Category Archives: Ajankohtaista

Kalamäki kiehtoo oppimisympäristönä

Lapsille on tarjolla Kalamäen joulupolku loppiaiseen saakka. Rantapohja kertoi tästä laajassa jutussaan. Hankkeen puuhanainen, opettaja Sanna Alalauri kiittelee vuolaasti Kalamäkeä oppimisympäristönä ja kertoo, että Kalamäkeä käytetään vuoden aikana useasti. Koulun joulupolkutapahtumaan osallistui eri ikäisiä oppilaita aina eskareista alkaen.  Joulupolku on yksi jääliläisen yhteistyön ilmentymä. Vesienhoitoyhdistys hoiti nuotion, paikallinen kauppias tarjosi makkarat ja joustavan perusopetuksen oppilaat järjestivät ohjelmaa. Rantapohjan juttu on luettavissa alla olevista leikkeistä.

 
What do you want to do ?
New mailCopy
 
What do you want to do ?
New mailCopy
 
What do you want to do ?
New mailCopy
 
What do you want to do ?
New mailCopy

Yliopisto haluaa tutkia rautailmiön hallintaa Jäälinjärven valuma-alueella

Oulun yliopisto on jättänyt ELY-keskukselle rahoitushakemuksen tutkimussuunitelmasta, jonka tarkoituksena on etsiä rautailmiön hallintamenetelmiä. Testialueet etsitään Jäälinjärven yläpuoliselta valuma-alueelta. Perusteina tähän mainitaan mm. alueen korkeat rautapitoisuudet sekä Kiimingin – Jäälin vesienhoitoyhdistyksen pitkäaikainen ja aktiivinen toiminta alueella. Yhtenä osakokonaisuutena on Kalamäen kosteikon toiminnan optimointi. Tässä etsitään myös selityksiä rautaprosessien toimintaan ja epäloogisina näyttäytyviin tuloksiin. Yhdistyksen hallitus piti hanketta erittäin tarpeellisena ja päätti suhtautua hankkeeseen myönteisesti. Hallitus odottaa, että hanketta toteutetaan tiiviissä yhteistyössä yhdistyksen kanssa. Suunnitelmassa tähän onkin varauduttu.

MIkäli rahoitus saadaan, hanke käynnistyy heti ensi vuoden alussa.

What do you want to do ?

New mailCopy

What do you want to do ?

New mailCopy

What do you want to do ?

New mailCopy

What do you want to do ?

New mailCopy

What do you want to do ?

New mailCopy

Suomen vesistöpaneeli: merkittävin ongelma on valuma-alueelta tuleva kuormitus.

Hiljattain perustettu Suomen vesistösäätiö on koonnut Vesistöpaneelin, johon se on kutsunut yli neljäkymmentä asiantuntijaa Suomesta. Paneelin ensimmäisessä kannanilmaisussa lähes kaikki olivat yhtä mieltä, että valuma-alueen kuormitus on suurin ongelma sisävesillä. Myös purojen huono kunto pantiin merkille.

Vesistöpaneeli on asiantuntijoiden riippumaton ja sitoutumaton yhteistyöryhmä, joka etsii ratkaisuja sisävesien tilan parantamiseen liittyviin haasteisiin. Birger Ylisaukko-oja on kutsuttu vesistöpaneelin jäseneksi ensimmäiseksi kaksivuotiskaudeksi.

Vesistösäätiön tiedote on luetavissa täältä:

 
What do you want to do ?

New mailCopy

 
What do you want to do ?
New mailCopy
 
What do you want to do ?
New mailCopy

Sateet nostivat suuren tulvan

Viime päivien sadejakso ja aiemmin sataneen lumen sulaminen kasvattivat Jäälinjärveen tulevien vesien virtaamat kevättulvien tasolle. Jäälinjärveen tulee tällä hetkellä vettä noin kolme kuutimetriä sekunnissa ja sieltä poistuu noin kaksi. Järven pinta on noussut jopa kymmenen senttiä vuorokaudessa. Vesipinta on nyt lähes 70 senttiä korkeammalla kuin matalimmillaan kesällä.

Korteojan uoma tulvii yli äyräiden. Kuvassa Korteojan kosteikon pato on piiloutunut ”tulvametsön” taakse.

Saarisenoja tulvii vaellusreitille.

Kaleva hehkutti Jäälin omatoimisuutta

Kaleva täytti lähes koko etusivun ja yhden aukeaman Jäälin aktiivisuusteemalla. Pääosassa ovat Jäälinjärven kunnostus ja vaellusreitti Jäälistä Koiteliin. Hankkeet koulun oppimisympäristönä todetaan. Myös yhdistysten yhteistoiminta mainitaan. Omatoimihankkeiden kustannustehokkuus tuodaan esiin; samoin yhteistoiminta Oulun kaupunkiorganisaation kanssa. Juttua on elävöitetty runsaalla kuvituksella. Lehtileikkeet voit katsoa täältä: Kaleva 121020

Näköalanurkka Kokkoniityn kosteikolle

Koiteli-reitille on valmistunut uusi taukopaikka, näköalanurkka. Se sijaitsee Kokkoniityn kosteikon reunalla. Paikalla on infotaulut Kokkojärvenniityn historiasta, Kokkoniityn kosteikosta sekä pehmeikölle rakennetun ”kelluvan” pitkoksen rakenteesta ja rakentamistavasta. Jääli – Koiteli -reitti on linjattu kolmen vesienhoitokosteikon kautta. Reitin rakenteista puuttuu vielä kaksi siltaa, noin 30 metriä pitkosta ja opastaulut. Niiden valmistuttua koko reitti on läpikuljettavissa.

Taukopaikalta avautuu näkymä kilometrin mittaiselle suoniittyalueelle sekä Kokkoniityn kosteikolle.

Yhdistys kiinnitti Näppärinkankaan kaavoituksessa huomiota raudan kulkeutumiseen

Kiimingin – Jäälin vesienhoitoyhdistys jätti palautteen Jäälin Näppärinkankaan kaavoitusta koskevasta osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta. Palautteessa muistutetaan siitä, että kaavan toteuttaminen johtaa aikanaan kuivatustarpeisiin, mistä puolestaan seuraa raudan kulkeutumista maaperästä vesistöön. Sen vuoksi rautakysymys tulee ottaa huomioon jo kaavoituksessa. Hulevedet on syytä johtaa imeytykseen kaikkialla missä se on mahdollista. Niiltä osin kuin tämä ei onnistu, on varattava riittävät alueet hulevesin käsittelyyn ennen niiden johtamista vesistöön. Yhdistys tarjoaa kokemuksensa kaavoitushankkeen käyttöön. Palautteen voit lukea täältä: Näppärin kaava palaute 250920 .

Rautalietteen pumppausta Kokkohaaran lietealtaasta

MunOulu ja Rantapohja kirjoittivat kaupunginhallituksen vierailusta

Kaupunkilehti MunOulu on haastatellut kaupunginhallituksen puheenjohtajaa Jäälin vierailusta. Hän kertoo yllättyneensä positiivisesti näkemästään ja aikoo tulla sinne uudelleen yksityisesti. Hän innostaa myös muita rakentamaan vastaavia virkistysmahdollisuuksia yhdessä. MunOulun jutun voit lukea täältä: https://www.munoulu.fi/artikkeli/-/id/oulun-kaupunginhallitus-jalkautui-jaaliin-yhdistysaktiivit-toivoivat-yhteistyon-tiivistamista-kaupungin-kanssa. Myös Rantapohja julkaisi pikku uutisen vierailusta. Rantapohjan juttu löytyy täältä: Rantapohja 240820

Kaupunginhallitus hämmästeli Jäälin omatoimihankkeita

Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja neljä jäsentä tutustui Jäälin vesienhoitoon ja Kalamäen luontorakenteiden keskittymään: lintutorniin, laavuun, näköalatasanteesen ja pyörätuolireittiin. Vaikka vieraat olivat jo aiemmin kuulleet ja lukeneet Jäälin kunnostushankkeista, useat ilmaisivat hämmästyksensä kohteiden suuresta mittakaavasta. Paljon keskustelua käytiin mm. rautailmiöstä, joka koskettaa myös Oulun kaupungin kunnostushankkeita. Hallituksen jäsenille painotettiin omatoimihankkeiden kustannustehokkuutta. Lisäksi pidettiin tärkeänä, että asioita opittaisiin tekemään yhdessä kaupunkiorganisaation kanssa.  Isännät toivat esiin myös Jäälin monipuolisuutta asuinpaikkana ja tähdensivät, että kaavoituksella tulee huolehtia siitä, että koulussa riittää oppilaita tulevinakin vuosina.

Kaupunginhallitus sai informaatiota vesienhoidosta Kalamäen lintutornilla

Tulvasillalla keskusteltiin rakentamisen kustannustehokkuudesta

Kh:n puheenjohtaja MIrja Vehkaperä ja jäsen Matias Ojalehto Järvialtaalla.

Lisää kuvia voi katsoa linkistä:  https://onedrive.live.com/?authkey=%21AuV30u5JTC4kakg&cid=AD091B02541609FD&id=AD091B02541609FD%2124837&parId=AD091B02541609FD%2124819&o=OneUp

Koulukkaat kalaretkellä

Jäälin koulun 3. ja 4. luokkien oppilaat tutustuivat kaloihin Jäälinmajalla. Kiimingin – Jäälin vesienhoitoyhdistys näytti mm. kalojen perkausta ja esitteli kalan anatomiaa. Myös järven kunnostus ja Koiteli-reitti olivat esillä. Markku Vuolteenaho raportoi päivästä näin:

”Monikymmenpäinen, iloinen Jäälin koulun oppilaiden joukko opettajineen vietti kalapäivää Jäälin majan rannassa aamupäivällä perjantaina 18. syyskuuta tuulisessa syyssäässä. Kiimingin – Jäälin vesienhoitoyhdistyksen talkoolaiset esittelivät kalastusta, kalan käsittelyä ja anatomiaa sekä Jäälin vesienhoitotyötä. Oppilaita kiinnosti erityisesti kalan perkaus, käsittely ja rakenteen esittely. Koiteli-reitin rakentaminen sekä sen tarjoamat mahdollisuudet olivat esillä toisessa pisteessä. Oppilaille tarjottu kalastusmahdollisuus ei tuottanut toivottua saalista, ehkä kiireisen aikataulun vuoksi. Etukäteen pyydettyjä särkiä ja ahvenia oli toki altaassa katseltavina. Makkaranpaisto ja eväiden nauttiminen nuotion tuoksussa kruunasivat kalapäivän.”

Hauki kiinnosti Ismo Karhun käsittelyssä.  Kuvat: Sanna Alalauri