Hallitus valmisteli rakenteiden kunnostusta
Yhdistyksen hallitus päätti peruskorjata Korteojan padon syyskuun alussa. Kovan rasituksen vuoksi padossa on muodonmuutoksia ja sen tuentaa on vahvistettava. Lisäksi virtausaukon muotoa ja rakennetta muutetaan niin, että säätötarve vähenee mm. nopeissa tulvatilanteissa. Lisäksi hallitus pohti Kokkohaaran rakenteisiin kaavailtuja muutoksia. Myös Järvialtaan puomin liikuntasaumojen liitoksiin on kehitettävä ratkaisu, joka sallii puominosien liikkeen ilman syöpymisriskejä.
Jäälinjärven tilan hallitus totesi olleen alkukesällä hyvä ja pitkän ajan väriarvojen trendi on aleneva. Rankat sateet nostivat järveen tulevan virtaaman kaksikymmenkertaiseksi ja järven pinta nousi muutamassa päivässä 27 senttiä. Vaikka tulvahuippu jää lyhytaikaiseksi, järven vesi tummuu loppukesää kohti.
Yhdistyksen varikkoalue kunnostetaan ja järjestellään. Lisäksi hallitus päätti, että se voi osaltaan rahoittaa laavujen polttopuiden ”keskusvaraston” materiaalit lahjoitusvaroista. Toteutukseen kutsutaan Jäälin asukasyhdistys ja LC Jääli.
Hallitus sai raportin Rautavirta-hankkeesta. Tutkimuksessa etsitään keinoja raudan kulkeutumisen vähentämiseen. Tutkimus jatkuu vuoden 2023 syksyyn. Ohjausryhmässä on yhdistyksen edustus.
Hallitus päätti järjestää Kiimingin – Jäälin vesienhoitotoimikunnan kokouksen syksyn aikana. Toimikuntaan kuuluu mm. viranomaisia ja tutkijoita sekä keskeisiä sidosryhmiä.
Kokouksen pöytäkirjan voit lukea täältä:
Posted on 13 elokuun, 2022, in Ajankohtaista, Hallituksen kokoukset, pöytäkirjat, Vesien hoito and tagged Jäälin vedet, Jäälin vesien hoito, kokous, vesienhoito. Bookmark the permalink. Jätä kommentti.
Jätä kommentti
Comments 0