Kokko-ojan haaran vesirakenteet valmiit

Kokko-ojan haaran lietteenpoistojärjestelmän maa- ja patorakenteet valmistuivat tänään. Käyttöönoton jälkeen Saarisenojan vesi ohjautuu uutta uomaa pitkin lietteenkeruualtaaseen, mistä se palaa pintavaluntana takaisin Saarisenojaan. Lietekertymä poisteteen altaasta pumppaamalla. Sitä varten rakennettiin ylemmäksi rinteeseen lietteenkuivausallas, johon lietteinen vesi pumpataan. Pumppauksen ajaksi lietteenkeruualtaan pato suljetaan ja virtaus ohjataan pääpadon avulla lietealtaan ohi suoraan vanhaan uomaan.

Järjestelmä otetaan käyttöön vasta kesällä, sillä osa maarakenteista on tehty jäätyneen suon päälle. Järjestelmä toimii vasta, kun kaikki jäät ovat sulaneet.

Intensiivivaihe kesti vajaan viikon. Tämän jälkeen rakennetaan vielä neljä siltaa patojen ja uomien yli. Kantavat rakenteet ovat paikalla, mutta niiden asentaminen vaatii vielä käsityötä. Siltojen kannet tehdään lopuksi.

Vesi ohjataan aiemmin rakenntulla pääpadolla uuteeen uomaan (kuvassa oikealla)

Vesi ohjataan aiemmin rakenntulla pääpadolla uuteeen uomaan (kuvassa oikealla)

 

Uusi uoma johtaa lietteenkeruualtaaseen, jonka pato näkyy kuvan oikeassa reunassa

Uusi uoma johtaa lietteenkeruualtaaseen, jonka pato näkyy kuvan oikeassa reunassa

Lietteenkeuruuallas. Käyttöönoton jälkeen vesi nousee altaassa ja siihen johtavassa uomassa noin 60 senttiä

Lietteenkeuruuallas. Käyttöönoton jälkeen vesi nousee altaassa ja siihen johtavassa uomassa noin 60 senttiä

Kuvan vasemmassa reunassa näkyy lietteenkuivausallas, johon liete pumpataan oikealla näkyvästä lietteenkeruualtaasta

Kuvan vasemmassa reunassa näkyy lietteenkuivausallas, johon liete pumpataan oikealla näkyvästä lietteenkeruualtaasta

Posted on 21 maaliskuun, 2016, in Ajankohtaista, Toteutus, Vesien hoito and tagged , , , , . Bookmark the permalink. Jätä kommentti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: