Blogiarkistot
Vesienhoidon käsikirja julkaistu
Yhdistyksen EAKR-hankkeena tuottama Vesienhoidon käsikirja on valmistunut. Nettikäsikirja avautuu viereisestä linkistä tai osoitteesta http://www.vesienhoidonkasikirja.fi.
Käsikirjaan on koottu kaikki yhdistyksen tähänastiset kokemukset vesistön kunnostuksesta. Tällaista toimijalähtöistä kuvausta ei ole aikaisemmin tehty, vaikkakin tutkijoiden ja viranomaisten näkökulmasta aihepiiriä on tarkasteltu. Käsikirja on laaja; pdf-versiossa on liitteineen 174 sivua. Dokumentointi on hyvin monipuolista ja seikkaperäistä ja teksti helppolukuista. Liitteinä on esitetty mm. asiakirjamalleja vesistökunnostuksessa tarvittavista sopimuksista, tarjouspyynnöistä ja tilauksista. Ohjausryhmässä on ollut alan tutkijoita ja viranomaisia. Käsikirjasta uskotaan olevan hyötyä laajalti niille ihmisille, jotka pohtivat vesistön kunnostusta omatoimisesti.
Työ on tehty pääasiassa ”omin voimin”. Käsikirjan sisältöä on todennettu rakentamalla hankkeen yhteydessä Jäälinjärven valuma-alueelle Korteojan ja Kokkojärvenniityn kosteikot. Kaikkiaan yhdistyksellä on toiminnassa seitsemän vesienhoitorakennetta. Suurin suunniteltu hanke, Kalamäen kosteikko, alkaa toteutua talven tullen. Valuma-alueen kunnostusrakenteiden lisäksi yhdistys on harjoittanut Jäälinjärven hoitokalastusta ja jatkaa sitä.
Lehdistötiedote käsikirjasta on täällä: Lehdistötiedote 251114
Rakentajaseniorit tutustuivat Jäälin vesien hoitoon
Kymmenen hiljattain eläköitynyttä diplomi-insinööriä kävi tutustumassa Jäälin vesien hoitoon. Monet vieraista ovat työskennelleet vesiasioiden parissa, mikä takasi mielenkiinnon ja vilkkaan keskustelun. Huonosta säästä huolimatta vieraat tutustuivat maastossa Korteojan kosteikkoon. Yhdistyksen työ sai varauksetonta tunnustusta.
Kaleva uutisoi robottiluotauksen
Aquamerine Robots sai kehittelemänsä robottiveneen Kalevaan. Robottia testattiin Jäälinjärvellä pari viikkoa sitten. Asiasta kerrottiin yhdistyksen sivuilla, ja myös tutkimusraportti, joka sisältää mm. syvyyskartan, löytyy yhdistyksen sivuilta. Kalevan jutun löydät täältä: Kaleva robottiveneestä
VYYHTI-väki tutustui Jäälin vesienhoitoon
ProAgrian hallinnoima VYYHTI-hanke (Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan) järjesti vesienhoidosta kiinnostuneille tutustumiskäynnin Jäälin vesienhoitokohteille 27. syyskuuta. Nähtävästi ensimmäinen hirvenmetsästyspäivä oli verottanut osanottajien määrää, koska vain Loukkojärven kunnostusta pohtiva joukko saapui paikalle. Keskustelut vesienhoidosta olivat sitäkin antoisampia. Pihlajarannassa pidetyn presentaation jälkeen ryhmä tutustui Kokko-ojan haaran pintavalutusratkaisuhin ja Korteojan kosteikkoon.
Oulu-Posti kertoi yhdistyksen toimintamallista
Jokaiseen oululaiseen kotiin jaettava Oulun tiedotuslehti Oulu-posti kertoi yhdistyksen omatoimisesta vesistökunnostuksesta ja kuvasi sitä mittavaksi. Jutun pääperuste on oululainen teko nro 53 ”Sata tekoa Oulusta”-ohjelmassa. Jutun voit lukea täältä: Oulu-posti
ELY:n ympäristönhoitoryhmä tutustui vesienhoitorakenteisiin
ELY-keskuksen ympäristönhoitoryhmä tutustui vetäjänsä Anne Laineen johdolla yhdistyksen vesienhoitorakenteisiin yhdeksän hengen vahvuudella. Jäälinmajalla pidetyn esittelyn jälkeen tutustuttiin hiljattain käyttöön otettuun Korteojan kosteikkoon ja sen jälkeen Kokko-ojan haaran järjestelyihin. Yhdistys sai vierailta tunnustusta hyvästä työstä.
Yhdistys VYYHTI-seminaarissa esimerkkinä
ProAgrian hallinnoima VYYHTI-hanke (Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan) järjesti ansiokkaan ja monipuolisen seminaarin 4.2.2014 vesistöjen kunnostuksesta. Kiimingin – Jäälin vesienhoitoyhdistykseltä oli pyydetty tilaisuuteen puheenvuoro. Rantapohja uutisoi yhdistyksestä esimerkkinä. Rantapohja 060214. Puheenvuoron diat näet täältä: VYYHTI-seminaari BYS 040214.
Talkoopanos edelleen runsas
Yhdistyksen jäsenet tekivät 1440 talkootuntia vuonna 2013. Talkoihin osallistui 20 henkilöä. Tuntimäärä pieneni hieman edellisvuotisesta lähinnä siksi, että suurempiin rakennustöihin päästiin vasta aivan vuoden lopulla. Kun talkootapahtumia oli aikaisempaa vähemmän, myös osallistuneiden henkilöiden lukumäärä pieneni.
Suurin tuntimäärä, noin 400, käytettiin EAKR-rahoitteiseen hankkeeseen, paitsi rahoitushakemukseen ja hallinnointiin, myös Korteojan hankkeen toteuttamiseen. Poikkeuksellisen paljon tunteja, noin 250, kului hankkeiden valmisteluun, kuten lupakäsittelyyn ja muihin viranomaistoimiin, sopimuksiin, rahoituksen järjestämiseen yms. Erittäin merkittävän osan tästä muodostaa Kalamäen kosteikon luvanhaku ja lupaprosessin hoito. Nyt kaikkien tärkeiden hankkeiden oikeudelliset edellytykset ovat kunnossa. Paljon talkootyötä käytettiin myös hoitokalastukseen, aiemmin tehtyjen rakenteiden kunnostukseen sekä viestintään.
Vuonna 2014 talkoita tulee tarjolle runsaasti. Korteojan ja Kokkojärvenniityn kosteikoiden rakentaminen jatkuu talvella, jos pehmeiköt saadaan jäädytetyksi kantaviksi. Myös Kalamäen kosteikon työt pyritään aloittamaan, mikäli rahoitus onnistuu. Katso talkoiden tuntijakauma täältä: Talkoot kohteittain .
Rantapohja raportoi Korteojan kosteikkotöistä
Rantapohja teki jälleen koko sivun uutisen yhdistyksen toiminnasta. Lue juttu täältä Rantapohja 311213 .Korteojan kosteikkotyöt jäävät nyt odottamaan pakkasia, jotta läheiselle suolle voitaisiin jäädyttää kaivinkoneen kulkureitit. Tavoitteena on päästä muotoilemaan suo maaliskuussa.
Jäsentiedote 2/2013
Tästä linkistä löydät jäsentiedotteen 2/2013: Jäsentiedote 2-2013. Kiitokset kuluneesta vuodesta ja menestystä vuodelle 2014. Hyvää joulua kaikille sivuston lukijoille!
