Hyvää joulua ja onnea tulevalle vuodelle!

Hyvät jäsenet ja muut vesienhoidosta kiinnostuneet! Yhdistyksen seitsemäs täysi toimintavuosi on päättymässä. Vesioloiltaan vuosi oli erittäin poikkeuksellinen: lähes koko kesä oli sateeton. Jäälinjärven pinta vajosi alas, kun tulovirtaamaa ei juuri ollut. Järven vesi oli laadultaan hyvää, vaikka vielä on paljon varaa parantua. Sinilevähaittaa ei ollut, eikä limaleväkään aiheuttanut suurta harmia.

Vesienhoidossa jatkettiin ns. normaalitomintaa: hoitokalastusta, lietteenpoistoa ja vaikutusten tarkkailua. Jäälinjärven eteläpäähän rakennettava Järviallas valmisteltiin, ja toteutus odottaa rahoituspäätöksiä. Jäälin asukasyhdistyksen ja Jäälin Leijonien kanssa yhteistyönä toteutettavan Koiteli-reitin puoliväliin valmistui upea laavu.

Valtakunnalliset vesistökunnostuspäivät järjestettiin Oulussa. Jääli ja Kalamäen kosteikko olivat yksi ekskursiokohde. K-Supermarket Jääli tarjosi vieraille lounaan Jäälinmajalla. Vesistökunnostusverkosto antoi yhdistykselle erityismaininnan aktiivisesta vesienhoitotyöstä.  Vuosi huipentui itsenäisyyspäivänä Linnanjuhliin, mihin yhdistyksen edustaja sai kutsun.

Yhdistys toivottaa kaikille vesienhoidosta kiinnostuneille oikein hyvää joulua ja onnea vuodelle 2019.

Kolmen vesienhoitokosteikon kautta kulkevan Jääli-Koiteli -reitin puoliväliin Kokkokankaalle valmistui laavu, puukatos, käymälä ja kaivo. Reittiä toteuttavat yhteistyössä Kiimingin – Jäälin vesienhoitoyhdistys, Jäälin asukasyhdistys ja Jäälin Leijonat.

Posted on 22 joulukuun, 2018, in Ajankohtaista, Vesien hoito and tagged , , , , , . Bookmark the permalink. Jätä kommentti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: