Koiteli -reitistä yli puolet kuljettavissa
Jäälin Kalamäestä Koiteliin suunniteltu reitti on edennyt hyvin. Jäälin asukasyhdistys, Jäälin Leijonat ja Kiimingin – Jäälin vesienhoitoyhdistys ovat keväästä lähtien tehneet yli 400 tuntia talkoita. Moottorikelkkaa tai mönkijää on käytetty lähes 70 tuntia. Tuloksena on yli 500 metriä pitkospuita ja kaksi siltaa. Koitelin suuntaan päästään nyt neljä kilometriä Kokojärvenniitylle asti. Toiseen suuntaan on auennut noin kahdeksan kilometri rengasreitti Laivakankaan kautta takaisin Jääliin. Reittikartan löydät täältä: Kokkokankaan – Laivakankaan – Kokkoniityn reitti .
Reitin varrella on kolme opaskarttaa suunnistuksen helpottamiseksi. Avohakkuualueille reitti on merkitty paaluilla ja sinisellä nauhalla. Varoitustauluissa kehotetaan pysymäään reitillä ja varomaan puiden taimia. Karttaopasteissa muistutetaan, että reitti kulkee yksityisillä mailla ja pyydetään ottamaan huomioot hakkuut, metsästäjät ja muut maastossa liikkuvat.
Koiteli -reitin rakentamista on tarkoitus jatkaa tulevana keväänä ja kesänä, mikäli maanomistajien kanssa saadaan aikaan loputkin sopimukset. Erämaalatu pyritään avaamaan ainakin sovituilta osin jo tulevana talvena. Myöhemmin reitille on tarkoitus rakentaa laavuja ja nuotiopaikkoja sekä asentaa mittava informaatioaineisto.
Hakkuuaukeilla on taimia, joita reitillä liikkujat eivät saa vahingoittaa
Posted on 23 lokakuun, 2017, in Ajankohtaista and tagged Jäälin vedet, Jäälin vesien hoito, rakentaminen. Bookmark the permalink. Jätä kommentti.
Jätä kommentti
Comments 0