Rautavirta -ohjausryhmä kokoontui Jäälissä
Oulun yliopiston kanssa tehtävän rautatutkimuksen ohjausryhmää kiinnosti erityisesti Kalamäen kosteikolle rakennettu puunippukoekenttä. Puuniput ovat lyhyessä ajassa keränneet pinnalleen runsaasti rauta-humussaostumaa. Tutkijat pohtivat nyt keinoja, joilla puunippujen vaikutusta voitaisiin tutkimuksellisesti todentaa. Silmämääräisesti näyttää, että saostuman partikkelikoko olisi suurempi koealueen jälkeen kuin ennen sitä. Jos tämä olisi totta, on oletettavissa, että tämä tehostaisi saostuman laskeutumista keruualtaisiin. Toistaiseksi tästä ei ole vakuuttavaa näyttöä.
Ohjausryhmä sai myös selvityksen valuma-alueen virtausten mallintamisesta. Ojitusten vuoksi veden virtausreitit ovat olleet osaksi epäselvät. Nyt on tavoitteena ottaa suuri määrä rautanäytteitä ja pyrkiä paikantamaan raudan lähteitä. Tämän jälkeen toimenpiteitä voitaisiin suunnitella erityisesti niille alueille, mistä rautaa lähtee paljon.
Ohjausryhmälle raportoitiin myös suosimulaattorimallin esittelytilaisuus ja siihen liittyvät viestintätoimet.
Posted on 16 kesäkuun, 2022, in Ajankohtaista, Vesien hoito, Vesitutkimukset and tagged Jäälin vedet, Jäälinjärvi, kokous, Tutkimus, vesienhoito. Bookmark the permalink. Jätä kommentti.
Jätä kommentti
Comments 0