Jäälinjärven kutusärkikanta näyttää pienentyneen
Jäälinjärven hoitokalastuksen saalis jäi jälleen pieneksi. Kutusärki nousee Jäälinjärveen merestä. Nousevat kalat otetaan joka kevät kiinni Jäälinjärven luusuasta. Saalismäärät ovat viime vuosina jääneet pieniksi, mikä viittaa siihen, että vaeltava kanta on pienentynyt. Kuluneen kevään saalis oli 150 kiloa, kun suurimmillaan saalis on vuonna 2015 ollut 1350 kiloa. Kaikki särjet ovat viime vuosina päätyneet hyötykäyttöön. Muut saaliiksi tulleet kalat, noin 30 kiloa pienehköjä haukia ja ahvenia, vapautettiin järveen.
Kalastajien havaintojen perusteella Jäälinjärven ahvenet ovat kasvaneet ruokakalakokoon. Myös haukikanta on hyvä. Saaliskalat osoittavat, että järven ravintoketju on kunnossa. Viimeisin kalastustutkimus on tehty vuonna 2016. Jo silloin tutkijan päätelmä oli, että kalakannan rakenne on hyvä. Hoitokalastus on aloitettu vuonna 2011.
Posted on 26 kesäkuun, 2020, in Ajankohtaista, Vesien hoito and tagged hoitokalastus, Jäälin vedet, Jäälin vesien hoito, kalasto, kunnostus, vesienhoito. Bookmark the permalink. Jätä kommentti.
Jätä kommentti
Comments 0