Blogiarkistot
Kokkokankaan Taukola valmistuu syksyllä
Kiimingin – Jäälin vesienhoitoyhdistyksen, Jäälin asukasyhdistyksen ja Jäälin Leijonien yhteishankkeena toteutuva Koiteli-reitti saavuttaa merkittävän etapin, kun reitin puolivälissä sijaitseva Kokkokankaan Taukola valmistuu. Kohde sisältää laavun ja nuotiopaikan, käymälän sekä polttopuukatoksen. Lisäksi alueelle on rakennettu kaivo sammutus- ja pesuveden saamiseksi. Kaivon tarvikkeet lahjoitti Kiimingin Murske Ky ja kaivutyöt Konepalvelu Matti Juntunen Oy. Merkittävää rahallista tukea on saatu Välivainion K-raudalta.
Vesienhoito kiinnostaa kouluja
Jäälin ja Laivakankaan koulut ovat kiinnostuneet vesienhoidosta. Yksi luokallinen viidesluokkalaisia vieraili Kalamäessä maanantaina 27. elokuuta. Seuraavana päivänä yhdstys oli kutsuttu Laivakankaan koululla järjestettyyn hyvinvointitapahtumaan. Ison koululaisryhmän vierailu Kalamäkeen on valmisteilla samaan tapaan kuin vuosi sitten. Viime keväänä yhdistys esitteli toimintaansa Jäälin koululla järjestetyssä tapahtumassa.
Aiemminkin koululaisryhmät ovat tehneet tutustumsikäyntejä mutta enemmänkin satunnaisesti. Viime aikoina yhteistyö koulujen kanssa on huomattavasti tiivistynyt.
Yhdistys esitteli toimintaansa Jäälin venetsialaisissa
Yhdistyksen esittelypisteellä tutustuttiin Jäälin vesienhoitoon ja Jääli – Koiteli -vaellus- ja hiihtoreittiin. Kiinnostuneille kerrottiin, että Jäälinjärven tila on viime vuosina parantunut. Sinilevähaittaa ei ole esiintynyt kolmeen vuoteen, ja myös limalevähaitat ovat lähes poistuneet. Kalakannan rakenne on saatu oikaistuksi. Ahven- ja haukikannat ovat hyvät. Oikaistiin vääriä käsityksiä, joiden mukaan Jäälinjärven kaloja ei voisi syödä. Jäälinjärven vesi on edelleen tummaa, mutta väriarvojen suunta on alentunut selvästi vuodesta 2013 lähtien.
Venetsialaisten ohjelma oli monipuolinen, ja tilaisuus keräsi peräti kolmesataa osanottajaa. Tapahtuman järjestivät Jäälin asukasyhdistys, Jäälin Leijonat, Kiimingin – Jäälin asukasyhdistys, HUVIA- tapahtumapalvelut sekä Jäälinmaja.
Rantapohja: Jääli kehittyy monella rintamalla
Rantapohja listaa pääkirjoituksessaan pikän liudan Jäälin kehityskohteita ja toteaa muun muassa, että talkootyö ja asukasaktiivisuus ovat voimissaan. Esimerkkinä näistä lehti mainitsee Jäälinjärven hoitotoimet, Jääli-Koiteli reitin ja valokuituhankkeen. Lue juttu täältä: Rantapohja 170718.
Valtakunnallisen seminaarin aineisto on jaettu
Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari pidettiin Oulussa 12. – 14. kesäkuuta. Seminaarin laaja ja monipuolinen aineisto on ladattavissa osoitteesta http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Vesistokunnostusverkosto/Uutiskirje/Oulussa_kehitettiin_vesistokunnostusta_j(47265) . Pääosa puheenvuoroista on katsottavissa videoesityksinä. Kiimingin – Jäälin vesienhoitoyhdistyksen videopuheenvuoro on osoitteessa
https://www.youtube.com/watch?v=4O3LoAR2j98&list=PLaNhXh80_8Zq7E13LUSE2Zhu_gYXbeuLd&index=14 . Yksi seminaarin retkistä suuntautui Jääliin. Retkeilystä laadittu raportti on osoitteessa http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Vesistokunnostusverkosto/Uutiskirje/Kelluvaa_rautasakkaa_ja_kasvilauttoja_se(47272). Myös Rantapohjan juttuun on annettu linkki.
Seminaariin osallistui noin kaksisataa asiantuntijaa tai kunnostuksesta muuten kiinnostunutta henkilöä. Jäälissä heistä vieraili nelisenkymmentä. K-Supermarket Jääli tarjosi vieraille lounaan Jäälinmajalla. Jääli-osuus onnistui hyvin, ja myös sää oli retkeilylle suosiollinen.
Rantapohja täytti pääuutissivun vesistökunnostusverkoston vierailulla
Rantapohja uutisoi näyttävästi valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston Jääli-vierailusta. Uutinen kertoo Kiimingin- Jäälin vesienhoitoyhdistyksen toiminnasta, tuloksista ja ongelmista sekä eri puolilta Suomea tulleiden vieraiden kommeteista. Myös yhdistyksen saamasta kunniamaininnasta kerrotaan. Jutun voit lukea täältä: Rantapohja VKVn vierailusta 190618
Rauta ja kelluvat kasvit kiinnostivat vieraita
Nelisenkymmentä vierasta eri puolilta Suomea tutustui Jäälin vesistökunnostuksiin Kalamäessä. Hämmästelyä aiheutti erityisesti rautailmiön massiivisuus, joka on tullut ilmi yhdistyksen toiminnan ansiosta. Toinen erityisen kiinnostava aihe oli kelluvien kasvien käyttö veden puhdistukseen. Jäälin tutkimus on ainoa laatuaan Suomessa. Ensimmäiset tulokset osoittavat, että osmankäämi mikrobialustalla varustettuna vähentää ravinteita yllättävän hyvin. Rakenne on kuitenkin luonnonvesissä hankala ja kallis. Vapaasti kelluva suovehka pääsee fosforin pidätyksessä vain neljäsosaan osmankäämistä, mutta sen soveltaminen käytäntöön on huomattavan helppoa.
Vieraat kuuluvat valtakunnalliseen vesistökunnostusverkostoon. Sää suorastaan helli vierailijoita. K-Supermarket Jäälin tarjoaman lounaan ja kauppiaan kannustuspuheenvuoron jälkeen vieraat jatkoivat Iijoelle tutustumaan kalatiehankkeisiin ja sieltä Simojoelle katsomaan koskikunnostuskohteita.
Kiimingin – Jäälin vesienhoitoyhdistykselle kunniamaininta
Valtakunnallinen vesistökunnostusverkosto myönsi Kiimingin – Jäälin vesienhoitoyhdistykselle erityismaininnan aktiivisesta vesienhoitotyöstä. Vuoden vesistökunnostajana palkittiin Pien-Saimaan pelastajat. Ryhmään kuuluvat Lappeenrannan kaupunki ja Pien-Saimaan vesiensuojeluyhdistys. Huomionosoitukset jaettiin verkoston vuosiseminaarissa Oulussa 13.6. Seminaariin osallistuu noin 200 kunnostajaa eri puolilta Suomea. Tapahtuman päätteeksi seminaarivieraat tutustuvat erilaisiin kunnostuskohteisiin Oulun seudulla. Yksi vierailukohde on Jääli, missä esitellään monipuolista vesienhoitytyötä ja käydään Kalamäen kosteikolla. Erityinen kiinnostuksen kohde on bioremediaatiotutkimus, jossa tutkitaan kelluvien kasvien kykyä ottaa ravinteta suoraan vedestä. K-Supermarket Jääli tarjoaa vieralijoille lounaan Jäälinmajalla. Vesistökunnostusverkoston tiedote on luettavisa täältä: http://www.syke.fi/fi-FI/Ajankohtaista/Vuoden_2018_vesistokunnostajana_palkitti(47082) .
Hallituksen kokous 3/2018
Yhdistyksen hallitus valmisteli kuluvan vuoden aktiviteetteja. Mittavan kiintoaineongelman vuoksi Jäälinjärven kaakkoispäähän valmistellaan suurta laskeutusallasta, johon varaudutaan istuttamaan kelluvia kasveja. Valmistellun rautatutkimuksen kariuduttua kielteiseen rahoituspäätökseen yhdistys selvittää mahdollisuutta kahden ojan padottamiseen ja vaikutusten selvittämiseen. Yhdistys osallistuu myös Kalivesi-tutkimuksen (Kalimenjokikokonaisuus) näytteenottoon. Osallistutaan valtakunnallisen vesistökunnosverkoston vuosiseminaariin ja isännöidään Jääliin suuntautuva retki. Toiminnan jatkorahoitusta ryhdytään selvittämään. Pöytäkirjan voit lukea täältä: VHY hallitus ptk 3-2018.
Kansainvälinen opiskelijaryhmä tutustui Jäälin vesien hoitoon
Oulun yliopiston järjestämä kansainvälinen Korjaavan ekologian kurssi tutustui kahdenkymmenviiden hengen ryhmänä Jäälin vesien hoitoon. Vieraille esiteltiin Jäälinmajalla yhdistyksen toimintaa ja sen tuloksia yleisesti. Lisäksi vieraat saivat esittelyn bioremediaatiotutkimuksesta. Esittelyjen jälkeen tutustuttiin Kalamäen kosteikkoon ja siellä meneillään olevaan bioremediaatiotutkimukseen. Paikalla oli todettavissa, että ainakin osa kasveista oli talvehtinut elossa jään sisään jäätyneillä lautoilla.





