Koiteli-reitin jatkorahoitus etenee
Leaderin hallitus on puoltanut Koiteli-reitin toisen vaiheen rahoitusta. Suunnitelma kattaa mm. puuttuvat pitkososuudet, kaksi laavua, lintutornin ja reitin alkuosan rakentamisen esteettömäksi. Avustuksen osuus on puolet. Toinen puoli tulee omarahoituksesta, josta 90 prosenttia voi olla talkoita. Lopullisen päätöksen tekee ELY-keskus. Koska rahoitus on tarkoitus myöntää ensi vuoden rahoituskehyksestä, lopullinen päätös saataneen vasta ensi vuoden alussa. Töitä voi kuitenkin tehdä omalla riskillä.
Koiteli-reitti toteutetaan Kiimingin – Jäälin vesienhoitoyhdistyksen, Jäälin Leijonien ja Jäälin asukasyhdistyksen yhteishankkeena. Reitti on suunnattu kolmen rakennetun kosteikon kautta.
Posted on 31 toukokuun, 2018, in Ajankohtaista and tagged Jäälin vedet, Jäälin vesien hoito, rahoitus, rakentaminen, Talkoot. Bookmark the permalink. 1 kommentti.
Voin lähteä laavutalkoisiin 13.6 klo 17