
Author Archives: vhybirger
Hallitus pohti tulevaisuuden suuntaa
Yhdistyksen toiminta on suvantovaiheessa, kun kaikki alunperin suunnitelllut vesienhoitotoimenpiteet on tehty ja laaja rautatutkimus on päättynyt. Vireillä on ajatuksia metsätaloudellisesti heikkotuottoisten soiden ennallistamisesta valuma-alueella. Suuri tulevaisuuteen vaikuttava kysymys on Jäälinmaja, josta yhdistys on jättänyt ostotarjouksen jo maaliskuussa. Kokouksen pöytäkirja on luettavissa täältä:
Nuorten yössä hyvä fiilis
Jäälin Nuorten yö järjestettiin jääliläisten toimijoiden yhteisponnistuksena. Erinomainen sää ja lämmin ilta saivat nuoria hyvin liikkeelle. Tapahtumaan kuului lukuisia rastipisteitä, joissa nuorilla oli erilaisia tehtäviä. He dokumetoivat niitä puhelimillaan. Vesienhoitoyhdistys tarjosi nuorille makkaraa, mehua ja keksejä Kalamäessä. Yhdistys valaisi ulkotulilla kilometrin mittaisen reitin Kalamäkeen. Rastilla kävi noin 60 nuorta.
Tapahtuman järjestivät yhdistyksen lisäksi Jäälin asukasyhdistys, LC Jääli, Kiimingin 4H-yhdistys, K-Supermarket Jääli, Jäälin koulun vanhempaintoimikunta, Kiimingin seurakunta sekä Oulun kaupungin nuorisotoimi.


Yhdistys valaisi ulkotulilla reitin Kalamäkeen. Kuva: Ilkka Pinola.
Rantapohja päivitti Jäälinmajan tilanteen
Rantapohja on selvittänyt Jäälinmajan myyntikuvioita Oulun kaupungilta ja kertoi niistä lehdessään 10. lokakuuta seuraavaa:
Vesienhoitoyhdistys on edelleen kiinnostunut Jäälinmajasta – Myyntineuvottelut kolkuttavat nurkan takana
jaJäälinmajan tulevaisuus on vielä avoinna. Kiimingin–Jäälin vesienhoitoyhdistyksen ja kaupungin väliset myyntineuvottelut käydään todennäköisesti loppuvuoden aikana. Arkistokuva: Teea Tunturi
10.10.2024 00:01
Jäälinmaja jäi syyskuun lopussa tyhjilleen, kun kaupunki irtisanoi sen vuokrasopimuksen päättymään 30.9.2024. Maja oli vuokrattuna liikehuoneiston vuokrasopimuksella yksityiselle elinkeinoharjoittajalle juhla- ja tapahtumakäyttöön.
Kiimingin–Jäälin Vesienhoitoyhdistys ry teki kaupungille Jäälinmajasta ostotarjouksen jo maaliskuussa, jolloin kaupunki vasta valmisteli myyntiä. Tämän jälkeen kaupungin yhdyskunta- ja ympäristöpalveluissa on muun muassa teetetty rakennuksen kuntoarvio, joka on toimitettu myös vesienhoitoyhdistykselle.
Vesienhoitoyhdistyksen sihteeri Birger Ylisaukko-oja kertoo, että kuntoarviossa tuli esille joitain seikkoja, joista heillä ei ollut etukäteen tietoa, mutta ei mitään sellaista, joka vaikuttaisi kiinnostukseen.
Kaupunki on tilannut ulkopuolisen asiantuntijan arvion Jäälinmajan markkina-arvosta tulevia myyntineuvotteluja varten. Kyseinen kiinteistöarvio valmistuu lokakuun loppuun mennessä.
– Kun olemme saaneet tilaamamme kiinteistöarvion, käynnistämme neuvottelut vesienhoitoyhdistyksen kanssa, kertoo Oulun kaupungin maanhankintapäällikkö Juha Peuraniemi.
Jos noissa neuvotteluissa ei päästä sopimukseen kauppahinnasta ja kaupan muista ehdoista, kaupunki asettaa majan myyntiin huutokaupalla. Kiimingin-Jäälin vesienhoitoyhdistyksellä on myös tällöin mahdollisuus tehdä tarjous majasta.
Yhdyskuntalautakunta päätti viime kesänä asettaa majan myyntiin ja vuokrata 2 424 neliön suuruisen tontin 40 vuodeksi. Elinkustannusindeksiin sidottu vuosivuokra olisi 1 863 euroa. Mikäli Jäälin majan ostaisi yleishyödyllinen yhdistys, maanvuokraa perittäisiin 50 prosenttia eli 932 euroa vuodessa.
Kiimingin–Jäälin vesienhoitoyhdistys haluaa kehittää Jäälinmajasta koko Jäälin ja lähialueen asukkaiden yhteisen kokoontumistilan, asukastuvan, jossa voisi järjestää tapahtumia ja juhlia. Lisäksi Jäälinmaja tulisi tuolloin olemaan Jäälin yhdistysten ja vastaavien ryhmien kokoustila.
Tilaisuuksista saatavat tuotot, siltä osin kuin ne ylittävät Jäälinmajan ylläpitokulut, yhdistys ajattelee käyttävänsä Jäälin vesien hoitoon, lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen sekä Jäälin luontoympäristön parantamiseen asukkaiden viihtyvyyden ja yhteisöllisyyden lisäämiseksi.
Se, että Jäälinmaja jää tyhjäksi talvea vasten on aiheuttanut vesienhoitoyhdistyksessä harmistumista.
– Talo jää nyt tyhjäksi ja alttiiksi olosuhteille sekä ilkivallalle. Tavoitteenamme olisi ollut saada alkaa tehdä Jäälinmajan kunnostussuunnitelmia ja ‑toimenpiteitä jo niin, että valmista olisi ollut keväällä, Birger Ylisaukko-oja sanoo.
Soiden ennallistamisen asiantuntijaryhmä vieraili Jäälinjärven valuma-alueella
Yli kahdenkymmenen hengen asiantuntijaryhmä jalkautui Jäälinjärven yläpuoliselle valuma-alueelle tutustumaan kohteeseen, joka karttatarkastelun perusteella näyttäisi sopivan ennallistettavaksi suoksi. Soiden ennallistamisen valtakunnalliseen asiantuntijaryhmään kuuluu jäseniä mm. Metsähallituksesta, Metsäkeskuksesta, ELY-keskuksesta sekä monista tutkimuslaitoksista. Ryhmän vieraana oli kolme henkilöä Ruotsista Norrbottenin lääninhallituksesta. Maastossa käytiin monipuolista keskustelua soiden ennallistamiseen liittyvistä kysymyksistä. Vieraat olivat aika hyvin tietoisia Jäälin mittavista kunnostustöistä.

Koulun kalapäivä jälleen loistavissa olosuhteissa
Jäälin koulun 3. ja 4. luokkien oppilaat sekä muutamat erityisryhmät osallistuivat perinteiseen koulun kalapäivään Jäälinmajalla. Yhdistys hankki tilaisuuteen näytekaloja, joiden avulla esiteltiin mm. kalan anatomiaa. Eri kalojen ja muiden eliöiden osuutta järven ravintoketjuun esiteltiin erillisessä pisteessä. Koulu järjesti useilla rastipisteillä muuta ohjelmaa, kuten ongintaa, tietorataa ym. Oppilailla oli mahdollisuus nauttia omia eväitä yhdistyksen ylläpitämän nuotion äärellä. Osallistujia oli koulun aikuiset mukaan lukien noin 200.
Kuva: Sanna Alalauri

Sateen uhka ei lannistanut Ruskakirkkoon osallistuneita
Kiimingin seurakunta järjesti jo perinteeksi muodostuneen kirkkohetken Kalamäen laavulla. Epävakaasta säästä huolimatta tilaisuuteen osallistui 23 henkilöä. Vakiintuneeseen tapaan yhdistys keitti kirkkokahvit ja seurakunta huolehti muusta tarjoilusta.
Seurakunta kokee Kalamäen luontoympäristön innostavana ympäristönä hartauspahtumille. Ruskakirkon lisäksi keväisin on järjestetty Latukirkko sekä päättyneen kesän alussa ensimmäistä kertaa Laavukirkko.
Kuva: Markku Vuolteenaho

Oulun Päivien Koiteli-vaellus onnistui hyvin
Vesienhoitoyhdistys järjesti ensimmäistä kertaa opastetun vaelluksen Jäälistä Koiteliin. Vaeltajille järjestettiin kaksi bussivuoroa Oulun keskustasta Jääliin ja paluukuljetukset Koitelista. Yhdistys järjesti kahvitarjoilun reitin puoliväliin Kokkokankaan Taukolaan. Osallistujille kerrottiin mm. Jäälistä, vesienhoidosta, reitin syntyhistoriasta sekä matkalla nähdyistä kohteista. Tapahtuma oli osa Oulun Päivien ohjelmaa. Kaupunki maksoi bussikuljetuksen.
Vaellukselle osallistui 45 henkilöä, joista noin 40 prosenttia oli ulkomaalaisia. Sää oli erittäin suosiollinen. Palaute on ollut hyvin positiivista. Kuljetusta on arvostettu. Vaeltajat ovatkin todenneet, että autottoman on mahdotonta tutustua tällaisiin kohteisiin muulla tavoin. Jatkoa on toivottu.

Oulun Päivien Koiteli-vaeltajia tauolla Kokkokankaan Taukolassa. Kuva: Markku Vuolteenaho
Kilpaonkijat saivat saalista
Vesienhoitoyhdistys järjesti veneongintakilpailun osana Jäälin venetsialaisten ohjelmaa. Kilpailussa enintään kolmen hengen joukkueet kilpailivat venekunnittain suurimmasta kokonaissaaliista ja erikseen suurimmasta ahvenesta. Kaksituntisen onginnan aikana venekunnat saivat kalaa keskimäärin 495 grammaa. Voittajan saalis oli 720 grammaa. Voittosaaliin ratkaisi suurin ahven, joka painoi 540 grammaa. Kolme eniten saalista saanutta joukkuetta palkittiin K-Supermarket Jäälin lahjakorteilla.

K-Supermarket Jäälin lahjakorteilla palkitut joukkueet.

Ongintakilpailun suurin ahven painoi 540 grammaa. Kuva: Ismo Karhu.
Rantapohjan keskiaukema keskittyi metsätalouden vesistövaikutuksiin
Metsäkeskuksen järjestämä maastoretki Jääliin sai paljon palstatilaa Rantapohjan keskiaukeamalta. Retkellä käsiteltiin, paitsi Jäälinjärven rautaongelmaa, metsätalouden toimintoja ja vaikutuksia yleisesti. Suomen ympäristökeskuksen ja Tapion asiantuntijat kävivät läpi mm. kuivatussyvyyttä, vesistöjen suojavyöhykkeitä ja metsän uudistamisen vesistövaikutuksia sekä päivitettyjä metsänhoitosuosituksia.
Rantapohjan juttu uutisoitiin paperilehdessä, joka jaettiin jokaiseen talouteen Rantapohjan alueella. Asia sai siis paljon näkyvyyttä. Jutun voit lukea täältä:
