Kellon kyläyhdistys kävi kylässä
Jäälin vedet ovat osa Kalimenjoen vesistöä. Kalimenjoen kunto huolestuttaa Kellon kyläyhdistystä ( http://www.kellonkyla.com/ ) , joka on pari vuotta sitten hankkinut selvityksen joen perustilasta ( https://sites.google.com/site/kalimenjokikuntoon/). Yhdistykset ovat jo tehneet yhteistyötä muun muassa vesistön käyttöä koskevan arvottamistutkimuksen yhteydessä. Kellon kyläyhdistyksen edustaja on jo aiemmin kutsuttu Kiimingin – Jäälin vesienhoitotoimikuntaan (asiantuntijakokoonpano).
Yhdistykset totesivat, että Kalimenjoki sijoittuu kokonaan uuden Oulun alueelle ja muodostaa vihervyöhykkeen Kellosta Jääliin ja Ylikiiminkiin. Vesistön kunnostusta on tarpeen edistää yhteistyössä, sillä myös Jäälissä toteutettavat toimet vaikuttavat Kalimenjokeen. Jäälissä toteutetut pintavalutusratkaisut sopisivat rautasaostuman pidättämiseen myös muualla Kalimenjoen valuma-alueella. Kalimenjokea rasittaa myös massiivinen maa-ainesten otto, jätteiden käsittely ja turvetuotanto. Vesienhoidon EU-lähtöisessä luokituksessa Kalimenjoen tila on välttävä, mikä edellyttää parannustoimenpiteitä vesipuitedirektiivin asettamassa aikataulussa.
Molemmat yhdistykset haluavat tehdä aluetta tutuksi asukkaiden keskuudessa. Kellon kyläyhdistys kartoittaa alueella olevaa polkuverkostoa ja ohjeistaa sen käyttöä. Kiimingin – Jäälin vesienhoitoyhdistys laatii suunnitelmaa maastotietoreitistä Jäälinjärven ja Koitelin välille.
Yhdistysten mielestä Oulun kaupungin tulisi edistää tehokkaasti jätevesien viemäröintiä haja-asutusalueilla vesistöjen lähellä, kuten Oulun seudun ympäristötoimi on linjannut. Lisäksi uuden Oulun tulisi luopua vanhan Oulun periaatteesta, jonka mukaan kaupunki tukee ainoastaan Oulun kaupungin omistamien vesien kunnostusta. Kaikki vesistöt ovat asukkaiden lähivirkistysalueita omistuksesta riippumatta, eikä niitä tule asettaa eriarvoiseen asemaan.
Kellon kyläyhdistys selvittää jatkossa mahdollisuutta Kalimenjoen kunnostusta koskeavan yleissunnitelman laatimiseen.
Posted on 23 heinäkuun, 2013, in Vesien hoito and tagged kokous, kunnostus, suunnittelu, vesienhoito, vierailu. Bookmark the permalink. Jätä kommentti.
Jätä kommentti
Comments 0