Viemärin rakentaminen alkaa

Oulun Vesi käynnistää Heikkisentien alueen viemärin runkojohdon rakentamisen elokuun alkupäivinä, ja työn on määrä valmistua marraskuun loppuun mennessä. Uraauurtavaa on, että samaan kaivantoon pyritään asentamaan Oulun Energian sähkönsiirtojohto ja OLKAn (Oulunseudun Laajakaista) valkokuitukaapeli. OLKAn kaapelilla varaudutaan nopean tiedonsiirtoyhteyden aikaan saamiseen lähitulevaisuudessa. OLKA ottanee yhteyttä mahdollisiin liittyjiin lähiaikoina.

Kiinteistöliittymien rakentaminen ja kiinteistökohtaiset pumppaamot jäävät liittyjien toteutusvastuulle. Kesäkuussa pidetyn asukaskokouksen toiveena oli yhteishankinta niin, että liittymä tulisi kiinteistöön ”avaimet käteen” -periaatteella. Sen vuoksi Kiimingin – Jäälin vesienhoitotyhdistys pyytää liittyjien puolesta tarjoukset kiinteistöliittymien rakentamisesta. Yhdistys ei ole sopimusosapuoli, vaan kukin liittyjä voi itsenäisesti päättää tarjouksen hyväksymisestä tai hylkäämisestä. Hyväksyessään tarjouksen liittyjä sitoutuu maksamaan urakoitsijalle liittymän kustannukset tarjouksen mukaisilla yksikköhinnoilla. Kiinteistön omistaja voi näin sopia  urakoitsijan kanssa esim. johdon linjauksesta, mahdollisesta lämmöneristyksestä kaivusyvyyden pienentämiseksi, saattolämmityskaapelin asentamisesta ym. kiinteistökohtaisista erityispiirteistä. Oulun Vesi hankkinee kiinteistöpumppaamot ja laskuttaa ne liittyjiltä.

Posted on 28 heinäkuun, 2014, in Ajankohtaista and tagged , . Bookmark the permalink. Jätä kommentti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: