Category Archives: viestintä
Jäälinmajan uimaranta siirtyy yhdistyksen hoitoon
Oulun kaupunki ja vesienhoitoyhdistys ovat neuvotelleet Jäälinmajan uimarannan siirtymisestä yhdistyksen käyttöön ja hoitoon. Asiaan liittyvä yksityskohta – vähäinen rakennusoikeus – vaati yhdyskuntalautakunnan hyväksynnän. Päättäessään asian esityksen mukaisesti yhdyskuntalautakunta tosiasiassa hyväksyi uimarannan hallinan muutoksen. Sopimus allekirjoitetaan valitusajan päätyttyä.
Rantapohja uutisoi asiasta 25.6.2026. Uutisen voit lukea tästä:
Elämyspolku Kalamäessä
Oulun seudun ulko-opettajat ja Oulun Latu järjestivät Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtuman Jäälin Kalamäessä. Itse tapahtumaa edelsi Kalamäen maastoon rakennettu elämyspolku, jonka tavoitteena on tuoda konkreettisesti esiin luonnon hyvinvointivaikutuksia. Yhdistys avusti infotaulujen hankinnassa ja pystytyksessä ja järjesti avajaistapahtuman makkara- ja kahvitarjoilun. K-Supermarket Jääli osallistui tarjoilukustannuksiin.
Elämyspolku jää maastoon toistaiseksi, joten siihen voi tutustua myös itsenäisesti. Hanke on saanut avustusta Oulun kaupungilta.

Jäälin koulu Koiteli-reitillä viidettä kertaa
Jäälin koulun kevättapahtuma Koiteli-reitillä on jo perinne. Vaellus järjestettiin nyt viidettä kertaa. Alakoulun oppilaat kävivät Kalamäessä, ja viidennestä luokasta ylöspäin vaellus suuntautui Kokkokankaan Taukolaan. Matkaa isommille oppilaille kertyi kymmenisen kilometriä. Aiempi sateen uhka oli väistynyt, ja ulkoilusää oli loistava. Vaeltajille tarjottiin makkaraa, mehua ja keksejä, vaihtelevaa maisemaa ja hyvää mieltä. Osallistujia oli yhteensä noin viisisataa.
Tapahtuman toteuttivat perinteiseen tapaan jääliläiset toimijat yhdessä. LC Jäälin hoiti Kalamäen huoltopisteen, ja K-Supermarket Jääli, Kiimingin 4H ja vesienhoitoyhdistys Kokkokankaan. Kustannuksista vastaavat 4H ja vesienhoitoyhdistys yhdessä.
Makkaraa tarjoavat 4H:n Anni Rehell ja K-Supermarketin kauppias Timo Similä.

Nesteytyksestä huolehti toinen kauppias Hanne Similä

Kuvalahjoitus Jäälinmajalle
Yhdistys on saanut merkittävän lahjoituksen yksityishenkilöltä, kun Jäälinmajan seinälle voitiin ripustaa Ilkka Jaakolan kolmiosainen lapintiiraa esittävä valokuvasarja. Työt on kuvattu vuonna 1976, ja ne ovat olleet esillä useiden pankkien konttoreissa, viimeksi Nordeassa. Lahjoittaja kertoo hankkineensa kuvat omalle seinälleen mutta totesi ne yksityisasuntoon liian suuriksi. Jäälinmajan päädyttyä yleishyödyllisen yhdistyksen omistukseen hän päätti lahjoittaa ne yhdistykselle.
Ilkka Jaakola on monipuolinen valokuvaaja ja elokuvaaja, joka menestynyt myös useissa kilpailuissa. Hän on toiminut myös televisiokuvaajana ja tuottanut kuvamateriaalia mm. medialle, yrityksille ja painotuotteisiin.
Yhdistys lausuu parhaat kiitokset kuvat lahjoittaneelle Aila Suhoselle. Työt sopivat erinomaisesti Jäälinmajalle. Lapintiira on tuttu myös Jäälinjärven maisemissa.

Monipuolista metsätietoa nuorille
Oulun 4H yhdistys järjesti jälleen nuorille suunnatun metsäpäivän Jäälin Kalamäessä. Tapahtumaan osallistuivat Jäälin koulun seitsemäsluokkalaiset sekä Talvikankaan koulun kahdeksasluokkalaiset, yhteensä yli 120 nuorta. Osallistujat jakautuivan pieniin ryhmiin, jotka kiersivät viidellä rastipisteellä. Niillä eri toimijat esittelivät erilaisia metsään liittyviä näkökulmia: Kiimingin-Ylikiimingin riistanhoitoyhdistys pienpetoja, 4H yhdistys puun kasvua ja puupohjaisia tuotteita, MetsäGroup hiilen kiertoa sekä Kiimingin – Jäälin vesienhoitoyhdistys metsätalouden vesistövaikutuksia ja niiden vähentämistä sekä Jäälinjärven kunnostusta laajeminkin. Samalla rastilla vieraat saivat tietoa metsänhoidon käytännön vaiheista ja hyvän metsänhoidon merkityksestä metsän kasvulle, kehittymiselle ja taloudelliselle tulokselle.
Kalamäen alue on osoittautunut erittäin hyväksi alustaksi erilaisille luontoaiheisille tapahtumille. Jäälin koulu käyttää aluetta oppimisympäristönä. Tälle keväälle tulee myös Oulun kulttuuripääkaupunkiin liittyvä tapahtuma sekä Jäälin koulun Koiteli-vaellus. Oulun 4H yhdistys suunnittelee syksylle vielä laajempaa tapahtumaa.
Relaskooppimittausta Kalamäessä

Talvikankaan oppilaat kokoontuivat päätöstilaisuuteen Kalamäen laavulle.

Jäälinmaja valtasi Rantapohjan pääuutissivun
Rantapohja julkaisi tänään laajan jutun Jäälinmajan kunnostuksista. Artikkeli esittelee remontoituja tiloja ja kertoo mm. kustannuksista, työmäärästä, käyttötarkoituksista ja vuokraushinnoista. Rantapohja painottaa asian yhteisöllistä luonnetta. Saksitun artikkelin voit lukea tästä:
Jäälinmaja valmiina vieraille
Jäälinmajan remontin ensimmäinen vaihe on nyt valmis ja paikat ovat valmiit ottamaan vastaan vieraita. Päivitetyt sivut ovat osoitteessa http://www.jaalinmaja.fi. Sivustolla on myös hinnasto.
Rantasaunan löylyhuone

.
Rantasauna kiinnosti – pilkkiahvenia tuli
Jäälin talvitapahtuma järjestettiiin perinteiseen tapaan Jäälinmajalla. Yhdistyksen remontoimat tilat, Jäälinjärvi-sali ja rantasauna olivat kaikkien katsottavissa. Rantasauna kiinnosti erityisesti. Tutustumassa kävi lähemmäs sata kiinnostunutta. Vieraiden arviot olivat poikkeuksetta hyviä, osa jopa ylistäviä. Jaetussa esitteessä oli ensimmäistä kertaa nähtävillä myös hinnasto. Siinä esitetyt tiedot tulevat nähtäville Jäälinmaja-sivustolle hyvin pian.
Yhdistyksen kannalta kiinnostava oli myös perinteinen pilkkilpailu. Siihen osallistui 34 pilkkijää. Saalista saivat lähes kaikki. Voittajan saalis oli 507 grammaa, mihin sisältyi tapahtuman suurin kala: 416 gramman ahven. Jäälinjärven kalakanta on viime vuosina tervehtynyt järvikunnostuksen ansiosta. Ahvenet ovat kasvaneet ruokakalakokoon. Kaikissa viimeaikaisissa kalastuskilpailuissa suurin saalisahven on ollut puolen kilon kokoluokassa.
Talvitapahtuman järjestelyistä päävastuun kantoi LC Jääli.
Kokoushuone Saarinen Jäälin rantasaunalla. Kuva: Kari Arontie (Karo)

Hallitus päätti Jäälinmajan vuokrahinnoista. Vuosikokous pidetään 30. maaliskuuta
Hallitus totesi Jäälinmajan meneillään olevan remottivaiheen valmistuvan helmikuun lopussa. Tämän jälkeen vuokrattavat tilat ovat päärakennuksen Jäälinjärvi-sali sekä erillinen rantasauna. Hallitus päätti tilojen hinnoittelusta, jota sovelletaan 1. maaliskuuta alkaen. Hinnat määräytyvät ajankohtien mukaan niin, että hinnat ovat korkeammat kesäaikaan kuin talviaikaan. Näiden jaksojen sisällä hinnat ovat korkeammat viikonloppuna kuin arkipäivinä. Vakiokäyttäjien kanssa voidaan noudattaa sopimushintoja ja -ehtoja. Rantasaunalta yhdistys varaa tiistai-illat jääliläisten avoimeen käyttöön edellyttäen, että ”sauna-aktiivit” järjestävät toiminnan hallituksen hyväksymällä tavalla. Hinnasto on julkinen ja se asetetaan nähtäville Jäälinmaja-sivustolle sen päivityksen yhteydessä. Samalla otetaan käyttöön sähköinen varauskalenteri.
Hallitus päätti kutsua vuosikokouksen koolle Jäälinmajalle 30.3.2026 klo 18.
Kokouspöytäkirjan voit lukea täältä:
Jäälin koulu kävi taas pilkillä
Jäälin koulun erityisopettaja Sanna Alalauri kirjoitti koulun pilkkireissulta19. helmikuuta: ”Kauniissa pakkasäässä käveltiin Jäälinmajalle pilkkimään. Ensin kokoonnuttiin yhteen kuuntelemaan Tapio-papan ohjeet ja katsottiin, miten kaikuluotain toimii. Sen jälkeen jakaannuttiin pilkkimään vanhempien ja isovanhempien kera. Kalaonni oli myötäinen ja saaliiksi saatiin ahvenia. Paras kalaonni oli Ellala, joka sai kymmenen kalaa. Nuotioeväät maistuivat ahkerille pilkkijöille. Olipa huikea ulkoilupäivä. Kiitos nuotiopaikan lainasta!”
Järvellä on ollut helppo liikkua tänä talvena, kun on ollut vähän lunta. Vapaaehtoisten pitämä latu ja järvibaana ovat pysyneet hyvin auki eikä vettäkään ole jäälle noussut, kun lumi ei ole painanut.


