Bioremeditaatiotutkimuksen rahoitus varmistui
ELY-keskus on tehnyt lopullisen päätöksen bioremeditaatiotutkimuksen rahoittamisesta. Tuen määrä on 55 000 euroa ja enintään 90 prosenttia toteutuneista kustannuksista. Tuen yli menevä osa rahoitetaan pääasiassa talkootyöllä. Tutkimusta varten Kalamäen kosteikolle rakennetaan lautta, jonka varaan istutetaan erilaisia kasveja niin, että juuret ovat vapaasti vedessä. Tutkimuksessa selvitetään kasvien kyky ottaa ravinteita suoraan vedestä ja siten vähentää järveen tulevaa ravinnekuormitusta. Tutkimus on kolmivuotinen. Lauttarakennelma tehdään tänä kesänä ja kokeet pääasiassa ensi kesänä. Raportti valmistuu vuoden 2018 lopulla. Tutkimuksen pitkäkestoisuus antaa myös käsityksen kasvien ja rakenteiden talvehtimisesta.
ELY-keskuksen rahoitus perustuu maa- ja metsätalousministeriön hankkeelle myöntämään erillisrahoitukseen.
Posted on 16 kesäkuun, 2016, in Ajankohtaista, Vesitutkimukset and tagged Jäälin vedet, Jäälin vesien hoito, rahoitus, Tutkimus, vesienhoito. Bookmark the permalink. Jätä kommentti.
Jätä kommentti
Comments 0