Category Archives: viestintä

Rantapohjan keskiaukema keskittyi metsätalouden vesistövaikutuksiin

Metsäkeskuksen järjestämä maastoretki Jääliin sai paljon palstatilaa Rantapohjan keskiaukeamalta. Retkellä käsiteltiin, paitsi Jäälinjärven rautaongelmaa, metsätalouden toimintoja ja vaikutuksia yleisesti. Suomen ympäristökeskuksen ja Tapion asiantuntijat kävivät läpi mm. kuivatussyvyyttä, vesistöjen suojavyöhykkeitä ja metsän uudistamisen vesistövaikutuksia sekä päivitettyjä metsänhoitosuosituksia.

Rantapohjan juttu uutisoitiin paperilehdessä, joka jaettiin jokaiseen talouteen Rantapohjan alueella. Asia sai siis paljon näkyvyyttä. Jutun voit lukea täältä:

Monipuolista vuoropuhelua Katse Vesiin -maastokäynnillä

Parinkymmenen osallistujan kokoonpano vietti pitkän aamupäivän Jäälin maastossa tutustumalla vesienhoidon näkökulmasta useisiin metsätalouskohteisiin sekä Kiimingin – Jäälin vesienhoitorakenteisiin. Kysymyksessaä oli Metsäkeskuksen hallinoima hanke Katse Vesiin metsänkäsittelyssä. Asiantuntijoita oli Metsäkeskuksesta, Suomen ympäristökeskuksesta sekä Tapio Oy:stä. Hankkeen tavoitteena on muun muassa aktivoida ja tukea alan toimijoita ja yksityisiä maanomistajia vesistövaikutusten vähentämisessä metsän käsittelyssä – samalla huomioiden luonnon monimuotoisuuden edistäminen, riistan huomioiminen ja hiilensidonta. Jäälinjärvi on yksi viidestä pilottikohteesta. Jäälistä julkaistu infokortti avautuu täältä: https://www.metsakeskus.fi/sites/default/files/document/infokortti-jaalinjarvi.pdf

Keskustelu oli erittäin vilkasta ja monipuolista. Asiantuntijoiden panos oli erinomainen.

Jääli – Koiteli -vaellus Oulun Päivillä

Kiimingin – Jäälin vesienhoitoyhdistys järjestää vaelluksen Jäälin Kalamäestä Kiiminkijoen Koitelikoskelle. Reitin pituus on noin seitsemän kilometriä. Reitti kulkee monimuotoisessa metsämaastossa, ja myös suoluonto on hyvin esillä. Reitin varrella on mm. lintutorni, laavuja, nuotiopaikkoja, kosteikoita ym. vesienhoitorakenteita sekä monipuolinen informaatioaineisto. Reitin puolivälissä on Taukola, missä yhdistys tarjoaa kahvit ja pitää nuotiota esim. makkaranpaistoon. Maksu on vapaaehtoinen. Taukolassa on myös huussi. Retken päätteeksi voi tutustua upeaan Koitelinkoskeen, missä Tunnelmatupa palvelee kävijöitä.

Tapahtumaan järjestetään kaksi bussikuljetusta Oulun keskustasta sekä paluukuljetukset Koitelista. Bussit lähtevät linja-autoasemalta, ajavat Tuomiokirkon pysäkin ja Tuiran kautta ja ottavat kyytiin myös matkalta. Lähtöajat ovat klo 10 ja 11.30. Paluukuljetukset Koitelista lähtevät klo 14.30 ja 16.30. Ilmoittautuminen kuljetuksiin sähköpostilla osoitteeseen birger.ylisaukko-oja@outlook.com viimeistään 5. syyskuuta.

Kaupunkilehti MunOulu julkaisi tapahtumasta ennakkojutun: https://www.munoulu.fi/tapahtumat/kohti-oulun-paivia-2024-jaali-koiteli-vaellus-kertoo-omatoimisuuden-ja-yhteisollisyyden-voimasta/ Tapahtumasta kerrotaan myös Oulun tapahtumakalenterissa: https://tapahtumat.munoulu.fi/fi-FI/page/66aa012f0fdf011588988221?count=24&sort=creationDate&reverse=true

Vaellus on mahdollista toteuttaa myös omatoimisesti. Opastus lähtöpaikalle: Jäälintie/Laivakankaantie – Leppilammentie – Hietakuja, mistä viitoitus Kalamäkeen.

Yhdistys järjestää veneongintakilpailun

Kiimingin- Jäälin vesienhoitoyhdistys järjestää Jäälin venetsialaisten yhteydessä 31.8.2024 veneongintakilpailun Jäälinjärvellä. Kolme kokonaispainolla mitattuna suurimman kalamäärän saanutta venekuntaa palkitaan lahjakorteilla Jäälin K-kauppaan. Lisäksi suurimman ahvenen onkinut henkilö palkitaan erikseen. Kilpailuun voi osallistua myös lainaveneellä: lainaveneen tarve on kerrottava ilmoittautumisen yhteydessä. Lainaveneitä on rajoitetusti, joten ne luovutetaan
varausjärjestyksen perusteella. Kilpailuun toivotaan ilmoittautumista etukäteen Ismo Karhulle sähköpostitse osoitteeseen jaalinonkikilpailu@gmail.com. Ilmoittautuessa on kerrottava
venekunnan henkilöiden nimet ja yhteyshenkilö sekä hänen puhelinnumeronsa. Viime hetken ilmoittautumisia voidaan ottaa vastaan myös Jäälinmajan rannassa kilpailupäivänä klo 13:30.
Lisätiedot: sähköpostitse em. osoitteesta.

Koko koulu Koiteli-reitillä

Jäälin koulu vietti erilaisen koulupäivän, kun kaikki oppilaat ensimmäisestä seitsemänteen luokkaan vaelsivat Koiteli-reitillä. Luokat 1 – 3 kävivät Kalamäessä ja ylemmät luokat Kokkokankaan Taukolassa. Vesienhoitoyhdistys tarjoili päätepisteissä makkaraa, mehua, vettä ja keksejä. Retkeen liittyi myös luontoaiheisia tehtävärasteja. Aikuiset mukaan lukien tapahtumassa oli noin 550 osallistujaa.

Makkarat tarjosi K-Supermarket Jääli. Tapahtumaan osallistui myös Oulun 4H -yhdistys. Sää oli aivan erinomainen. Oppilaat olivat liikkeellä posisiitiivisella ilmeellä ja ilmiselvästi viihtyivät luontoympäristössä. Mielenkiintoista tutkittavaakin löytyi!

Kuvat 1, 2 ja 4: Birger Ylisaukko-oja ; kuva 3: Sanna Alalauri

Latukirkko, Ruskakirkko ja Laavukirkko…

Kiimingin seurakunta pitää Kalamäen luontoympäristöä erityisen sopivana paikkana hartaustapahtumille. Aiemmin jo vakiintuneiden Latukirkon ja Ruskakirkon lisäksi järjestettiin Laavukirkko. Vesienhoitoyhdistys järjesti tavanmukaiset fasiliteetit, keitti kahvit ja paistoi makkarat seurakukunnan toimittamista aineksista. Helteisissä olosuhteissa järjestettyyn tilaisuuteen osallistui kolmekymmentä henkilöä. Maastopalovaroituksen vuoksi avotulta ei voitu tehdä. Sen tilalla käytettiin kaasugrilliä ja -keittintä.

Syksyllä järjestettävän Ruskakirkon erityisteema on perehtyminen Kalamäen historiaan.

Yhdistyksen puheenvuoro Katse Vesiin -hankeessa

Metsäkeskuksen hallinnoima KatseVesiin -hanke on järjestänyt Vesivinkit- nimisen webinaarisarjan. Hankkeen viimeiseen webinaariin pyydettiin Kiimingin – Jäälin vesienhoitoyhdistykseltä yleispuheenvuoro yhdistyksesta, sen toiminnasta ja vaikuttavuudesta. Tapahtumassa oli noin neljäkymmentä osallistujaa. Katse Vesiin -hanke on mm. esitellyt uusia työkaluja metsätalouden vesistövaikutusten vähentämiseen. Hanke on tuottanut aineistoa viidestä esimerkkikohteesta, joista Jääli on yksi. Hanke on jakanut informaatiota metsänomistajille ja metsäalan toimijoille mm. järjestämällä maastokäyntejä. Jääliin järjestetään tutustumiskäynti 13. elokuuta.

Jäälin koulu teki juhlaohjelman Jäälin vesien hoidosta

Markku Vuolteenaho edusti vesienhoitoyhdistystä kutsuvieraana Jäälin koulun kevätjuhlassa. Markku kertoo tilaisuudesta seuraavaa:

Juhlan aluksi oppilaat esittivät yhdistyksemme toiminnasta ja kouluyhteistoiminnasta kertovan ilmeikkään kuvaelman. Juhlan lavastuksenkin pääaiheena  oli vesielämä. Ohjelmassa oli innostuneita musiikkiesityksiä sekä muuta keväjuhlaohjelmaa ennen tilaisuuden päättänyttä kevätvirttä. Kiitokset opettajille erinomaisesta ohjauksesta ja opetuksesta. Koulullamme on kasvamassa uusia sukupolvia, joilla vesielämäkin on tuttua ja sen tärkeys tiedossa.

Kuva: Raakel

Katse vesiin -seminaarissa monipuolinen kattaus – myös RautaVirta-tutkimus sai näkyvyyttä

Metsäkeskuksen hallinnoiman KatseVesiin -hankkeen metsänkäsittelyaiheinen seminaari sai hyvän vastaanoton. Paikalle tuli kuutisenkymmentä osanottajaa, joiden suhde metsään on monipuolinen: metsänomistajia, tutkijoita ja asiantuntijoita eri organisaatioista, metsäpalveluyrityksiä, vesiensuojelu- ja kunnostusorganisaatiota sekä muuten metsäasoista kiinnostuneita. Seminaari esitteli toimintatapoja ja toimenpiteitä, joilla metsätalouden ympäristövaikutuksia voidaan vähentää. Uusia työkaluja kehittyy koko ajan erityisesti nopeasti karttuvan, kaikille avoimen tiedon pohjalle.

Elina Raumanni Oulun yliopistosta esitteli viime syksynä päättynyttä Jäälin RautaVirta -tutkimusta. Sen tavoiteena oli Jäälinjärveen tulevan veden rautakysysymysten kokonaisvaltainen tarkastelu. Vesistöön päässeen raudan pidättäminen osoittautui hyvin vaikeaksi. Päätelmäksi tuli, että ensisijaisesti tulisi pyrkiä estämään raudan liikkeellelähtöä maaperästä. Sitä edistävät toimet ovat hyvin samansuuntaisia kuin muutkin metsästalouden ympäristövaikutusten vähentämiseen tähtäävät toimet.

Katse Vesiin -hanke järjestää maastokäynnin Jäälin vesienhoitokohteille 13.8.2024. Tilaisuus on tarkoitettu erityisesti metsänomistajille mutta on avoin kaikille metsätaloudesta ja sen vesistövaikutuksista kiinnostuneille.

Kaleva ja Rantapohja uutisoivat Jäälinmajan ostotarjouksesta

Vesienhoitoyhdistyksen ostotarjous Jäälinmajasta kiinnosti mediaa. Sekä Kaleva että Rantapohja uutisoivat asiasta, molemmat aluksi nettiuutisena ja myöhemmin printtilehdessä. Rantapohjan uutinen on hieman laajempi kuin Kalevan. Jutut näet tästä: