Category Archives: Ajankohtaista
Kalamäen töitä jatkettiin sittenkin
Kalamäen kosteikon talvityöt ehdittiin jo lopettaa, kun puiden poisto yhden kiinteistön kohdalla viivästyi. Puuttuvat työt varauduttiin tekemään seuraavana talvena. Puut saatiin sittenkin poistetuksi ennen kuin kaivukone ehti lähteä. Niinpä kosteikko voitiin saattaa muotoilun osalta lopulliseen kuntoon. Jatkotöihin kuului myös ylivuotopadon rakentaminen. Pato koostuu yhdestä syvästä virtausaukosta ja kahdesta pitkästä säädettävästä virtausreunasta, joiden yli vesi virtaa aina kun on tulva. Virtausreitit nykyisessä väliaikaisessa tilanteessa, käyttötilanteessa ja tulvatilanteessa käyvät ilmi täältä: Virtausreitit .
Kosteikko on hyvin monimuotoinen ja maisemallisesti mielenkiintoinen matalikkojen, avovesialueiden, pintavalutuksen ja patojen yhdistelmä. Ensi kesänä Kalamäen sillan yläpuolella oleva penger viimeistellään padon muotoon ja verhoillaan kivillä. Myös kaivujälkiä siistitään. Kosteikko otetaan lopullisesti käyttöön sulkemalla nykyinen kosteikon ohitusreitti sekä padon ohitusputki.
Kalamäen talvityöt valmistuivat
Kalamäen kosteikkoalueen järjestelyt ovat valmiit. Vesi virtaa vielä väliaikaista reittiä. Käyttötilanteessa vesi virtaa mm. pintavalutusalueen läpi. Tämä alue on vielä paksun jään ja lumen vallassa. Sinne voidaan johtaa vettä vasta sulan kauden aikana. Kosteikkoalueen osat, muotoilu ja virtaukset käyvät ilmi liitekartasta Kalamäki virtausreitit . Kartalle on merkitty punaisella viivalla nykyinen virtausreitti ja sinisellä virtausreitti käyttötilanteessa.
Kesän tulleen nykyinen sillan yläpuolelle rakennettu louhospenger, joka toimii patorunkona, muotoillaan padoksi ja verhoillaan alueelle varastoiduilla kivillä. Sen jälkeen ohituskaivo suljetaan, ja vesi alkaa virrata padon yli. Myös kaivumaiden läjityksiä muotoillaan tarpeen mukaan, kun massojen seassa olevat jäälohkareet ja lumi ovat sulaneet.
Kosteikkoa rakennetaan pitkällä puomilla
Kalämäen kosteikon rakentaminen jatkuu Saarisenojan pohjoispuolella, mihin syntyy laaja avovesialue. Osa siitä jää matalaksi ja tavoite on, että siihen syntyisi runsaasti kasvillisuutta. Kaivinkoneeseen vaihdettiin pitkä puomi, jolla kaivu ja maiden siirto onnistuu paremmin kuin perusvarustuksella. Pitkän puomin ulottuvuus on jopa 17 metriä.
Talvityöt Kalamäessä valmistunevat tällä viikolla. Viime maanantaina Saarisenojaan voimalinjan kohdalle tehtiin pieni hirsirakenteinen pohjakohouma.
Hallituksen kokous 3/2015
Yhdistyksen hallituksen kolmas kokous pidettiin 11.3.2015. Kokouksen pääasia oli vahvistaa talvirakentamisen kohteeet ja toteutustapa. Kokouksen pöytäkirjan voit lukea täältä: VHY hallitus ptk 3-2015.
Rantapohja uutisoi näyttävästi Kalamäen rakentamisen
Rantapohja täytti pääuutissivunsa Kalamäen rakentamisella. Juttu kertoo laajasti ja monipuolisesti Jäälin vesien hoidosta. Lue juttu täältä: Rantapohja 190315
Kalamäen kosteikkoalueen muotoilu käynnistyi
Kalamäen kostekkoalueen muotoilun tarkoituksena on ohjata Saarisenojan vettä virtaamaan lietteenpoiston, pintavalutuksen, matalikkoalueiden ja altaiden kautta ennen päätymistä Jäälinjärveen. Muotoilusuunnitelma on hyvin monimuotoinen. (ks. Kalamäen suunnitelma) . Osa suunnitelmasta jää myöhemmin toteutettavaksi, kun puustoa ei ole saatu poistetuksi koko kosteikkoalueelta. Suunitelma sisältää paljon kaivutöitä varsinkin Saarisenojan pohjoispuolella. Työnaikaiset virtaukset on suunniteltu niin, että virtaavassa vedessä ei kaiveta.
Kosteikon rakentaminen aloitettiin tammikuussa patorungon ja sen ohitusputken rakentamisella Saarisenojaan. Nyt tehdään pehmeiköllä tehtävät työt. Viimeistely tehdään kesällä, ja sen jälkeen vesi kosteikolla nostetaan sulkemalla ohitusputki, jolloin vesi alkaa virrata pohjapadon yli.
Fingrid Oyj: Saarisenojaan saa rakentaa pohjakynnyksen voimalinjan alle
Saarisenojaan on tarkoitus rakentaa vaakahirsistä pieni pohjakynnys hidastamaan veden virtausta suistoalueella. Kynnys ei nosta vettä merkittävästi mutta rajoittaa virtausta syvimmässä uomassa ja jakaa sitä laajemmalle alueelle kasvillisuuden valtaamaan uomaan. Pohjakynnys sijoittuu juuri voimajohtolinjan alle (ks. Saarisenojan pohjakynnys ). Fingrid Oyj on antanut asiasta lausunnon, jossa on ensiksikin annettu lupa rakentamiseen sekä lisäksi täsmälliset turvallisuusohjeet työtä varten. Fingridin suhtautuminen kelpaa esimerkiksi kenelle tahansa toimijalle!
20 000 näyttöä yhdistyksen sivuilta
Yhdistyksen sivuja on klikattu perustamisen jälkeen 20 000 kertaa. Vuosittain näkymiä on avattu melko tasaisesti, eniten kuitenkin vuonna 2014 noin 6800 kertaa. Käyntejä sivustolla oli vuonna 2014 runsaat 2400, ja käyntikerroilla avattiin keskimäärin lähes kolme näkymää. Kaikkien aikojen suosituin oli 30.9.2012 julkaistu uutinen Saarisenojan palauttamisesta alkuperäiseen uomaansa: 342 klikkausta päivässä!
Julkaistujen artikkeleiden määrä on ollut vuosittain melko tasainen: 51 – 64. Uutta luettavaaa on siis ilmaantunut sivuille keskimäärin hieman useammin kuin kerran viikossa.
Kiiminki tutuksi – julkaisu kertoi Vesienhoidon käsikirjasta
Lions Club Kiimingin toimittama laaja ja monipuolinen Kiiminki tutuksi 2015 -julkaisu uutisoi vesienhoitoyhdistyken toteuttamasta Vesienhoidon käsikirjasta talkoovoimin. Jutussa painotetaan kolmannen sektorin tärkeyttä vesisistöjen kunnostuksessa, kun julkisen sektorin resurssit niukkenevat toimijat vetäytyvät. Julkaisu jaettiin jokaiseen talouteen Kiimingissä ja Jäälissä. Kiiminki tutuksi.
Kutsu vuosikokoukseen 26.2.2015
Kiimingin – Jäälin vesienhoitoyhdistyksen jäsenet kutsutaan vuosikokoukseen, joka pidetään Jäälinmajalla osoitteessa Rantakuja 10, Jääli, torstaina 26. helmikuuta 2015 alkaen klo 18. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Tilaisuuden aluksi esitellään kokouskäsittelyä laajemmin päättyneen ja tulevan vuoden toimintaa. Tilaisuuteen ovat tervetulleita myös muut kuin yhdistyksen jäsenet. Kokousaineiston löydät täältä: Toimintakert sis tilinpäätös 2014; Toiminnantarkastuskertomus 2014; Toimintasuunnitelma 2015 140215;
Sääntömääräiset asiat löydät tämän sivuston kohdasta Yhdistys -> Säännöt.
Tilaisuudessa on kahvitarjoilu.
Tervetuloa!
Jäälissä 5. helmikuuta 2015
Hallitus










