Category Archives: viestintä
Latukirkko keräsi ennätysosanoton
Kalamäessä järjestetty, jo perinteeksi muodostunut latukirkko onnistui suorastaan yli odotusten. Paikalle tuli viisikymmentä osallistujaa. Tapahtuma järjesettiin nyt kolmatta kertaa yhteistyössä vesienhoitoyhdistyksen ja seurakunnan kanssa. Yhdistys järjesti puitteet ja keitti nokipannukahvit. Seurakunta tarjosi kahvileivät ja makkarat. Sää oli mitä suosiollisin: nollakeli, ohutta pilviharsoa, tyyntä…
Syksyisin Kalamäessä järjestetty ruskakirkko on myös saanut hyvän vastaanoton. Perinteeksi muodostuneita tapahtumia jatkettaneen myös tulevaisuudessa.

Jäsentiedote on julkaistu
Kiimingin – Jäälin vesienhoitoyhdistyksen päättyvän vuoden toiminnasta kertova jäsentiedote on luettavissa täältä. Yhdistys kiittää jäseniään, yhteistyökumppaneitaan, lahjoittajiaan ja seuraajiaan päättyvästä vuodesta ja toivottaa onnea ja menestystä alkavalle vuodelle.
Hyvää Joulua!
Kiimingin – Jäälin vesienhoitoyhdistyksen vuoteen on mahtunut paljon. Valtakunnallinen Vesistökunnostusverkosto ja ympäristöministeriö myönsivät yhdistykselle Vuoden Vesistökunnostaja -palkinnon. Oulun yliopiston kanssa tehty kolmivuotinen RautaVirta-tutkimus saatiin valmiiksi. Yhdistys tehosti kiintoaineen pidätystä rakentamalla Kokkohaaraan pyörrealtaan. Järveä rasitti sateinen loppukesä, joka tummensi vettä. Sinilevä- tai limalevähaittaa ei edelleenkään ollut. Järvi antoi isoja haukia ja ahvenia. Päättyvästä vuodesta kerrotaan tarkemmin vuoden vaihteessa julkaistavassa jäsentiedotteessa.
Yhdistys toivottaa jäsenilleen ja muille seuraajilleen hyvää ja rauhallista joulua.
MunOulu uutisoi rautatutkimuksesta – painotti yhdistyksen uraauurtavaa työtä
Kaupunkilehti MunOulu tähdensi ylisyvien ojien välttämistä Rautavirta-tutkimuksesta kertovassa jutussaan. Samalla MunOulu muistutti yhdistyksen toteuttamista vesienhoitorakenteista ja katsoi sen olevan uraauurtavaa työtä. MunOulun juttu avautuu täältä: https://www.munoulu.fi/luonto-ymparisto/oulun-yliopisto-syvat-ojat-pahentavat-rautakuormitusta-kiimingin-jaalin-vesihoitoyhdistys-tehnyt-uraauurtavaa-tyota-jaalinjarvella/
Kuva: Heini Postila

Monipuolista tietoa KatseVesiin -tilaisuudessa
Metsäkeskuksen järjestämässä tilaisuudessa käisteltiin monipuolisesti metsätalouteen yleisesti ja metsätalouden vesiensuojeluun erityisesti liittyviä asioita. Esittelyssä olivat mm. Metsäkeskuksen laajat ja monipuoliset paikkatietoaineistot, Tapion Suometsien ja vesiensuojelun päivitetyt metsänhoitosuositukset sekä tukijärjestelmän muutokset. Yliopiston juuri valmistunut RautaVirta -tutkimus esiteltiin ja Jäälin vesienhoitorakenteet käytiin läpi. Vesienhoitoyhdistyksen pari vuotta sitten hankkima Jäälinjärven valuma-alueen suosimulaattorimallinnus on saanut merkittävän roolin Rautavirta-tutkimuksessa ja oli hyvin esillä myös Metsäkeskuksen Jäälin aluetta koskevassa esittelyssä.
Tilaisuuteen oli kutsuttu pääasiassa Jäälinjärven valuma-alueen metsänomistajia. Ilmoittautuneita oli 21. Tilaisuuden aineistot tulevat saataville lähiaaikoina Katse vesiin metsänkäsittelyssä Pohjois-Pohjanmaalla -hankkeen verkkosivuille.
Rantapohja muistutti vesiensuojeluinfosta
Rantapohja julkaisi ennakkojutun Metsäkeskuksen metsätalouden vesiensuojeluinfosta, joka järjestetään Kiimingin Syke-salissa 21.11. klo 17. Tilaisuudessa esitellään myös Oulun yliopiston juuri valmistuneen rautatutkimuksen tuloksia. Ohjelma ja ilmoittautuminen tästä linkistä: Virtaa vesienhoitoon, Jäälinjärvi (lyyti.fi) Ilmoittautumisaika päättyy 17.11. klo 14. Rantapohjan juttu tässä:
”Virtaa vesienhoitoon, Jäälinjärvi” – keskustelutilaisuus metsätalouden vesiensuojelusta
Metsäkeskus edistää metsätalouden vesiensuojelua Jäälinjärven valuma-alueella järjestämällä keskustelutilaisuuden ja maastoretkeilyn. Keskustelutilaisuus järjestetään Kiimingin SYKE-salissa 21.11.2023 alkaen klo 17. Tilaisuuden ohjelma on seuraava:
17.00 Kahvi
17.30 Tilaisuuden avaus, Ari Kangas, Metsäkeskus
17.35 Jäälinjärven ja Kalimeenojan valuma-alueelta kartoitettuja tehostettujen vesiensuojelurakenteiden potentiaalisia sijainteja sekä niiden hyödyntäminen metsätaloudessa, Ari Kangas, Metsäkeskus
– Kysymykset ja keskustelu
– Valuma-alueen metsänkäsittelyn vesienhoidon ongelmakohtien kokoaminen
18.10 Avoimen metsä- ja luontotiedon hyödyntäminen metsätalouden vesiensuojelussa, Juha Jämsen, Metsäkeskus
18.30 Suometsien ja vesiensuojelun päivitetyt metsänhoitosuositukset, Tarja Anttila, Tapio Oy
18.45 Kosteikoita, pintavalutusta ja lietteenpoistoa Jäälinjärvellä Birger Ylisaukko-oja, Kiimingin – Jäälin vesienhoitoyhdistys
19.00 Rautaa valumavesissä Heini Postila, Oulun yliopisto
19.15 Ympäristötuki uudessa Metkassa Irmeli Ruokanen Metsäkeskus
19.30 Tilaisuus päättyy
Tilaisuuteen voi ilmoittautua tästä linkistä: Virtaa vesienhoitoon, Jäälinjärvi (lyyti.fi). Ilmoittautumisaika päättyy 17.11.
Maastoretkeily Jääliin järjestetään keväällä tai alkukesällä.
Jääli -tietoa Pohjois-Pohjanmaan vesistökunnostuspäivillä
Pohjois-Pohjanmaan kunnostuspäivät kokosi yli kuusikymmentä vesiasioista kiinnostunutta. Ohjelma oli monipuolinen ja tilaisuudessa esiintyi monia maan parhaita asiantuntijoita. Erinomainen aineisto on julkaistu osoitteessa Materiaalit / ProAgria Oulu Jääli oli näkyvästi esillä sekä puheenvuoroissa että keskusteluissa. Rautailmiötä käsiteltiin Oulun yliopiston puheenvuorossa Rautavirta-tutkimuksen pohjalta. Vesienhoitoyhdistys oli saanut oman puheenvuoronsa otsikolla ”Palkitut Jäälinjärven kunnostajat”. Esitys kattoi yleisellä tasolla Jäälin kunnostuksen vaiheet ja toimenpiteet, esitteli tulosten seurantaa ja painotti viestinnän ja vuorovaikutuksen merkitystä. Diat ovat katsottavissa täältä:



