Jäälinjärven tulovedessä vähän kiintoainetta talvella
Jäälinjärveen laskevaan Saarisenojaan rakennettu Kokkohaaran lietteenkeruuallas pumpattiin tyhjäksi talven jälkeen. Lietetettä oli kertynyt vähän, vaikka edellisestä tyhjennyksestä oli aikaa yhdeksän kuukautta. Edellisen kerran allas pumpattiin tyhjäksi viime syyskuussa, jolloin allas oli ollut käytössä vain kolme kuukautta. Silloin altaan pohjalla oli noin puoli metriä paksu lietekertymä. Pumppaushavainnot vahvistavat edelleen käsitystä, että Jäälinjärven tulovesien suurimmat kiintoainemäärät esiintyvät loppukesällä.
Uusin tyhjennys paljasti suuren lehtikertymän altaan pohjalla. Lehdet voi poistaa vain koneella. Kesäolosuhteissa paikalle ei kuitenkaan koneella pääse.
Posted on 19 kesäkuun, 2017, in Ajankohtaista, Toteutus, Vesien hoito and tagged Jäälin vedet, Jäälin vesien hoito, kunnostus, Tutkimus, vesienhoito. Bookmark the permalink. Jätä kommentti.
Jätä kommentti
Comments 0