koneita, joita tarvitaan puuston poistamiseen kosteikkoalueelta. Pato rakennetaan valmiiksi vasta tulevana kesänä, mutta louhoksen lisäksi muut tarpeelliset materiaalit, kuten tiivistemoreeni, verhouskivet ja tienkorotusmateriaali, ajetaan alueelle varastoon Heikkisentien kautta nyt kun tie on jäätynyt. Heikkisentien yksityistien tienhoitokunta antoi 7. tammikuuta luvan materiaalien kuljetuksen Heikkisentien kautta.
Kalamäen kosteikon aloittamisilmoitus viranomaisille
Pohjois-Pohjanmaan aluehallintoviraston myöntämässä luvassa edellytetään, että Kalamäen kosteikon rakentamistyön aloittamisesta on ilmoitettava etukäteen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle ja Oulun kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. Ilmoitus työn aloittamisesta on tehty 29.12.2014. Ks. Ilmoitus Kalamäen aloittamisesta . Ilmoituksesessa on sanallisesti kerrottu myös lupahakemuksessa esitettyyn suunnitelmaan tehtävistä muutoksista.
Yhdistyksestä kiinteistönomistaja
Yhdistys hankki omistukseensa Kalamäen kosteikon vettymisvyöhykkeellä olevan Kuusikon tilan Rnro 225-27. Tilan pinta-ala on 1,1 hehtaaria. (Ks. kartta: Kuusikko 225-27). Kaupan myötä yhdistyksestä tulee myös Peukalolammentien ja Heikkisentien pieni osakas. Kuusikon tilan alue vettyy ja puusto poistetaan kokonaan talven aikana. Kalamäen kosteikon pinta-ala on kaikkiaan noin 6 hehtaaria. Muihin alueisiin on saatu käyttöoikeus joko sopimuksen perusteella tai aluehallintoviraston päätöksellä. Puusto poistetaan ja kosteikkoalue muotoillaan talvella. Pato rakennetaan Kalamäen sillan yläpuolelle kesällä, jolloin kosteikko otetaan käyttöön. Jo lähiviikoina pyritään rakentamaan padon ohituskaivo sekä padon rungon paikalle louhospenger, joka helpottaa metsä- ja työkoneiden liikkumista Saarisenojan yli.
Vesistökunnostusverkosto uutisoi käsikirjan
Valtakunnallinen vesistökunnostusverkosto kertoi Vesienhoidon käsikirjasta ja lisäsi sen julkaisuluetteloon. Vesistökunnostusverkoston uutiskirjeen voit ladata täältä: http://mmm.multiedition.fi/syke/vesistokunnostusverkosto/2014_joulu/2_2013_index_.php?_nlid=202857 . Verkostoa pidetään yllä Suomen ympäristökeskuksessa ja se leviää laajalle tutkijoiden, viranomaisten ja vesistön kunnostajien keskuudessa. Uutiskirjeen voi tilata sivustolla annetuilla ohjeilla.
Rantapohja uutisoi käsikirjan
Rantapohja uutisoi Vesienhoidon käsikirjan valmistumisen ja kutsui sitä suururakaksi. Rantapohjan uutisen voit lukea täältä: Rantapohja 021214. Käsikirjan julkistamisen jälkeen (25.11.2014) yhdistyksen sivuilla on käyty yli 200 kertaa. Käsikirjan latauskerroista ei ole tietoa; käsikirja voidaan ladata myös suoraan käymättä yhdistyksen sivuilla.
Käsikirja esiteltiin vesiseminaarissa
Vesienhoidon käsikirja esiteltiin ”Vesistöt kuntoon yhteistyöllä” -seminaarissa Oulussa 26.11. Tilaisuudessa oli noin 140 virkamiestä, tutkijaa tai muuten vesistön kunnostuksesta kiinnostunutta. Käsikirja sai erittäin myönteisen vastaanoton. Kiinnostusta osoittaa myös runsas vierailu yhdistyksen nettisivuilla viime päivinä. Käsikirjaan päässee myös suoraan osoitteesta http://www.vesienhoidonkasikirja.fi.
EAKR-hankkeen ohjausryhmä piti loppukokouksen
Omatoimisen vesistökunnostuksen toimintamalli -hanke on valmis. Ohjausryhmä hyväksyi lopputuloksena syntyneen Vesienhoidon käsikirjan ja muut tuotokset 20.11. pitämässään loppukokouksessa. Ohjausryhmä piti hanketta erittäin onnistuneena. Käsikirja on asiasisällöltään vaikuttava ja sen tekninen toteutus toimii hyvin. Käsikirjan toimijalähtöinen näkökulma on ainutlaatuinen ja omatoimisten hankkeiden kannalta tärkeä. Hankkeen toteutus on erittäin kustannustehokas.
EAKR-tuen maksatushakemus jätetään lähipäivinä. Tuen saamiselle ei pitäisi olla esteitä, mutta maksatusprosessi kestää aikansa. Tuki tuo helpotusta yhdistyksen kriittiseen kassatilanteeseen.
Vesienhoidon käsikirja julkistetaan lähipäivinä.
Viitajärven hoitokalastus tutustumiskohteena
Yhdistys on jo pitkään pitänyt yhteyttä Viitajärven kunnostusaktiiveihin. Yhdistyksen edustajat tutustuivat ammattikalastajien nuottaukseen Iso-Viitajärvellä 27.10.2014. Ensimmäinen nuottasaalis oli 1500 kg pieniä särkiä huolimatta siitä, että nuottaan oli tullut reikä. Viitajärvi on olemukseltaan toisenlainen kuin Jäälinjärvi: syvempi ja kirkasvetisempi. Tällaisessa järvessä särki parveutuu syksyllä ja saaliit voivat olla hyviä. Jäälinjärveä nuotanneet ammattikalastajat pitävät Jäälinjärveä nuottauksen kannalta erittäin hankalana. Järvi on matala ja tasasyvyinen, ja vesi on hyvin tumma. Kaloilla ei ole samanlaista parveutumistarvetta kuin esimerkiksi Viitajärvellä. Jäälinjärven hoitokalastus onkin kokemusten myötä painottunut Jäälinojaa pitkin nousevien kutusärkien pyyntiin.
VYYHTI-yhteistyö jatkui
ProAgrian hallinnoima VYYHTI-hanke (Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan) järjesti vesistöjen kunnostusta koskevat työjapajat Pudasjärvellä ja Ylikiimingissä 14. ja 16.10.2014. VYYHTI-hanke kutsui Kiimingin – Jäälin vesienhoitoyhdistyksen edustajan molempiin tilaisuuksiin kertomaan kokemuksistaan Jäälin vesien kunnostuksessa. VYHTI-hanke päättyy kuluvan vuoden lopussa. Hankkeessa on mm. etsitty välittäjäorganisaatiota, joka voisi toimia omatoimisten vesistökunnostajien tukena.

