Vähemmän särkiä
Hoitokalastuksen särkikalasaalis kevään kutunoususta oli tarkalleen 1111 kiloa. Saalis pieneni edellisestä keväästä noin kolmanneksella. Kutukalojen koko oli silmämääräisesti arvioiden aikaisempaa pienempi. Nämä seikat saattavat viitata siihen, että kutuvaellukselle nouseva särkikalakanta olisi pienentynyt hoitokalastuksen seurauksena. Itse Jäälinjärvessä särjet ovat selvästi vähentyneet, ja eri puolilta järveä kuuluvat viestit kertovat, että ahvenet ovat kasvaneet. Tutkittua tietoa asiasta saadaan, kun heinäkuun lopulla uusitaan taas virallinen koekalastus.
Särkikaloja on pyydetty jo viisi vuotta. Kun saatiin tieto, että Jäälinjärvessä on vaeltava kutusärkikanta, pyynti on keskittynyt nousukaloihin vuodesta 2012 alkaen. Pyyntiin käytetään rysiä. Muut kuin särkikalat vapautetaan rysistä. Särkisaaliille ei ole löytynyt hyötykäyttöä, ja siksi kalat ovat päätyneet biojätteeksi.
Särkikalojen vähentäminen on tehokas keino vähentää järvestä ravinteita. Kalakanta muuttuu petokalavaltaiseksi, jolloin vesistön ravintoketju tervehtyy ja mm. haitallisten levien odotetaan vähenevän.
Posted on 26 kesäkuun, 2016, in Ajankohtaista, Vesien hoito and tagged hoitokalastus, Jäälin vedet, Jäälin vesien hoito, kalasto, kunnostus, vesienhoito. Bookmark the permalink. Jätä kommentti.
Jätä kommentti
Comments 0