Kaleva: Syvät metsäojat pilaavat vesistöjä
Kaleva julkaisi 19. tammikuuta ison artikkelin, jossa Luonnonvarakeskuksen tutkija Hannu Hökkä tuo vahvasti esiin syvien metsäojien kielteiset vesistövaikutukset. Hökkä ihmettelee, että etenkin yksityisillä mailla on alettu kaivaa syviä ojia. Ne eivät edistä puiden kasvua mutta lisäävät vesistöjen kuormitusta. Syvät ojat aiheuttavat paljon eroosiota, jolloin maa-aines lähtee liikkeelle ja kulkeutuu vesistöihin. Kuormituksen hallinta on Hökän mukaan ollut vajavaista. Esimerkiksi lietekuoppa on ennemminkin kuormituksen lähde kuin vähentäjä. MTK: n metsäjohtaja Juha Hakkarainen puolestaan toteaa Kalevan artikkelissa, että ojien syvyyteen kiinnitetään jatkoassa enemmän huomiota. Toimintatavat muuttuvat, kun uutta tutkittua tietoa kertyy.
Jäälinjärven yläpuolinen valuma-alue on tehokkaasti ojitettu, ja ojat ovat erittäin syviä. Eroosion lisäksi Jäälin ongelma on rauta, jota irtoaa maaperästä runsaasti. Ilmiö on voimakkaimmillaan lämpimänä aikana, jolloin vesi on ”täynnä” rauta-humus hiutaleita.
Kalevan artikkelin voit lukea täältä: Kaleva syvistä ojista 190119
Posted on 21 tammikuun, 2019, in Ajankohtaista, Vesien hoito, Vesitutkimukset and tagged Jäälin vedet, Jäälin vesien hoito, kuormitus, lehtileike, Tutkimus, vedenlaatu, vesienhoito, viestintä. Bookmark the permalink. Jätä kommentti.
Jätä kommentti
Comments 0