Jäälinjärven kalakanta erinomaisessa tilassa

Vesipuitedirektiivin mukaisen ekologisen luokittelun mukaan Jäälinjärven kalasto on erinomaisessa ekologisessa tilassa sekä lajisuhteiden että painojakauman osalta. Tulokset ovat Oulun kalatalouskeskuksen tuoreesta tutkimusraportista, jossa on kerrottu viime kesänä tehdyn koekalastuksen tulokset. Vuoteen 2011 verrattuna ahvenen saalismassa on lisääntynyt ja oli nyt 60 prosenttia kokonaissaaliista. Ahventen keskikoko on kasvanut ja petoahventen (yli 15 cm) määrä ja osuus on lisääntynyt. Myös ahventen yksilömäärä kasvanut neljäsosalla. Huolta raportissa aiheuttaa pienten särkien lisääntynyt määrä. Toisaalta isot särjet puuttuvat lähes kokonaan. Tutkijoiden mukaan kalastuksella tulisi huolehtia siitä, että petokaloja on tarpeeksi särkikannan pitämiseksi kurissa. Isojen ahventen pyytämistä pitäsi hillitä ja toisaalta isoja haukia pitäisi pyytää paljon.

Raportissa on julkaistu tuloksia myös vuosilta 2014 ja 2016. Vuoden 2016 painomääräistä tulosta hämmentää yksi hauki, jonka tarttuminen koeverkkoihin on lähinnä sattumaa. Kun vuoden 2016 tuloksista poistetaan hauki, havaitaan, että särjen ja lahnan (molemmat särkikaloja) yhteenlaskettu saalisosuus on pienentynyt noin 10 prosentilla ja ahvenen vastaavasti kasvanut. Yksilösuhteissa ei ole nähtävissä merkittäviä muutoksia vuoteen 2016 verrattuna. Tästä voisi päätellä, että Jäälinjärven kalakanta on ollut jokseenkin tasapainossa viimeiset viisi vuotta.

Tutkimusraportin voit lukea täältä: https://1drv.ms/b/s!AnEbyXyVQYoVgdBpBP3ZL95togIv3Q?e=rWohb9 .

Yhdistys on harjoittanut särkiakalojen tehokasta kalastusta kymmenen vuotta. Järven särkikanta on muodostunut pääasiassa merestä kudulle nousevista emokaloista. Ne on poistettu kutunousun aikana.

Posted on 30 marraskuun, 2021, in Vesitutkimukset and tagged , , , , . Bookmark the permalink. Jätä kommentti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: