Jäälinjärvessä hyvää vettä läpi kesän
Kulunut kesä oli poikkeuksellinen; lämmintä riitti, mutta vettä oli vähän. Jäälinjärven pinta oli pitkän aikaa pohjalukemissa. Jäälinjärven vesi pysyi kuitenkin läpi kesän melko hyvänä. Vesi on tummaa, mutta mitattujen väriarvojen suunta on alaspäin. Sinilevähaittaa ei ollut. Tämä oli kolmas haitaton kesä peräkkäin, kun sitä ennen haitta oli jokakesäinen. Myös limalevän on koettu vähentyneen.
Kosteikot pienensivät tulevan veden liukoisia typpipitoisuuksia 50 – 90 prosenttia. Myös fosfaattifosfori väheni kosteikoissa. Rauta-humus -kiintoaineilmiö jatkui massiivisena ja mystisenä. Vaikka kiintoainetta laskeutuu kosteikoissa oleviin altaisiin, analyysien mukaan kiintoaine näyttää kosteikoissa lisääntyvän. Lämpötilalla on asiassa osuutensa, sillä hitaasti virtaavissa kosteikoissa vesi lämpenee jopa viisi astetta. Vesien jäähdyttyä syksyn tullen kiintoaine on silmällä katsoen kadonnut.
Tieteellistä tutkimusta rautailmiöstä ei ole vieläkään saatu käyntiin. Sitä odotellessa yhdistys on valmistautunut rakentamaan suuren laskeutusaltaan Jäälinjärven kaakkoispäähän. Sen rahoitus on vielä avoinna.
Vesitutkimusten tuloksia voit tarkastella täältä: Tutkimustuloksia.
Posted on 5 marraskuun, 2018, in Ajankohtaista, Vesien hoito, Vesitutkimukset and tagged Jäälin vedet, Jäälin vesien hoito, Tutkimus, vedenlaatu, vesianalyysi, vesienhoito. Bookmark the permalink. Jätä kommentti.
Jätä kommentti
Comments 0