Koulukkaat kalaretkellä
Jäälin koulun 3. ja 4. luokkien oppilaat tutustuivat kaloihin Jäälinmajalla. Kiimingin – Jäälin vesienhoitoyhdistys näytti mm. kalojen perkausta ja esitteli kalan anatomiaa. Myös järven kunnostus ja Koiteli-reitti olivat esillä. Markku Vuolteenaho raportoi päivästä näin:
”Monikymmenpäinen, iloinen Jäälin koulun oppilaiden joukko opettajineen vietti kalapäivää Jäälin majan rannassa aamupäivällä perjantaina 18. syyskuuta tuulisessa syyssäässä. Kiimingin – Jäälin vesienhoitoyhdistyksen talkoolaiset esittelivät kalastusta, kalan käsittelyä ja anatomiaa sekä Jäälin vesienhoitotyötä. Oppilaita kiinnosti erityisesti kalan perkaus, käsittely ja rakenteen esittely. Koiteli-reitin rakentaminen sekä sen tarjoamat mahdollisuudet olivat esillä toisessa pisteessä. Oppilaille tarjottu kalastusmahdollisuus ei tuottanut toivottua saalista, ehkä kiireisen aikataulun vuoksi. Etukäteen pyydettyjä särkiä ja ahvenia oli toki altaassa katseltavina. Makkaranpaisto ja eväiden nauttiminen nuotion tuoksussa kruunasivat kalapäivän.”
Posted on 19 syyskuun, 2020, in Ajankohtaista, Uncategorized, Vesien hoito and tagged Jäälin vedet, Jäälin vesien hoito, kalasto, tapahtuma, vesienhoito. Bookmark the permalink. Jätä kommentti.
Jätä kommentti
Comments 0